keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Hallituksen kansainvälisyysvastaava 2016: Christa Wikberg

Christa Wikberg
- hallituksen kv-vastaava 2016
Olen Christa Wikberg, toisen vuoden yhteisöpedagogiopiskelija Nurmijärveltä. Vähän vahingossa olen löytänyt itseni HUMAKOn toiminnasta. Hain 2014 syksyllä kv-tutoriksi ja pääsinkin mukaan toimintaan. Huomasin muutaman kuukauden jälkeen miettiväni Nurmijärven kampuksen tutorvastaavan roolia ja siihen tehtävään minut sitten äänestettiin.

Kiinnostuin tutorvastaavuusvuoden aikana HUMAKOn toiminnasta enemmän ja siksi päätinkin hakea HUMAKOn hallitukseen ensi vuodelle. Vastuualueeni tulee olemaan kansainväliset asiat ja kv-tutorointi. Tämä alue minua henkilökohtaisesti kiinnostaa eniten ja toivonkin pääseväni kehittämään sitä unohtamatta opiskelijoiden kansainvälistä näkökulmaa kansainväliseen tutorointiin.

Innolla odotan oppivani paljon uutta tulevan vuoden aikana. Sellaista oppia, josta itselläni ei ole vielä minkäänlaista tietoa. On mahtavaa saada ympärille uusia yhtä innokkaita ihmisiä, ketkä ovat hakeneet HUMAKOn hallitukseen ensi vuodeksi.

Yhdessä uskon saavamme erilaisia uusia ideoita sekä pääsemme jokainen hyödyntämään toistemme niitä tietoja ja taitoja, joita meille kaikille on karttunut vuosien varrella. Huomasin heti 3.-6.12. pidetyillä perehdytyspäivillä, miten hyvä yhteishenki meillä on, vaikka olemmekin erilaisia ja tulemme eri puolelta Suomea.

Terveiset kaikille uusille ja vanhoille HUMAKOlaisille ja oikein ihanaa alkavaa vuotta 2016. Toivottavasti olette nauttineet kiireettömästä joulusta ja yhdessäolosta läheistenne kanssa, sillä vuosi 2016 on työntäyteinen meille kaikille HUMAKOlaisille.

- Christa Wikberg
Hallituksen kansainvälisyysvastaava 2016

2 kommenttia:

  1. miksi pidit minua askistossa hirressä olet paska miksi minun kotirauhaa häirinnyt olet paska perse vittu mulkku jumalauta olet pahoinpidellyt ja syrjinyt askistossa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olet paska mulkku perse jumalauta kusipää mätämuna arvoton Lauri Pehkonen

      Poista