maanantai 4. tammikuuta 2016

Hallituksen liikunta- ja kummivastaava 2016: Reetta Kuhmonen

Reetta Kuhmonen
- hallituksen liikunta- ja kummivastaava 2016
Heipparallaa! Minä olen Reetta Kuhmonen, 22-vuotias ensimmäisen vuoden yhteisöpedagogiopiskelija Nurmijärven kampukselta. Olen pilkesilmäinen stadilainen, joka pitää liikunnasta ja ruuasta.

En pidä itteeni semmoisena perinteisenä ”aina aktiivina toimineena”.. Yläasteella ja vielä lukiossakin olin hieman ujo, enkä uskaltanut lähteä mukaan esimerkiksi oppilaskuntaan, vaikka vaikuttaminen kiinnosti jo silloin. Oli sattuman kauppaa päätyä välivuoden jälkeen opiskelemaan nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi Tuusulaan. Onneks niin kävi, sillä sattumasta tuli ammatti ja unelma, joka ohjas mut Humakiin.

Korkeakoulussa rohkaistuin, hain tutoriksi ja jaostoonkin, mutta ilmeisesti jotain puuttui vieläkin. Tein uhkarohkean hypyn tuntemattomaan ja tässä sitä ollaan HUMAKOn hallituksen liikunta- ja kummivastaavana. Olen tosi iloinen, sillä kuka niitä opiskelijoiden etuja valvoo, jos emme me opiskelijat itse.  Tulevana vuonna haluan keskittyä kummitoiminnan kehittämiseen opiskelijalähtöisemmäksi ja lisätä yhteisöllisyyttä kampuksilla. Lisäksi haluan kannustaa opiskelijoita vähentämään istumista järjestämällä pieniä tempauksia yhdessä liikuntatutoreiden kanssa. Olen myös mukana poliittisen ohjelman työryhmässä.

Tulevaa vuotta odotan innolla. Paljon tulee varmasti opittua uutta ja aion haastaa itseni pois mukavuusalueeltani. Uskon ensi vuoden tuovan antoisia keskusteluja ja mahtavia ideoita. Lopuksi haluan vielä sanoa, että uskaltakaa lähteä kokeilemaan erilaisia asioita ja ottakaa opiskeluajasta kaikki irti, sillä tää on parasta aikaa!

Liikunnallisin terveisin,

Reetta Kuhmonen
Hallituksen kummi- ja liikuntavastaava 2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti