keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Lähtölaukaus 2016

Ja niin pärähti käyntiin hallitusvuosi. Ehkä sitä hieman vuoden vaihteessa jännitti ja odotti, että mihinkä sitä oikein ollaan ryhdytty.
Näin tammikuussa aloitimmekin reippaalla tahdilla ja vetäisimme kuuden päivän "työputken" heti alkuun. Ensin hieroimme tuttavuutta kollegoiden kanssa pääkaupunkiseudun opiskelijakuntien illanvietossa. Seuraavat pari päivää vietimme suunnittelupäivien parissa, tulevan vuoden toimintaa suunnitellen.

Vaikka päivät olivat pitkiä, ei naurun remakka vaimennut huoneessa missään vaiheessa. Vakavienkin aiheiden väliin saimme ujutettua hullunkurisuutta.

Sunnuntaina alkoikin sitten todella jännittää kun suuntasimme Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n Lähtölaukaus 2016 -risteilylle. Tämähän ei suinkaan ollut vain lomareissu naapurimaan rannikolle vaan tiukka kaksipäiväinen seminaari, jossa pääsimme kuulemaan opiskelijakuntakentän mielenkiintoisista aiheista sekä tietysti verkostoitumaan muiden opiskelijakuntien kanssa. Tapahtumaan otti osaa 25 opiskelijakuntaa Suomen eteläkärjestä lappiin asti. Lapin neitiähän tämä tietysti ilahdutti!

Kahden päivän aikana ehdin kuulemaan paljon mielenkiintoisia juttuja mm. opintotuesta, somesta sekä jäsenrekrytoinnista. Taukojen aikana tuntui, että uutta tietoa pursuaisi pian jo korvista ulos, mutta loistavat esittelijät saivat hymyn nousemaan huulille ja kynän sauhuamaan kirjoittaessani ylös vinkkejä tulevaa varten. 

Ja ruoastahan ei ainakaan tarvinnut risteilyllä huolehtia! Kolme kertaa päivässä sai nauttia hyvästä ruoasta ja seurasta. Illallisille saimme jopa hieman pynttäytyä, vaikka onhan ne meidän HUMAKO hupparitkin kyllä aika coolit.


Verkostoituminen tuntui aluksi hieman pelottavalta, vaikka olenkin sosiaalinen persoona. Aluksi ei oikein tiennyt miten aloittaisin keskustelun, mutta äkkiäkös sitä jonkun sai aina juttuseurakseen. Oli mieltä avartavaa kuulla muiden opiskelijakuntatoimijoiden mielipiteitä sekä tilanteita ja tulihan sitä kuultua pari hullua kertomustakin. Nyt kun istun hiljaisessa kämpässäni, tulee jopa hieman ikävä sitä puheen sorinaa ja tunnetta, että lähes joka kulman takaa löytyisi keskustelukumppani. 

Jäikö reissusta sitten mitään muuta, kuin silmäpussit ja väsymys? Enemmän kun kukaan meistä varmasti osasi edes olettaa. SAMOKin Lähtölaukauksella sai verkostoitua upeiden opiskelijakunta toimijoiden kanssa ja innolla odotankin jo tulevaa yhteistyötä! Risteilyllä sai myös paljon sellaista tietoa, mitä en ollut osannut edes ajatella tarvitsevani. Sain paljon ideoita ja eväitä tältä reissulta. Oikein innolla odotan, että pääsen jatkamaan näitä viestintähommia!


Vielä kerran kiitos SAMOK ja muut opiskelijakunnat! Kiitos myös meidän hallitukselle ja työntekijöillemme, sekä edustajiston varapuheenjohtajalle! Reissun teemaksi nimeäisin meidän opiskelijakuntamme osalta yhdistymisen. Matkan aikana tulimme yhä tiiviimmäksi porukaksi ja tämä sai meidät kaikki varmasti odottamaan tulevaisuuden seikkailuja yhä enemmän. Olkaahan lukijat siis kuulolla siitä mitä tämä hallitus seuraavaksi keksii.

Innoissaan,

Jenna Simontaival,
Hallituksen 2016, viestintävastaava

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti