lauantai 15. joulukuuta 2012

Edustajiston 2013 perehdytys & järjestäytyminen

Heipparallaa, näin muutama viikko itse happeningin jälkeen onkin hyvä lähteä kirjoittamaan siitä miten meni. HUMAKOn vuoden 2013 edustajisto perehtyi ja järjestäytyi siis 27.11.-28.11. Annankadulla Rehtorin toimistolla.

Ei ollut luntakaan vielä!
Edustajiston "action"-kuva puistossa. Vasemmalta takaa: Anni  Sirkka, Emma Koskimaa, Mirja Toropainen. Istumassa vasemmalta Mirjami Asikainen, Mari Sutinen, Iida Nikkilä. Alhaalla Otto Rosenlund. (Kuvasta puuttuu poissaoleva Linda Pippuri. Emma ja Mari siirtyivät kokouksen jälkeen hallitukseen 2013.)
Perehdytys aloiteltiinkin tiistaina vuoden 2012 edustajiston puheenjohtajan Saila Holmin johdolla. Saila esitteli vähän HUMAKOa päällisin puolin, mutta illan tärkein aihe oli tutustuminen ja ryhmäytyminen. Saatiin esimerkiksi tietää mikä eläin kukakin olisi, jos hän olisi eläin. Iltaa jatkettiin mukavasti kokkaillen. Saila oli suunnitellut, että syödään kasviskeittoa, joka toimi erittäin hyvin. Ikävä kyllä suunnitelma oli myös tehdä pannukakkua, mutta jopa pitkäaikaisaktiiville niinkuin Sailallekin tuli yllätyksenä, että vaikka toimiston keittiössä oli liesi, siellä ei ollut uunia! Saila ottikin tehtäväkseen valmistaa pannari yön aikana ja tuoda seuraavana päivänä kun perehdytys jatkuu mukanaan.

Seuraavana päivänä keräännyttiinkin yhdeksän maissa syömään aamupalaa, jonka jälkeen alettiin toden teolla opiskelemaan HUMAKOsta. Pääsihteeri Marianna Rantanen kertoi HUMAKOn rakenteesta, edustajiston tehtävistä, HUMAKOn säännöistä, sekä hallinnosta ja taloudesta. Saila oli yhä seurassa, ja paikalle tuli myös hallituksen 2012 varapuheenjohtaja Juhis Ranta. Perehdytyksessä sujahtikin koko aamupäivä, kun piti lyhyessä ajassa omaksua paljon uutta ihmeellistä tietoa. Opiskelun keskeytti kuitenkin reissu lounaalle, kohteena Unicafe.

Aaltoliike lähti oikealta laidalta.
Paluumatkalla taidettiin harrastaa hyppykuvia.
Iltapäivästä käytiin vielä läpi seuraavan vuoden toimintasuunnitelmaa, sekä käytännön asioita kuten viestintää ja kokouskäytänteitä. Suuren infoähkyn päätteeksi päästiin itse asiaan, eli järjestäytymiskokoukseen.

Koska edustajisto oli tällä kertaa täysin vihreä, ei kukaan ollut virkaiällisesti vanhin, vaan kokouksen puheenjohtajana toimi Mirja, joka oli fyysiseltä iältään vanhin paikallaoleva. Edustajiston järjestäytymiskokouksessa tärkeässä roolissa ovat henkilövalinnat. Aluksi valittiin vuoden 2013 opiskelijakunnan puheenjohtajaksi Otto Rosenlund (Kauniainen), eli allekirjoittanut. Vuoden 2013 opiskelijakunnan varapuheenjohtajaksi Mirjami Asikainen (Turku). Molemmat valinnat tehtiin edustajiston sisäisesti. Sitten päästiinkin isoon päätökseen, nimittäin vuoden 2013 hallituksen puheenjohtajan valintaan. Hakemuksia oli mattimyöhäset mukaanlukien kolme, ja kaikki kolme ehdokasta saivat istua edustajiston tarkan haastattelusyynin alla. Haastattelut haastateltiin, äänestettiin ja äänet laskettiin, ja valituksi päätettiin Emma Koskimaa (Nurmijävi), joka siis jätti edustajiston siirtyäkseen hallitukseen. Seuraavaksi valittiin vuoden 2013 hallituksen varapuheenjohtajaksi jo istuvan hallituksen varapuheenjohtaja Juhis Ranta (Nurmijärvi), myöskin haastattelun jälkeen.

Taustalla näkyvä vesipullo on kuuleman mukaan ollut takan reunalla vuosia.
Edustajisto aktiivisen innoissaan työssä.
Lopuksi alettiin puimaan sitten varsinaisia jäseniä hallitukseen. Pitkän haastattelukierroksen jälkeen päätettiin äänestää viisi jäsentä hallitukseen. Ääntenlaskennan aikana päästiin vihdoin maistelemaan Sailan tekemää pannukakkua, tietysti hillon kera. Lopulta tulokset olivat valmiit ja hallitukseen valittiin Taneli Aunio (Nurmijärvi/Tornio), Pauli Hulkkonen (Nurmijävi), Juulia Saukkonen (Tornio), Tatu Raatikainen (Tornio), Mari Sutinen (Nurmijärvi), joista siis viimeinen poistui myös edustajistosta siirtyessään hallitukseen.

Perehdytys ja järjestäytymiskokous olivat mukavat päivät. Oppi uutta opiskelijakuntatoiminnasta ja tutustui uusiin hienoihin ihmisiin. Vuodesta 2013 tulee hieno vuosi HUMAKOlle! Pitäkää silmänne auki mahdollisuuksille tulla mukaan HUMAKOn aktiivitoimintaan!

Terveisin,
Otto Rosenlund
Vuoden 2013 edustajiston puheenjohtaja

perjantai 7. joulukuuta 2012

Studia 2012


Studia-messut 2012 on Suomen suurin nuorten opiskelu- ja uratapahtuma. Tämä vuonna messut järjestettiin 4.-5.12.  HUMAK osallistui tapatumaan ja HUMAKOn tutorit olivat myös mukana markkinoimassa. Tutoreita oli mukana yhteensä 14 ja lisäksi paikalla oli HUMAKin henkilökuntaa. Kahteen päivään sisältyi paljon seisoskelua (ja istuskelua) sekä paljon naurua ja hyviä tai välillä vähän huonompiakin vitsejä. Kuvat kuitenkin kertovat enemmän, kuin tuhat sanaa, joten seuraavaksi tunnelmia paikanpäältä.

3.12 Messuosaston rakentelua - päivä jolloin koukut lensivät!

Ensimmäinen messupäivä

Missä ne kaikki asiakkaat on?

Hallituksen vpj Juhis kävi myös messuilla

What did you say?!?!
Messujen aikana ehti myös tutustua muiden koulujen messuosastoihin. Seuraavassa pari kuvaa muiden osastoilta:

Tapahtuma-Tane kiipeilee

Tane ja allekirjoittanut pelaa tanssipeliä. Arvaatkos, kumpi voitti ja mitä voittaja sai palkinnoksi?

Toisen päivän viimeiset tunnit!

Kamat kasaan ja kotiin.

Kiitokset vielä kaikille messuille osallistuneille, sekä esittelijöille, että messuvieraille.

- Sara, vielä hetken hallituksen tutorvastaava