lauantai 31. joulukuuta 2016

Hallituksen koulutus- ja sosiaalipoliittinen vastaava 2017: Mikko Koivisto

Olen Mikko Koivisto, ensimmäisen vuoden yhteisöpedagogi opiskelija Jyväskylästä. Toimin tänä vuonna HUMAKOn hallituksen jäsenenä, vastuullani edunvalvonta.


Hain HUMAKOon koska halusin jotain normaalin opiskelun lisäksi. Olen aiemminkin ollut hallitus toiminnassa mukana, mm. lukion opiskelijakunnassa, sekä Jyväskylän Nuva-hallituksessa. Näiden kokemuksien vuoksi tuntu tosi luentavalta hakea myös HUMAKOn hallitukseen.

Suurin osa vapaa-ajastani menee kavereiden kanssa touhuamiseen. Kaikenlaiset pelit ovat mieleeni ja kesäisin tulee myös harrastettua longbordausta.

Hallitus toiminnassa pidän erityisesti siitä, että saan olla aina ajantasalla mitä koulussani tapahtuu ja tiedottaa siitä opiskelijoita. Se on hieno tunne, kun saa olla vaikuttamassa asioihin ja nähdä sen työn tuoman muutoksen.

Odotan kauttani innolla. Odotan hallitusvuodeltani kokemuksia järjestötyöstä. Odotan myös innolla uusiin ihmisiin tutustumista ja uusien tuttavuuksien saamista, sekä tietysti hauskoja ja toiminnallisia aikoja!

Haluan että vuoteni jälkeen saan kokea saman onnistuneisuuden tunteen, minkä edellinen hallitus näytti meille, astuessaan syrjään uusien ideoitten tieltä.

Hyvää uutta vuotta toivottaen,

Mikko Koivisto,
HUMAKOn hallituksen 2017 

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Hallituksen liikuntavastaava 2017: Eena Kero

Hei kaikille! Olen Eena Kero. Olen 21-vuotias nuori nainen ja opiskelen Kuopion kampuksella, Savon sydämessä ensimmäistä vuotta yhteisöpedagogiksi. Olen HUMAKOn hallituksen vuoden 2017 liikuntavastaava. Toimin myös Kuopion kampuksen kummina.

Jo hakuvaiheessa mietin sitä, mikä sektori minua kiinnostaa eniten ja vaikka kaikki vaikuttivat mielenkiintoisilta, suurimman palon minussa sytytti liikuntasektori. Haluan seuraavana vuonna saada kaikki teidät vähän liikkuvatkin ylös tuoleistanne ja kokeilemaan liikuntaa. Pienet askeleet kerrallaan. Heti ensimmäisenä ei tarvitse olla juoksemassa maratonia. Jo portaat hissin sijasta, tai ylimääräisen korttelin kiertäminen kotiin mennessä on alku.

Hain hallitukseen marraskuun loppupuolella, illan viimeisinä tunteina ennen hakuajan loppua. Olin kuullut hausta vain muutamia päiviä aiemmin ja pähkäillyt suuresti uskallanko hakea. Linjat olivat kuumana myös äidin suuntaan, jolta kyselin neuvoja ja vinkkejä asian suhteen. Jännitin hakemista ja koko tilannetta niin suuresti, että en uskaltanut kertoa siitä opiskelutovereillenikaan ennen kuin viimeisillä hetkillä ennen hallitushaastattelua. Mutta tässä sitä nyt ollaan. Ensimmäinen koulutus on takana ja olen todella innoissani siitä, että pääsen toimimaan HUMAKOn hallituksessa ensi vuonna.

Odotan hallitusvuodeltani oppivani paljon järjestö- ja opiskelijakuntatoiminnasta. Liikuntavastaavana ajattelen, että jos saan edes yhden uuden opiskelijan nousemaan koneen tai telkkarin äärestä ja menemään liikkumaan siksi, että minä olen puhunut liikunnan puolesta, olen saavuttanut jo paljon. Olen itsekin aloittanut liikunnan muutama vuosi sitten, pohjakuntoni lähennellessä nollaa ja voin vannoa, että kanki-Kaikkonenkin voi päästä spagaatiin ja Jari Bull-Mentulan vastakohtakin voi saada erottuvat lihakset ihan huomaamatta.


Haluan kehittää hallitusvuoteni aikana HUMAKOa ruohonjuuritasolla pienin askelin eteenpäin ja etenkin myös HUMAKOn arvoissa mukana oleva toiminnan läpinäkyvyys on minulle tärkeää. Koen, että jos voin kertoa avoimesti toiminnastamme muille, näin voin saada entistä suuremman joukon ihmisiä kiinnostumaan HUMAKOsta ja lähtemään jatkossa mukaan toimintaan.

Vuotta 2017 innolla odottaen,

Eena Kero,
HUMAKOn hallituksenjäsen 2017

perjantai 23. joulukuuta 2016

Hallituksen varapuheenjohtaja 2017: Gurmann Saini

Moikka! Olen Gurmann Saini, lempinimeltäni Guru ja olen kulttuurituotannon fuksi Kauniaisista. Johdan ensi vuonna hallitusta varapuheenjohtajana, yhdessä puheenjohtaja Juuson kanssa.

 
Jo ennen opintojen alkua minulle oli selvää, että haen opiskelijakuntatoimintaan. Olin jo lukiossa mukana koulun opiskelijakuntatoiminnassa ja Suomen Lukiolaisten Liitossa. Halusin loogisesti myös vaikuttaa uuden koulun asioihin. Opiskelijakunnilla on iso mahdollisuus vaikuttaa opiskelijoiden, koulun ja jopa koko maan asioihin. Lähdin ensiksi innokkaana edustajiston vaaleihin, jotka menivät hyvin ja sain listani kärkisijan. Johtuen ehkä järjestötaustastani, halusin tehdä myös asioita konkreettisesti. Päätin näin ollen hakea hallitukseen. Minulle on todella tärkeää päästä vaikuttamaan asioihin ja haluan luoda myös parempaa työilmapiiriä. Näin päätin sitten hakea suoraan hallituksen varapuheenjohtajaksi. Minusta se oli oikea paikka toteuttaa itseään ja luoda parempaa opiskelijan arkea opiskelijatovereille.

Toivon toimivaa yhteistyötä kaikkien HUMAKOn ja Humakin toimijoiden väliltä. Uskon, että hyvällä kommunikaatiolla ja joukkuepelillä saamme aikaiseksi paljon uutta, ja voimme näin kehittää koko organisaatiota. Haluan kehittää HUMAKOsta aidon edunvalvontatahon. Se onnistuu vain ja ainoastaan, jos meillä on hyvää tiimipeliä ja yhteistyötä.

Tykkään todella paljon mausteikkaasta ruuasta, huonojen vitsien heittämisestä ja puhumisesta. Voin puhua vaikka mistä ja joskus suusta lentää erittäin spontaaneja vertauskuvia.

Viedään homma äärirajoille ja tehdään meidän HUMAKOsta kovempi, parempi ja avoimempi!

Jos tulee yhtään mitään mieleen, niin ottakaa ihmeessä yhteyttä. Tärkeintä on pitää kommunikaatiota yllä. Tule vetämän hihasta tai laita vaikka IG directin kautta viestiä.


Ja sitten se tärkein asia eli seuratkaa minua somessa:

IG: @gurmannsaini
twitter: @gurmannp
Snapchat: gurumann


Gurmann Saini,
HUMAKOn hallituksen varapuheenjohtaja 2017

tiistai 20. joulukuuta 2016

Hallituksen puheenjohtaja 2017: Juuso Tuulinen

Minut on valittu HUMAKOn hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2017. Valintani jälkeen minulta pyydettiin esittely opiskelijakunnan blogiin. Ennen kuin edes lähdin kirjoittamaan blogia, halusin muistella vähän vuoden takaisia tuntemuksiani ja ajatuksiani, kun minut oli valittu opiskelijakunnan hallituksen varapuheenjohtajaksi 2016. Mihin minä halusin vaikuttaa, onnistuinko niissä ja miksi edes lähdin toimintaan.

“Hain HUMAKOn toimintaan mukaan siksi, että minua kiinnostaa vaikuttaminen, edunvalvonta ja järjestötyö. Lisäksi haluan olla vaikuttamassa kaikkien Humakin opiskelijoiden asioihin.” - Juuso Tuulinen joulukuu 2015.


Opiskelijakunnassa olen päässyt vaikuttamaan itseäni ja kaikkia Humakin opiskelijoita koskeviin asioihin. Olen päässyt mukaan moniin keskusteluihin ja palavereihin, joiden päätökset vaikuttavat tulevaisuudessat oleellisesti opiskelijoiden jokapäiväiseen arkeen Humakissa. Hyviä esimerkkejä ovat opetussuunnitelman uudistustyössä mukana oleminen, Humakin digitaalisen kampuksen valmistelun kommentoiminen ja poliittisen ohjelman laadinta. Haluan jatkaa tätä vaikuttamistyötä vuonna 2017, ja haluan omalla toiminnallani olla luomassa yhteisöllistä, reilua ja oikeudenmukaista opiskelijakuntaa ja korkeakoulua yhdessä teidän kanssa.


“Pääsen verkostoitumaan moniammatillisesti eri alojen ammattilaisten kanssa, En millään malta odottaa ensi vuotta ja sen tuomia elämyksiä, haasteita ja oivalluksia.” - Juuso Tuulinen joulukuu 2015.

Verkostoituminen on toiminnan suola. Olen päässyt tapaamaan sellaisia ihmisiä, joita en olisi ikipäivänä uskonut tapaavani ilman, että olisin opiskelijakunnan toiminnassa mukana. Olen toiminut useissa seminaarissa, palaverissa ja keskustelussa täysin tasavertaisena jäsenenä esimerkiksi ammatiyhdistysten johtajien, korkeakoulujen rehtorien ja muiden todella vaikuttavien virkamiesten kanssa. Eniten kuitenkin olen rakastanut toiminnassa elämyksiä, uuden oppimista ja aivan mielettömiä oivalluksia. Näitä asioita haluan mahdollistaa itselleni ja muille vuonna 2017.

Haluan kuitenkin korostaa, että haluan tehdä meidän kaikkien yhteisestä opiskelijakunnasta sellaisen, joka kaikella toiminnallaan palvelee opiskelijoita, sekä tekee vastuullisia ratkaisuja opiskelijoiden paremman huomisen puolesta.

Vuosi 2017 tulee olemaan mielenkiintoinen. Humakin opiskelijoiden terveydenhuolto ja toimeentulo tulee olemaan ensi vuonna edunvalvontatyön suuria teemoja. Humakin rakenteen vuoksi opiskelijakunnan jäsenet ovat erilaisessa asemassa, kuin esimerkiksi muut korkeakouluopiskelijat Suomessa.

Olen toisen vuoden yhteisöpedagogi opiskelija, Jyväskylän kampukselta, mutta Humakin verkostomaisen rakenteen ansiosta, suoritan opintoja pääkaupunkiseudun alueyksikössä. Ennen yhteisöpedagogi tutkinnon aloittamista Humakissa, olen opiskellut nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi ja suorittanut asevelvollisuuden sotakoiran ohjaajana.

Rakastan eläimiä, varsinkin koiria. Koirat on minulle tärkeitä ja ne mahdollistavat minulle harrastuksen lisäksi perheen. Minua kutsutaan myös hulluksi eläinsedäksi, koska rakastan ylikaiken eläinkuosisia asioita, ja minulta löytyy lähes kaikkialta jokin eläin.


Oppimista, elämyksiä ja oivalluksia toivoen,

Juuso Tuulinen 
HUMAKOn hallituksen puheenjohtaja 2017

torstai 15. joulukuuta 2016

Uudet edustajiston puheenjohtajat

Vuoden vaihde tietää opiskelijakunnalle aina uusien toimijoiden astumista remmiin!

Nyt esittäytymisvuorossa on vuoden 2017 edustajiston puheenjohtaja, Theo Tyrväinen ja varapuheenjohtaja, Katja Kastman. Ja koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja monta kuvaa vielä enemmän! - niin Theo ja Katja halusivat esittäytyä videon muodossa.

Katso siis videolta Theon ja Katjan terveiset ja suunnitelmat tulevalle vuodelle!



Muista, että voit aina olla suoraan yhteydessä keneen tahansa edustajiston jäseneen, jos sinulla on esim. kysyttävää HUMAKOn toiminnasta tai haluat vaikka antaa palautetta kaikkia opiskelijoita koskevista asioista. Löydät tiedon kaikista edustajiston jäsenistä täältä

Terveisin:

Theo Tyrväinen                                                    ja                                                   Katja Kastman




maanantai 12. joulukuuta 2016

Ne puheenjohtajan kuuluisat viimeiset sanat - Yksi kasvutarina HUMAKOsta

Vuoteni HUMAKOn hallituksen puheenjohtajana alkaa tulla pian päätökseensä, joten on aika paketoida vuosi myös täällä blogin puolella.

HUMAKO opintotukimielenosoituksessa keväällä 2016
Vuosi hallituksen puheenjohtajana on ollut kuin suuri seikkailu. Vuosi on ollut jännittävä, opettavainen ja työntäyteinen. Vuoden 2016 päättyminen ei tarkoita minulle vain puheenjohtaja kauteni päättymistä, sillä samalla päättyy myös lähes kahden vuoden mittainen ajanjakso elämässäni, aika HUMAKOn hallituksessa.

Aloitin HUMAKOssa keväällä 2015. Olin ensimmäisen vuoden opiskelija hukassa tulevaisuutensa kanssa, varmasti hieman itsenikin kanssa ja täysin tietämätön koko opiskelijakunnasta tai sen toiminnasta. Olin kuitenkin utelias ja kaipasin elämääni jotain hauskaa projektia koulun ohelle, joten päätin hakea mukaan toimintaan. Siinä minä sitten seisoin maaliskuun 2015 lopulla vasta valittuna HUMAKOn hallituksen jäsenenä opiskelijakunta-urani ensimmäisessä Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n tapahtumassa keskellä minulle täysin vierasta maailmaa. Mihin olin lähtenyt mukaan?

Seuraavien kuukausien aikana konkretisoitui se mihin olin lähtenyt mukaan. Opin valtavasti uusia asioita niin järjestötoiminnasta, kirjoittamisesta kuin monesta muustakin asiasta, pääsin kehittämään silloista vastuualuettani jaostotoimintaa omilla ideoillani, osaavat työntekijät tietenkin tukenani sekä tapaamaan saman henkisiä ihmisiä. Nälkä tuntui kasvavan syödessä ja jo keväällä pohdin, ettei tämä vuosi ehkä tulisi riittämään siihen kaikkeen mitä halusin vielä tehdä. Syksyllä 2015 päätin hakea seuraavalle vuodelle hallituksen puheenjohtajaksi. Puheenjohtajana toimiminen vei kaiken astetta deepimmälle levelille. Oli opeteltava jälleen paljon uusia asioita, mutta olin hirveän innoissani kaikesta. Uusi seikkailu oli jälleen edessä. Vuottani hallituksen puheenjohtajana onkin vaikeaa muovata sanoiksi, ainakaan vain muutamaksi lauseeksi. Vuosi on ollut mahtava, enemmän kuin osasin koskaan odottaa. On hämmentävää ajatella, että tämä oli vain vuosi elämästä. Harvaan vuoteen mahtuu näin paljon kasvua, oppia ja seikkailuja.

Kahden opiskelijakunta vuoteni päätteeksi päälimmäisenä tunteenani on kiitollisuus. Kiitollisuus näistä vuosista, jotka sain viettää HUMAKOssa ensin hallituksen jäsenenä ja sitten hallituksen puheenjohtajana, kiitollisuus kaikista oppimista asioista ja tärkeimpänä kiitollisuus ihmisistä, joita tapasin tämän seikkailun aikana. Lähes kaksi vuotta HUMAKOssa kasvattivat minusta varmemman, ratkaisukeskeisen ja haasteita pelkäämättömän järjestötoimijan. Tänään tiedän millaisten asioiden parissa haluan luoda uraa.

HUMAKO vuosien aikana oppii paljon uutta. Näitä asioita nostettiin esiin myös syksyn 2016 hallitusrekryn yhteydessä.
Tämä on vain yksi tarina, minun tarinani. Tarinan jakamalla haluan kuitenkin nostaa esiin sen, miten pienistä, yllättävistäkin valinnoista voi syntyä jotain suurta, suuria seikkailuja ja lopulta kirkastua esimerkiksi se, mitä haluaa tehdä työkseen opintojen jälkeen. Kannustan siis jokaista tarttumaan niihin pelottavaltakin tuntuviin tilaisuuksiin, haasteisiin ja menemään oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, kokeilemaan uutta ja yksinkertaisesti lähtemään rohkeasti seikkailuun. Seikkailu ei välttämättä tule luoksesi, joten muista olla itse aktiivinen sekä ennakkoluuloton. Aktiiviset ihmiset pääsevät aina eteenpäin, vaikka sitten muutaman mutkankin kautta.

Lopuksi haluan vielä toivottaa jokaiselle mitä suurimmat tsempit loppuvuoden rutistukseen. Kaikkien deadlinejen ja muiden kiireiden keskellä muistakaa myös olla itsellenne armollisia. Nautitaan kaikki joululomasta täysin sydämmin. Tammikuussa sitten taas uusien seikkailujen pariin olivat ne sitten harjoittelua, koulua tai mitä vain.


Terkuin,

Jenna Ojala

HUMAKOn hallituksen puheenjohtaja vuosimallia 2016

maanantai 5. joulukuuta 2016

Opintoja käytännön läheisesti HUMAKOssa!

Opintoja voi suorittaa hyvin monella tavalla Humakissa. Mielestäni mieluisin tapa suorittaa opintoja on opinnollistaa työtä, vapaa-ehtoistyötä tai erilaisia luottamustoimia. Opinnollistaminen on mahdollista myös HUMAKOn hallituksen toimijoilla, ja seuraavaksi kerron hieman siitä, miten minä olen kokenut opinnollistamisen. 

Olen opinnollistanut erilaisia talouteen, johtamiseen ja hallintoon liittyviä kursseja toimimalla HUMAKOn hallituksen varapuheenjohtajana vuonna 2016. Opinnollistaminen on hyvin erilainen tapa oppia ja kehittää omaa osaamista, koska opinnollistamalla tutkinnon kursseja, teet oman ammattisi työtehtäviä ja raportoit osaamisestasi kurssin arvioimiseksi. Opinnollistaminen on erittäin hyvä tapa verkostoitua oman alansa ammattilaisiin ja kohdentaa omaa osaamistaan oman kiinnostuksensa mukaisesti sellaisiin työtehtäviin, jotka näkee oman ammatillisen kasvun kehityksen kannalta parhaaksi.

HUMAKOn toimintaa eivät voi ainoastaan hallituksenjäsenet opinnollistaa, vaan kaikki toiminta HUMAKOssa on mahdollista opinnollistaa. Seuraavaksi Lapin-Jenna kertoo myös, miten hän on kokenut opinnollistamisen ja mitä hän on opinnollistanut.

"Mahdollisuus opinnollistaa on ollut kyllä helpottava tekijä hallitustoiminnalle. Sitä mietti vuoden alussa, että mitä jos jää jälkeen koulussa, mutta käytäni läpi toiminnanjohtajan kanssa, mitkä kaikki asiat pystyn opinnollistamaan, vierähti huoli sydämeltä. Kuitenkin meidän jokaisen oli mahdollista itse päättää, kuinka paljon haluan opinnollistaa. Kaikkia kursseja ei todellakaan ole pakko opinnollistaa, myös koulun käynti on sallittua tässä toiminnassa. Itse olen opinnollistanut osallistamiseen, hallintorakenteisiin ja talouteen liittyviä kursseja, toimiessani HUMAKOn hallituksen hallituksenjäsenenä vuonna 2016. 
Nyt, kun hallitusvuoteni päättyy, aion jatkaa työryhmätoiminnassa mukana, missä pääsen jälleen opinnollistamaan saamaani arvokasta kokemusta luottamustoimessa toimimisesta. Opinnollistaminen on mahdollistanut minulle erilaisen tavan oppia"


HUMAKO toiminta on mahdollistaja erilaiseen tapaan oppia ja kerätä kokemusta järjestökentältä. Mahdollisesti toimintaan osallistumisen johdosta, voitkin olla edellä opinnoissasi. Minä itse olen saanut arvokasta kokemusta toiminnassa ja tulen varmasti ensi vuonna saamaan uudenlaista kokemusta, HUMAKOn hallituksen 2017 puheenjohtajana.

Juuso Tuulinen,
vuoden 2016 varapuheenjohtaja 
vuoden 2017 puheenjohtaja

tiistai 29. marraskuuta 2016

Havaintoja HUMAKOsta - Kampusvierailut Turkuun ja Pääkaupunkiseudulle

Minä täällä taas pienen tauon jälkeen, siis HUMAKOn viestintäsihteeri ja hankesuunnittelija, jonka tehtävänä on tänä vuonna ollut kiertää kaikki Humakin alueyksiköt. Olen kirjoittanut Havaintoja HUMAKOsta -blogisarjassani kevään kampusvierailuistani Kuopioon ja Jyväskylään. Tänä syksynä oli vuorossa Turku ja Pääkaupunkiseutu.

Turun TKI-Meri ja pallomeri

“Ainut kampusvierailu kun ei tarvinnut matkustaa. Nyt oltiin mun huudeilla. Pakko myöntää, että vierailun aikana oli muutamia hetkiä jolloin ajauduin muistelemaan omia opiskeluaikojani. Toiminta on kehittynyt paljon. Oli ihanaa huomata että mukana on motivoituneita tyyppejä ja opiskelijoista pidetään hyvää huolta sekä tutoreiden että jaoston panostuksella. Ja hiukan myös ehkä herättää kateutta Logomossa sinne ilmestynyt pallomeri, jossa olisi mukavaa ja innovatiivista tätäkin blogia kirjoittaa…”




Sain tutustua Turun paikallistoimintaan tutorvastaava Annan ja jaostovastaava Jennan opastuksella. Lisäksi mukana oli tutorlehtori Iina-Maria, jolta saatiin keskusteluun myös lehtorin näkökulmia. Vierailu oli hyvin keskustelupainoinen eikä sen kummempia esittelykierrosta vaadittu, koska Turun kampus sekä TKI-keskus ovat tuttuja minulle jo tämän syksyn HUMAKO-kiertueelta sekä tietenkin omista opiskeluajoista.

Vierailu oli lyhyt, mutta sitäkin antoisampi. Sain mukaani kehitysideoita ja hyvän käsityksen siitä miten paikallistoiminta Turussa hoidetaan. Hiukan saan vielä nauttia Turun kampusvierailun tunnelmaa kun menen joulukuussa vielä tutustumaan CampusSportin liikuntapalveluihin, jotka on Humakin Turun opiskelijoiden käytettävissä.

Pääkaupunkiseudun kolminaisuus

Pääkaupunkiseudun alueyksikkö on siitä poikkeava, että TKI-keskuksen lisäksi siihen kuuluu kaksi kampusta, Nurmijärvi ja Kauniainen. Lisäksi HUMAKOn toimisto sijaitsee Helsingin TKI-keskuksessa, joten sekin vaikuttaa HUMAKOn tunnettuuteen ja näkyvyyteen pääkaupunkiseudulla.

Nurmijärven kampusvierailu alkoi kahvittelutuokiolla tutorvastaava Sinnan kanssa. Tutoreiden toiminta on kampuksella melko aktiivista ja vaihtaritkin otetaan mainiosti huomioon. Eikä kokoontumispaikkana rantasauna järvimaisemineen varmasti vähennä opiskelijoiden osallistumisaktiivisuutta.

Esittelykierrokselle sain oppaakseni tutorlehtori Sirpan, joka esitteli ylpeydellä kampuksen opiskelijoiden sosiaalitilan, jossa tutustumishetkelläkin oli vaihtareiden ryhmätyöskentely käynnissä. Sosiaalitilat on tärkeitä opiskelijoille, joten oli hienoa nähdä toimiva esimerkki sellaisesta, joka on otettu monipuolisesti käyttöön. Kävimme yhdessä keskusteluja ensi kevään tulevista koulutuksista ja niiden sijoittumisesta kalenteriin. Ja tietenkin, kuten kaikilta muiltakin kampusvierailuilta, sain mukaani hyvän määrän palautetta ja kehittämisehdotuksia.

“Tapaamisen päätyttyä odottelin bussia kampuksen aulakahvilassa. Saatoin siinä odotellessani sortua yhteen liialliseen kahvikupilliseen ja sen avecina myyjän suosittelemaan suklaapatukkaan. Seurasin siinä sivussa kun aulakahvilan päätyyn roudattiin uutta biljardipöytää. Nurtsilla on mielettömät maisemat ja vielä biljardipöytäkin. Kyllä täällä opiskelija varmasti pystyy nauttimaan vapaa-ajastaan.”

Kauniaisistakin löytyi biljardipöytä opiskelijoiden sosiaalitilasta, jossa tutorit tarjoavat tarvittaessa myös kahvia opiskelijoille. Ja kun sosiaalitilan vierestä löytyy vielä kuntosalikin niin tietää että opiskelijoilla on täällä hyvä olla. Ruokala oli vierailupäivänäni koristeltu Halloween-teemaiseksi, joten mielekäs opiskeluympäristö on myös Kauniaissa.

Kauniaisissa tapasin tutorvastaava Leon ja tutorlehtori Niilan. Jutustelimme kampuksen tutoreista, tutorrahojen käyttämisestä ja yhteistyöskuvioista Nurmijärven tutoreiden kanssa. Tietenkin sain myös esittelykierroksen. Löysimme päärakennuksen käytävän varrelta myös uudistuneen palauteboksin.

Pääkaupunkiseudulla palautetta ja tapahtumia kolmen toimipisteen välillä hoitaa jaosto. Keskustelutuokio jaostovastaava Teemun kanssa avasi minun silmiäni sen suhteen miten monipuolista toimintaa heillä on, miten heidän taloutensa pyörii omalla painolla ja miten paljon he tekevät yhteistyötä tutoreiden kanssa. Teemu haluaisi lisää yhteistyötä kuitenkin myös eri alueyksiköiden jaostojen, näiden muutamien yhteisten haalarimerkkihankintojen lisäksi. Olisiko laajemmalla HUMAKOn paikallistoimijoiden yhteistyöllä vaikutusta myös koko Humakin yhteisöllisyyteen? Uskoisin että olisi.


Paikallistoiminnan kehittäminen

Humakin verkostomaisuus asettaa haasteen myös HUMAKOn toiminnalle. HUMAKOn paikallistoiminnan vaikutusta ja paikallistoimijoiden merkitystä ei voi liikaa korostaa. Kampusvierailuiden aikana käydyt keskustelut antavat hyvin paljon ajateltavaa siitä mitä voitaisiin tehdä paremmin. On kehitettävä toimivampia keinoja viestintään ja käytettävämpiä työkaluja paikallistoimijoiden toiminnan tueksi. Haluankin kiittää tapaamiani paikallistoimijoita avoimista keskusteluista ja rakentavista kehitysehdotuksista!


- Suvi von HUMAKO

perjantai 25. marraskuuta 2016

Valta vaihtuu - kohti tulevaisuutta

Vuoden 2017 edustajisto järjestäytyi alkuviikosta, perehtyi toimintaan ja lähti miettimään ensi vuoden toimenpiteitä ja linjanvetoja. Edustajiston perehdytykseen kuului oleellisena osana myös järjestäytymiskokous, jossa tehtiin isoja henkilövalintoja. Edustajiston järjestäytymiskokouksen tehtävänä oli valita opiskelijakunnalle kipparit (edustajiston puheenjohtaja sekä varapuheenjohtaja) sekä koko hallitus. Eli isoja juttuja vai mitä?


Vaaleihin ja ylipäätään henkilöiden valitsemiseen kuuluu tietysti myös vaalipaneelit ja niitä myös nähtiin kokouksessa ennen kuin edustajisto lopulliset henkilövalinnat näistä teki. Tämä vuoden kokoukseen lisämausteen toi se, että kokous striimattiin ensimmäistä kertaa. Jatkossa myös kaikki edustajiston sääntömääräiset kokoukset tullaan striimaamaan eli kaikki voivat niitä katsella, vaikka kotisohvalta. Suosittelen, että pidätte järjestäytymiskokouksen tallenteen mielessä, sillä täältä voit käydä aina kurkkaamassa, että mitä ne vastavalitut tyypit oikein lupasivatkaan tehdä vuonna 2017.

Kun multa kysyttiin tätä blogitekstiä, annettiin spekseihin myös kertoa tästä vuodesta. No oon itse sellainen henkilö joka ei hirveästi menneisyyteen katsele vaan otan aina vuodesta irti ne asiat missä on parannettavaa ja lähden itse parantamaan tai kerron viestiä seuraaville. Tässä tapauksessa kerron viestiä eteenpäin ja teen sen erityisesti ensi vuoden opiskelijakunnan kippareille; Theolle ja Katjalle (opiskelijakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja).


Tänä vuonna edustajisto on ollut aktiivisempi kuin koskaan, mutta tekemistä on vielä paljon. Esimerkiksi kehitettävää jää paljon hallituksen toiminnan reaaliaikaisemmasta seuraamisesta ja kuinka koko edustajistoa osallistetaan tähän, ettei se jää ainoastaan puheenjohtajien varaan. Toinen iso kysymys on edustajistovaalien toteuttaminen. Tänä vuonna esimerkiksi keskusvaalilautakunnan ja edustajiston puheenjohtajiston roolit vaalien järjestämisessä olivat hieman sekavat.


Paljon on siis tehtävää ensi vuonna ja pitkällä vielä tulevaisuudessakin. Muistakaa haastaa edustajistoa ja hallitusta ja muistakaa erityisesti pitää huolta, että tehdyt lupaukset pitävät. Kaikkien tyyppien yhteystiedot löydät HUMAKON nettisivuilta.


Järjestäytymiskokouksen videotallennetta pääsette vielä katselemaan tästä linkistä!



Kohti tulevaisuutta!

-Matti
väistyvä edustajiston varapuheenjohtaja

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Jokerikortista viestintävastaavaksi

Vuosi sitten näihin aikoihin olin keskellä hullun myllyä. Tätä hullunmyllyä kutsuttiin Jyväskylän kampuksella "Oransiksi Myrskyksi". Ilmeisesti minulle ei ollut riittänyt tämän härdellin aiheuttama stressi, sillä juuri lähellä H-hetkeä, odottelin puhelua TKI-Ilkasta. Pitkän puhelun ja tuskaisan odottelun jälkeen ilmestyi HUMAKOn Facebookin uutinen, johon oli julkaistu vuoden 2016 hallitukseen valitut toimijat ja minun nimeni oli yksi mainistuista. Siitähän se sitten lähti...


Nyt alkaa olemaan vuosi planketissa HUMAKOn hallituksessa toimimista. Seurasin eilen jännittyneenä live-streamissa, kun edustajisto 2017 järjestäytyi ja uudet hallitustoimijat valittiin. Olo oli kieltämättä haikea, tajutessani kuinka vasta vuosi sitten minä itse olin tullut valituksi. Kuinka paljon sitä jännitti ja odotti, minkälainen vuosi tulisi olemaan. Minkälaisia ihmisiä hallituksessa olisi? Entä jos HUMAKO kaatuisi minun vuokseni?

Noh, kaatunut HUMAKO ei ainakaan ole, kun uudet toimijatkin saatiin valittua!

Tässä suunnitellessa tulevan jatkajani perehdytystä, kirpoavat muistot vuoden takaisesta omasta perehdytyksestä. Silloin vielä nimitin itseäni "Jokerikortiksi".

Olimme parin tunnin ajan kuunnelleet 2015 hallituksen kertomuksia omista sektoreistaan. Muistiinpanovihkoni sivu oli täynnä erilaisia huomioita, jotka vain tuntuivat sekoittavan enemmän päätäni. Lopulta tuli hetki, kun puheenjohtajamme kokosivat meidät yhteen ja oli aika päättää, kuka ottaisi minkäkin sektorin vastuulleen. Kuuntelin mielenkiinnolla muiden selkeitä visioita heidän kiinnostuksen kohteistaan. Ja mitä minä pystyin sanomaan? 
"Kaikki kuulostaa mielenkiintoiselta... loppupelissä mie olen aika jokerikortti tässä tilanteessa. Mikä tahansa sektori kelpaa!".
Pohdintojen jälkeen en enää pystynyt kutsumaan itseäni jokerikortiksi. Perehdytyksen jälkeen sain alkaa tituleeraamaan itseäni viestintävastaavana.

Alussa hallituksen viestintävastaavuus tuntui pelottavalta, sillä nimenomaan viestintä ei ollut vahvuusalueeni. Aihe ei ollut koskaan kiinnostanut minua niin paljon ja siksi kokemukseni oli hyvin vähäistä. Kuitenkin edeltäjäni ja tuleva työtoverini lohduttivat, ettei kaikkea tarvitsisi heti tietää. Tästä vuodesta tulisi minulle oppimiskokemus.


Ja sitä se onkin ollut!


Vuosi HUMAKOssa on antanut minulle monenlaisia kokemuksia.
Nyt tiedän, kuinka paljon verkkopalaveritunteja tarvitaan, että sohvan kulmaan jää "kokouskuoppa".
Olen oppinut tunnistamaan omat rajani, milloin liian vähän unta ON liian vähän ja milloin ei ole siinä kunnossa, että kannattaa oikolukea tekstejä.
Olen oppinut verkostoitumisen salat, sekä pelaamaan Roope-Setää ja Uunoa.
Olen oppinut uusia puolia järjestöalan työskentelystä.
Olen oppinut myös edunvalvonnasta paljon ja huomannut, että edunvalvonta on ihan oikeesti siististi coolia.

Ja kuinka ollakkaan, olen oppinut kuinka tärkeää ja olennaista viestintä on! Ja yllätyksekseni olen huomannut, että kiinnitän enemmän huomiota viestintään muissa järjestöissä.


Ja mikä parasta, olen saanut monta uutta ystävää, joilta olen saanut eväitä tulevaa varten.


Jonkinlainen HUMAKO itikka se vissiin on purrut lapin tyväreenki, kun näin kaihoisaksi vetää vuoden muistelu. Ehkäpä sitä joutuu vielä palaamaan näihin hommiin, kun eroahdistus käy liian suureksi :)

Onnea vielä Edustajisto ja Hallitus 2017! Perehdytyksessä nähdään!


Jenna Simontaival,
HUMAKOn hallituksen jäsen 2016

torstai 17. marraskuuta 2016

Hallitustoimintaa ympäri Suomea

HUMAKOn hallitus koostuu puheenjohtajasta, varapuheenjohtajasta sekä 3-7 hallituksen jäsenestä. Humakin verkostomallin vuoksi ei tule yllätyksenä, että hallituksen jäsenet tulevat ympäri Suomea. Tänäkin vuonna hallituksessa on istunut edustusta useammasta yksiköstä ja nyt pääsette kuulemaan osan pohdintoja, minkälaista on tehdä hallitushommia etänä ja mitä he ovat oppineet vuoden aikana!


"Hallituksessa saa tehdä paljon töitä etänä. Olen itse kokenut sen erittäin haastavaksi, mutta toisaalta myös antoisaksi. Hallitustöitä tehdessäni olen joutunut kyseenalaistamaan tapani tehdä hommia ja miettimään parempia ratkaisuja tehokkaaseen työskentelyyn! Olen huomannut, että itselläni on suuri vaara ajelehtia tekemään ei-niin-olennaisia juttuja päivän mittaan ja tähän auttaa, kun rakennan kotiini oman työpisteen, mikä on tarkoitettu vain siihen tarkoitukseen esim. sohvalla työskentelyn sijaan. Vielä tehokkaampaa on, jos lähden jonnekin muualla - vaikka kirjastoon - tekemään töitä. Pienillä asioilla saa isoja muutoksia aikaan :)

Uskon, että tästä vuodesta on ollut äärettömän paljon hyötyä tulevaisuutta ajatellen - onhan etätyöt yhä enemmän ja enemmän nykyaikaa missä vain työpaikassa! Nyt tiedän, mitkä ovat omat kompastuskiveni ja miten pystyn hyödyntämään tehokkaasti myös etätyöajan. Vielä on paljon opittavaa, mutta tiedän, mistä lähteä liikkeelle. Myös kiinnostukseni opiskelu-/työhyvinvointiin ja tehokkaan työskentelyn menetelmiin on kasvanut kuluneen vuoden aikana, mikä on mielestäni kasvattanut ammatillisuuttani yhteisöpedagogina.

Ja kuinka ihanaa onkin kaiken etätyöskentelyn jälkeen nähdä muita hallituslaisia suunnittelupäivillä livenä!"
- Katja Kastman, hallituksen jäsen 2016 Turusta



"Etätyöskentely hallituksessa on ollut itselleni haaste, jonka parissa olen oppinut paljon itsestäni ja

työskentelytavoistani. Olen enemmän käytännön ihmisiä ja pidän siitä, kun saan tehdä töitä ihmiset lähelläni. Olen myös toisinaan huono aloittamaan tehtäviäni ajoissa, joka on tuonut omat haasteensa etänä työskentelyyn. Haasteista huolimatta, tälläinen työskentelymalli on kuitenkin ollut erittäin hyödyllinen ja olenkin oppinut valtavasti. Olen huomannut, että joskus on hyvä vaihtelun vuoksi kokoustaa seisten tai tehdä kirjoitustyötä lattialta käsin. Minulla on käynyt myös hyvä tuuri, sillä asun samalla paikkakunnalla yhden hallitustoverini kanssa. On mukavaa aina välillä mennä kahville ja tehdä yhdessä töitä.Uskon, että näistä taidoista on vain hyötyä tulevaisuudessa. On erittäin tärkeää osata työskennellä oikein ja tehokkaasti myöskin etänä. Koen olevani etuoikeutettu, kun olen päässyt harjoittelemaan sitä näissä tehtävissä, mahtavien ihmisten ympäröimänä."

- Juulia Juvonen, hallituksen jäsen 2016 Jyväskylästä





Kesällä sitä tuli kokoustettua kes-
ken peltotöiden myös!
"Hallitusvuoteni aikana olen joutunut opettelemaan rutiineja ja välissä niistä erottautumista. Kuinka helpolta se alussa tuntuikaan, kun kokoukseen mentäessä ei tarvinnut, kuin ottaa tietokone syliin ja istahtaa sohvalle. Ei tarvinut edes laittautua ihmisen näköiseksi! Alku huuman jälkeen, kun huomasi kuinka usein joutuikaan kokoustamaan koneen äärellä, aloin huomata etten pystynyt rauhoittumaan enää kämpälläni lainkaan. Tietokone oli koko ajan päällä, että pystyi sähköpostin tarkastamaan mahdollisemman nopeasti ja työtehtävien lista kasvoi vierellä koko ajan. Oli siis pakko alkaa rakentamaan kaksiooni "työalue" ja "vapaa-alue".

Vuoden aikana olen huomannut, kuinka pystyn mukautumaan erilaisiin työympäristöihin. Olen pitänyt itseäni aina tiimipelaajana, etten saisi yksinään mitään aikaiseksi. Kyllä sitä - nyt, kun taaksepäin katselee - onkin tullut tehtyä jo kaikenlaista ja saatua asioita jopa aikataulussa tehtyä! Tottakai etätyöskentely on ollut myös oma haasteensa, varsinkin, kun minun etätyöskentely on tapahtunut Jyväskylästä ja Sodankylästä käsin. Onkin ollut aina hauska palavereissa, kun hallitustovereiden ensimmäisiin kysymyksiin on kuulunut "missä sie nyt olet?" Kuitenkin minunkin kaltaiselle "kauhansa joka soppaan työntäjälle" etätyöskentely on sopinut oikein mainiosti. Onpahan samalla saanu tehtyä muitakin velvollisuuksia! 

Eli ei todellakaan kannata pelätä hallitukseen lähtöä, vaikka asuisitkin kaukana, eikä sinulla olisi kokemusta etätyöstä. Muistat vain, ettet sie missään vaiheessa ole yksin, sulla on koko hallitus tukena ja ainakin soiton päässä!"
- Jenna Simontaival, hallituksen jäsen 2016 Jyväskylästä


Hallitushaku on vielä auki TÄNÄÄN KLO: 23.59 asti! Jos sinulla on pienikin palo ja kiinnostus opiskelijakuntatoimintaan tai haluat kokeilla jotain ihan uutta, niin nyt on tilaisuutesi!

Ohjeet hakemiseen löytyvät tämän linkin kautta!

maanantai 14. marraskuuta 2016

Agentti Adler toimistolla

Perusharjoittelu. Tarkoituksena ymmärtää palvelutuotantoa, tuotteistamisen perusteita ja yhteisöllisen toiminnan inhimillistä perustaa. 30 opintopistettä ja yhteensä 480+ tuntia toimistolla työskentelyä.

Olette varmasti kuulleet aikaisemminkin, ettei HUMAKOn toimistossa ole yhtäkään samanlaista päivää. Parin viikon jälkeen olin jo samaa mieltä. Aloitin ensimmäisen harjoitteluni elokuun puolivälissä ja nyt olen ollut täällä tasan kolme kuukautta. Olen ehtinyt hoitaa jäsenkahveja, järjestää peli-iltoja TKI-keskuksen opiskelijoille, pitää viikottaisia teemapäiviä, soittaa puheluita tutuille ja tuntemattomille, pakannut haalareita vaihtelevalla menestyksellä, lukenut teoriaa palvelumuotoilusta ja brainstromannut yhdessä palvelujen muotoilu-tiimin kanssa sekä syventynyt tutoroinnin saloihin entistäkin paremmin. 
Tässä on mun toimistoavaimet. Siitä löytyy läpyskä, jolla pääsen kulkemaan ympäri TKI-Ilkkaa, tutorvastaavan taikatikku (muistitikku siis) sekä pieni pörröpallo (tärkein).

Tutoroinnin uratarinani voit lukea täältä. Olen hyvin iloinen siitä, että olen harjoittelun myötä toteuttanut pitkäaikaisen unelmani: tehdä tutorointia työkseni. Olen pystynyt opinnollistamaan tutorkoulutusten suunnittelun, palaverit ja tutoroppaan kirjoittamisen. Aluksi tarkka aikatauluttaminen ja 9-17 päivärytmiin tottuminen oli hankalaa, mutta kun pääsin jyvälle mahdollisuuksista, helpottui työmääräkin. Olen monta kertaa joutunut menemään mukavuusalueeni ulkopuolelle, mistä en ole ollenkaan pahoillani. Olen oppinut minkälaiset työskentely-ympäristöt minulle mihinkin tehtävään toimivat ja että välillä tarvitsee tehdä jotain aivan toista asiaa, jotta jaksaa keskittyä olennaiseen. 
Tässä nurkassa mä yleensä istun. Keltainen kahvikuppi on hyvin usein täynnä kahvia ja vanhat rekryjulisteet tsemppaa taustalla.

Vielä on harjoittelua jäljellä kuukausi ja sen jälkeen pitäisi kirjoittaa raportti kaikesta oppimastani. Vaan muutama juttu tulee mieleen, tai siis... ;)


Terkuin,
Sini aka. Agentti Adler, Sokerihuuli-Sini, Justus yms. toimistonimikkeet

torstai 10. marraskuuta 2016

Hallitustyö on...

Hallitustyö on tylsää. Hallitustyö tarkoittaa vain Helsingissä olemista. Opinnot pysähtyvät hallitusvuoden ajaksi. Hallitustoimijat ovat hulluja.

Väärin, väärin, väärin ja väärin ...tai no silleen sopivasti… ;)

En aio valehdella. Hallitustyö on ajoittain aikaa vievää ja tuntuu, että ei saa ajatuksesta kiinni vaikka kuinka asiaa vääntäisi. Hallitustyö on kuitenkin siitä hyvää, että sinulla on aina yksi tai useampi työpari, jonka kanssa voit pallotella asiaa, jos koet, että omat ajatuksesi eivät lähde liikeelle. Viime vuonna toimiessani hallituksessa huomasin, että tärkein tuki, jonka voi saada on kanssahallituslaisiltani ja HUMAKOn työntekijöiltä. He ymmärtävät, minkä takia teemme tätä hommaa ja pystyvät tuomaan uusia näkökulmia toimintaan, sekä tukea kun sitä tarvitset.



Hallitustoimi on siis aikaa vievää, mutta yksi tärkeimmistä painopisteistä, mitä HUMAKO on tänä vuonna kehittänyt, on toiminnan opinnollistaminen. Vuoden alussa suunnitellaan omien tehtäviesi pohjalta opinnollistamissuunnitelma, jolla varmistetaan, että hallitustoiminta ei pysäytä opintojasi vaan opinnot menevät siinä rinnalla sujuvasti. Omana hallitusvuonnani tätä ei vielä tehty näin järjestelmällisesti kuten tänä vuonna, mutta minäkin opinnollistin 35 opintopistettä ja kävin myös siinä ohella koulussa opetuksessa.

Tärkeintä kuitenkin on muistaa, että suurin osa hallitustyöstä on paikasta riippumatonta. HUMAKO hyödyntää todella paljon eri videoneuvottelu mahdollisuuksia ja tämä tarkoittaa sitä, että sinun ei ole välttämätöntä istua samassa huoneessa toisen kanssa, vaan voit vaikkapa omasta sängystä tehdä töitä, mikäli se tuntuu sinusta hyvältä työskentelypaikalta. On tietysti myös tehtäviä, jotka sitovat sinut johonkin tiettyyn paikkaan, mutta sitä ei kannata pelätä - saatat tutustua silloin uusiin paikkoihin ja uusiin ihmisiin!

Yksi parhammista hallitustoiminnan puolista omasta mielestäni on kuitenkin verkostoituminen. Olen saanut niin monta arvokasta uutta verkostoa, joita ihan varmasti pystyn myös hyödyntämään tulevaisuudessa monissa projekteissa. Verkostot eivät ole vain Humakin opiskelijoita ja henkilökuntaa vaan myös valtakunnallisia opiskelijaliikkeiden toimijoita muista opiskelijakunnista ja tietysti kattojärjestöstämme Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOKin kautta.




Olen erittäin iloinen enkä kadu hetkeäkään, että hain HUMAKOn hallitukseen ensimmäisenä opiskeluvuotenani. Olen tutustunut niin moneen ihmiseen ja oppinut niin paljon uutta, eikä vaan tietoa vaan myös itsestäni. Olen selvästi kasvanut ja kehittynyt myös ihmisenä ja se lienee arvokkainta, mitä olen saanut hallitusvuodestani.


Theo Tyrvänen / @tyrvthe
-Hallituksen varapuheenjohtaja 2015
-2 vk. kulttuurituottajaopiskelija / 3 vk. yhteisöpedagogiopiskelija

torstai 3. marraskuuta 2016

On aika äänestää!

Edustajistovaalit ovat käynnissä. Olemme päässeet äänestämään kruununjalokivistä. Henkilöistä jotka viime kädessä päättävät, kuka tätä toimintaa johtaa, millä keinoilla vaikutamme päätöksentekoon Humakissa ja kuinka paljon resursseja laitamme mm. jaosto- ja tutortoimintaan.

Otetaan näin aluksi kertaus siitä, että mikä se edustajisto oikein on.
  • Koostuu 15 jäsenestä ja 10 varajäsenestä
  • Kaikki edustajistolaiset ovat HUMAKOn jäseniä
  • Sääntömääräisiä kokouksia kolmesti vuodessa (järjestäytymiskokous marraskuussa, kevätkokous huhtikuussa ja syyskokous lokakuussa). Lisäksi on ylimääräisiä kokouksia tarvittaessa (netin välityksellä)
  • Edustajisto käyttää HUMAKOssa ylintä päätäntävaltaa.
  • Edustajisto päättää opiskelijakunnan suuret linjat ja ohjaa ja valvoo hallituksen toimintaa
  • Edustajisto myös valitsee hallituksen


Eli aika tärkeästä toimielimestä on kyse. Uusi edustajisto pääsee heti tiukan paikan eteen, sillä heidän tehtävänä on valita heti järjestäytymiskokouksessa vuoden 2017 hallitus. Hallitus, jonka toimintaa tuleva edustajisto valvoo tiukalla silmällä ja korvalla.

No, kuka ehdokas olisi kaikista paras? Siihen kysymykseen en suoraan osaa vastata, mutta muutaman vinkin ehdokkaan etsintään voin antaa!

  • Pohdi esittelyjen perusteilla, että ketkä ehdokkaat tuntuvat mielenkiintoisilta.
  • Älä valitse heti ainoastaan yhtä vaan jätä pelipöydälle muutama ehdokas.
  • Haasta valitsemiasi ehdokkaita enemmän lähettämällä heille viestejä.
  • Kun teet viimeisen valinnan, muista miettiä, mitkä asiat ovat sinulle kaikista tärkeimpiä opiskelijakunnan toiminnassa.

Muista, että äänestysaika päättyy perjantaina 4.11 klo 14.00! Ainoastaan äänestämällä voit vaikuttaa!

Terveisin,
Matti
-äänestäjä ja vuoden 2016 edustajiston varapuheenjohtaja

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

HUMAKON työryhmäedustajat - mukana sun arjessa ja koulun tulevaisuuden luomisessa

Kun istuin ensimmäistä kertaa ammattikorkeakoulun penkille, mietin ainoastaan, että mitenköhän tämä lähtee rullaamaan. Kuinka arki tässä alkaa pyörimään. No aika mukavasti se silloin lähti liikkeelle. Nyt ajattelen ehkä hieman toisin ja usein tulee mietittyä; niin, olisihan asiat voinut tehdä jotenkin muutenkin.

Koulumme on verkostoammattikorkeakoulu rakenteella huomattavasti erilainen, verrattuna muihin ammattikorkeakouluihin. Tällaisessa rakenteessa on paljon hyviä puolia, mutta rakenne vaatii myös paljon enemmän töitä, lähes jokaisella osa-alueella. Tämän takia Humakissa täytyy arvioida ja kehittää toimintaa koko ajan. Suuri työ, jatkuvan kehityksen takaamisessa, tehdään jatkuvasti käynnissä olevissa työryhmissä.


Niin kuin totesin aluksi, opiskeluissa kiinnosti pitkälti se, miten arki lähtee omassa toimipisteessä rullaamaan. Tällöin en vielä tiennyt sitä, että näissä arkipäiväisissä asioissa tärkeänä toimijana on alueyksikköryhmät, jotka juuri keskittyvät näihin omien toimipisteiden asioihin.

Toinen opiskeluiden alussa oleva asia mikä kiinnosti oli, että minkälaisia opiskelijapalveluita- ja etuja opiskelijana saa. Kaikista eniten tietysti kiinnosti kaikki edut, mitä opiskelijakortilla saa, mutta kieltämättä ehkä vielä enemmän kiinnosti opintotoimisto, kun oli vielä hukassa. “Saiko täältä sen ateriatukikortin? Valitsin vääriä kursseja, pystyykö niitä poistamaan?" tms.

Opiskelijapalveluiden tasapuolisuuden lisäksi opiskelijapalveluiden kehittämisryhmä kiinnittää huomiota opiskelijahyvinvoinnin kehittämiseen sekä opiskelijoiden turvallisuuden takaamiseen.

Tässä oli ainoastaan kaksi opiskelun kannalta tärkeää ryhmää, mutta työryhmiä on vielä erittäin monta muutakin. Niistä voit käydä lukemassa alta olevien linkkien kautta. Kaikista suurimpana hyötynä työryhmien työskentelyssä koen nopean reagoinnin valmiuden. Esimerkiksi, kun opetussuunnitelmaa tai strategiaa työstetään se vaatii aina pitkän valmisteluajan ja muutosten tekeminen saattaa kestää, mutta työryhmissä edustaminen tarjoaa mahdollisuuden puuttua ja kehittää koulua ja sen toimintaan tiiviimmällä syklillä. Työryhmät kokoontuvat pääasaillisesti 1-2 kertaa kuukaudessa.

No, onko työryhmissä vaikutusta pitkälle tulevaisuuteen? On ja erittäin paljon onkin. Työryhmissä tehtävillä päätöksillä ja kerätyllä tiedolla luodaan pohjaa isompien linjojen luomiseen, kuten esimerkiksi yhteisen strategian luomiseen sekä opetussuunnitelmien päivittämiseen.

Nyt olisi paikat jaossa opiskelijaedustajiksi ensi vuoden työryhmiin. Työryhmähaku on käynnissä 1.-25.11. Jos 
haet mukaan työryhmään, niin on hyvä myös laittaa perehdytyksen ajankohta kalenteriin ylös! Se onkin 13.12 verkkoperehdytyksenä.

Vielä muistutuksena siis:
Työryhmähaku: 1.-25.11
Toimijoiden perehdytys: 13.12.(verkkoyhteydellä)

Lisätietoja työryhmistä ja hakemisesta, voitte lukea vielä HUMAKOn nettisivuilta.


Tehdään HUMAKista vieläkin parempi paikka opiskella!

Matti Mannonen
Edustajiston varapuheenjohtaja 2016

maanantai 24. lokakuuta 2016

Toiminnanjohtaja bloggaa: Kohta tehdään strategiaa!

 Tällä kertaa keskityn kertomaan tulevasta strategian laatimisesta. HUMAKOn toimistolla ja hallituksen kanssa puhumme paljon ensi vuoden isoimmasta projektista, strategian laatimisesta. Jotenkin olen saanut muutkin innostumaan aiheesta, mutta uskon että olen itse aiheesta eniten innoissani!

Ensimmäisen kerran sain tuntumaa strategiatyöskentelyyn jo opiskeluaikanani kun osallistuin LAMKOssa hallituksen puheenjohtajan roolissa strategian laatimiseen. Työskentely oli mielenkiintoista. Meillä ei ollut aiempaa strategiaa pohjana, joten lähdimme pohtimaan mikä nykytoiminnassa oli hyvää ja mikä huonoa, loimme visioita siitä mitä toiminnan pitäisi olla, ja määrittelemme millä keinoilla niihin tavoitteisiin päästäisiin. Keskustelut olivat innovatiivisia ja innostuneita ja jokaisen ajatuksilla oli merkitystä.



Itse pääsin vetämään strategiaprosessia ensimmäistä kertaa toisena työvuotenani HUMAKOssa vuonna 2013. Lähtökohta oli hyvin samantapainen kun LAMKOssa, sillä aiempaa pohjaa ei ollut, vaan kaikki luotiin tyhjästä. Työryhmässä toimi pääasiassa hallituksen jäseniä. Strategia painottui HUMAKOn rakenteen muuttamiseen, edunvalvonnan kehittämiseen, jäsenmäärän kasvattamiseen ja viestinnän kehittämiseen. Tällä hetkellä strategian toteutumista arvioi muutamasta hallituksen jäsenistä ja viestintäsihteeristä muodostettu työryhmä, jota vetää hallituksen puheenjohtaja. Odotan mielenkiinnolla työryhmän työskentelyn tuloksia. Joka tapauksessa HUMAKOn toiminta on kehittynyt mielettömästi vuodesta 2013. Silloin paikalliset jaostot tuntuivat vain kaukaiselta haavekuvalta, viestintä oli melko vaihtelevaa ja edunvalvonta ei ollut yhtä määrätietoista kuin nykyään.

Toiminnan kehittyessä myös opiskelijat ovat ottaneet meidät vakavasti. Tuo on tuonut meille kuitenkin mielettömän vastuun vastata monien opiskelijoiden melko erilaisiin toiveisiin ja odotuksiin. Välillä tuo tehtävä on mahdoton ja pienien resurssiemme vuoksi emme pysty aina toimimaan odotuksien mukaisesti.

Nyt onkin mahtava hetki käsillä. Ensi vuonna laaditaan uusi strategia. Pääsen vetämään tuon ainutlaatuisen projektin ja olenkin saanut perehtyä aiheeseen syvemmin aina kun olen muilta työkiireiltäni ehtinyt. Tällä kertaa lähtökohtana ei ole toiminnan laajentaminen vaan nykyisten resurssien parempi hyödyntäminen toiminnassa.
 


Strategian laatimista varten perustetaan työryhmä ja lisäksi strategiatyöskentelyyn otetaan mukaan ohjausryhmä, joka seuraa ja ohjaa työryhmän toimintaan. Työryhmään on tarkoitus saada lisäkseni kolmesta kuuteen jäsentä. Työryhmään pyritään saamaan edustusta eri alueyksiköistä HUMAKOn hallituksen, edustajiston, jaostojen ja jäsenten keskuudesta. Valinnoissa painotetaan eri alueyksiköiden edustusta ja kiinnostusta yleisesti strategiatyöskentelyyn.

Ohjausryhmään on tarkoitus saada neljästä kuuteen jäsentä. Myös ohjausryhmään pyritään saamaan edustusta eri alueyksiköistä HUMAKOn hallituksen, edustajiston, jaostojen ja jäsenten keskuudesta. Valinnoissa painotetaan aktiivisuutta HUMAKOssa ja kiinnostusta HUMAKOn organisaation ja toiminnan kehittämiseen.


Molempiin ryhmiin haetaan verkkolomakkeella, joka julkaistaan ensi viikolla. Alustavasti työryhmä kokoontuu noin kerran kuukaudessa Helsingissä ja ohjausryhmä noin kerran kolmessa kuukaudessa. Ryhmissä toimimisesta ei tule kuluja osallistujille. Lisäksi tarvittaessa voidaan järjestää seminaareja strategiatyöskentelyyn liittyen muille opiskelijakunnille tai yhdessä muiden opiskelijakuntien kanssa. Strategian työstämisessä voidaan työryhmän toimesta järjestää myös erilaisia kuulemispäiviä tai tapahtumia jäsenistön sekä paikallisten toimijoiden kuulemiseen.

Jos innostuit projektista, niin hae rohkeasti mukaan työskentelyyn. Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus päästä vaikuttamaan siihen, mihin HUMAKOn toiminta tulevina vuosina painottuu ja luomaan tavoitetiloja siitä, minkälainen HUMAKO on vuonna 2021.

tiistai 18. lokakuuta 2016

Kokemuksia hallituksessa toimisesta 2/2

Haku HUMAKOn hallitukseen on käynnissä Oletko miettinyt hakemista? Lue mitä HUMAKOn hallituksen 2016 jäsenet kertovat vuodestaan HUMAKOssa ja miksi ensi vuodelle kannattaisi hakea! Aikaisempiin vastauksiin voit tutustua täältä. Ohjeet hallitukseen hakemisesta löydät täältä.


HALLITUKSEN JÄSEN SINI ADLER



Kuka olet, mistä tulet?
Olen Sini, asun tällä hetkellä Nurmijärven kampuksella ja opiskelen yhteisöpedagogiksi.

Mitä vastuualueita sinulla on HUMAKOssa? 
Tutorointi, se paras kaikista

Mikä on parasta mitä olet tehnyt/kokenut HUMAKOn hallituksessa toimiessasi? 
Parasta on ollut tutustuminen opiskelijoihin ja yhteydenpito tutortoimijoihin. Lisäksi olen päässyt suunnittelemaan paljon asioita ihan alusta asti itse. Suunnittelupäivät ovat myös asia, jotka varmasti jää mieleen vielä oman hallituskauden jälkeen.

Mitä olet hyötynyt/saanut HUMAKOn hallituksessa toimimisesta?
Verkostoituessa muiden toimijoiden kanssa (niin HUMAKOn kuin muiden opiskelijakuntien) on päässyt jakamaan jokaisen omaa erityisosaamista ja oppimaan sitä kautta kaikista eniten. Olen monta kertaa joutunut mukavuusalueeni ulkopuolelle, mikä kasvattaa kummasti.

Kerro kolme syytä minkä takia ensi vuoden hallitukseen kannattaisi hakea? 
Pääset tekemään asioita isossa mittakaavassa. Pääset myös näkemään asioita heti ja läheltä. Pääset tutustumaan moniin aktiivitoimijoihin, ja ne suhteet kantavat läpi opiskeluiden :)


HALLITUKSEN JÄSEN REETTA KUHMONEN

Kuka olet, mistä tulet?
Olen Reetta, yhteisöpedagogiopiskelija Helsingistä.

Mitä vastuualueita sinulla on HUMAKOssa?
Vastuualueinani minulla on HUMAKOssa liikuntapalvelut sekä liikunta- ja kansainvälinen tutorointi. Olen myös mukana poliittista ohjelmaa työstävässä työryhmässä.

Mikä on parasta mitä olet tehnyt/kokenut HUMAKOn 
hallituksessa toimiessasi?
Se kun tapaa inspiroivia ihmisiä ja huomaa, että omalla toiminnallaan on päässyt vaikuttamaan yksittäisen opiskelijan tai suuremman ryhmän elämään positiivisesti. Niin ja tietenkin hallituksen virkistäytymisressu lasermaze lasersodassa, jossa pistettiin todellinen osaaminen testiin.

Mitä olet hyötynyt/saanut HUMAKOn hallituksessa toimimisesta?
Mä niin tykkään tästä kysymyksestä ja vastaan, että oon verkostoitunut todella hyvin. Oon tavannu paljon lahjakkaita ihmisiä, joiden kanssa on päässyt keskustelemaan monista ajankohtaisista asioista. 

Kyllä mä myönnän, että nälkä kasvaa syödessä. Arvostan sitä voimaa mikä HUMAKOssa on. Vaikka se on pieni organisaatio, niin ääntä kyllä löytyy. Meidän porukka on mahtava. Hallitus kamut ja työntekijät on mulle kuin oma perhe. Lisäksi meillä on ihanat paikalliset jaostotoimijat sekä tutorit, joiden kanssa olen tehnyt vuoden aikana yhdessä hommia. Unohtamatta niitä, jotka tän kaiken mahdollistaa, eli HUMAKOn jäsenet. 

Ainakin mä oon oppinut istumaan palavereissä. Tai oikeastaan kokoustamaan, sillä palavereissäkin voi nousta välillä ylös jaloittelemaan #HUMAgO

Kerro kolme syytä minkä takia ensi vuoden hallitukseen kannattaisi hakea?
1. Verkostoituminen
2. Osaavat ihmiset ympärillä
3. Uuden oppiminen

HALLITUKSEN JÄSEN JULIA JUVONEN

Kuka olet, mistä tulet?

Julia Juvonen, yhteisöpedagogiopiskelija Jyväskylästä

Mitä vastuualueita sinulla on HUMAKOssa?
Sosiaalipolitiikka ja kummitoiminta

Mikä on parasta mitä olet tehnyt/kokenut HUMAKOn 
hallituksessa toimiessasi?
Parasta on ehdottomasti ihmiset, joihin oon saanu tutustua, erityismainintana hallitustoverit. Oon myös oppinut kaikkea uutta mm. edunvalvonnasta ja yleisesti järjestötyöstä.  Kokemuksista listaisin illanvietot suunnittelupäivien yhteydessä.

Mitä olet hyötynyt/saanut HUMAKOn hallituksessa toimimisesta?

Tähän ois niin paljon juttuja, mutta mainitsen muutaman. Kuten aiemmin jo mainitsin olen päässyt tapaamaan uusia ihmisiä, verkostoitumaan ja tuomaan omia ideoita esiin. Oon saanut paljon oppia rahoituksesta, etätyöskentelystä ja järjestömaailmasta.

Kerro kolme syytä minkä takia ensi vuoden hallitukseen kannattaisi hakea?

1. Tapaat varmasti mahtavia ihmisiä
2. Pääset osaksi mahtavaa yhteisöä
3. Saat työelämää tukevia taitoja


maanantai 17. lokakuuta 2016

Erään harjoittelijan ajatuksia: Minä ja maanantai-melankolia


On maanantai. Kello on yhdeksän aamulla. Viikonloppu oli varmasti elämäni nopein. Sukkahousuissani on silmäpako ja juuri keittämästäni teestä tuli liian vahvaa. Voisin yhtä hyvin juoda vaikka kahvia. Kone käynnistyy itseni lailla viikonlopun jäljiltä hitaasti ja yritän keksiä, mitä hyödyllistä voisin saada aikaiseksi samalla kun arvoisa työparini Tietotekniikka heräilee myös uuteen päivään.
Käyn viikon kalenteria läpi ja silmäilen tämän päivän to do -listaa. Luvassa ainakin toimistopalaveri, puhelinhaastatteluja, häirintäyhdyshenkilö-perehdytyksen laatimista ja HUMAKOn poliittisen ohjelman hiomista. Kiireinen, mutta monipuolinen päivä tulossa.

Olen ollut harjoittelussa HUMAKOlla elokuun puolesta välistä asti ja voin sanoa, ettei kahta samanlaista päivää viikkoon juuri mahdu. Päivän ja viikon kulkua värittävät muunmuassa erilaiset palaverit ja prokkikset. Erityisen kiinnostavaa kaikesta kuitenkin tekee se, että teen tavallaan kahta asiaa yhtä aikaa. Kuten sanoin, olen harjoittelussa HUMAKOssa, mutta olen myös HUMAKOn hallituksen jäsen. Harjoitteluni on suunniteltu siten, että saan hoidettua luottamustoimeeni kuuluvat tehtävät sekä harjoitteluhommat tasapainossa. Saattaa kuulostaa monimutkaiselta, mutta tämä tuo toimistotyöhön ja päivänkulkuun vaihtelevuutta.

Suoritan siis yhteensä 20 opintopisteen harjoittelua, johon kuuluvat opintokokonaisuudet palveluiden tuottaminen, johtaminen ja työelämätaidot, ja jäsenlähtöisyys ja vapaaehtoistoiminta. Sopiva paketti juuri HUMAKOn kaltaiseen organisaatioon ja siksi juuri myös hyvä harkkapakka minulle tai kenelle tahansa!

Kun kone viimein on käynnistynyt lähden silmäilemään saapuneita sähköposteja, joita on tullut tavallista vähemmän. Niiden parissa ei mene kauaa, mutta tee on silti ehtinyt jo jäähtyä, kun olen saanut ne luettua. Onneksi vihreätee (toisin kuin esimerkiksi kahvi) on ihan hyvää kylmänäkin. Teemukini on lahja viime harkkapaikkani työkavereilta ja se tsemppaa minua aina. Kiire ja maanantai ovat vain välillä toistuvia tiloja. Ei niiden kannata antaa vaivata liikaa.

Pian alkaa toimistopalaveri ja pääsen (maailman parhaan) sähköpöytäni äärestä työkavereiden pariin. Maanantaiaamun melankolia on tiessään, kun pääsee hommiin näin mahtavan porukan kanssa. Olen tästä aidosti kiitollinen.

Tämän kertaisen blogi-tekstin takana oli harjoittelija ja HUMAKOn hallituksen jäsen Ronja Ohra-aho.

perjantai 14. lokakuuta 2016

#HUMAgO16: Sinnan Sportti Satu, osa 2/2

Sinna täällä taas hei! Tänään puhutaan ravinnosta, sekä siitä kuinka sen saa liitettyä kiireiseen opiskelijaelämään. Mä en itse noudata mitään ravintosuosituksia, paitsi pannullista kahvia päivässä, joten en ala kertoa teille grammamääriä hiilihydraateista ja proteiineista. Sen sijaan mä kerroin teille itsestäänselvyyksiä, ja vähän muutakin, jotka mä joudun kertomaan itselleni joka viikko, etten mä kuole nälkään.

Ainoa ruokavalio, jota tulisi noudattaa on jokaisen oma. Monet hyvinvointibloggaajat ja fitfarmin kaltaiset palvelut tarjoaa vaihtoehtoja ruokavalioihin, mutta ennen kuin otat niitä omaksesi, selvitä ainakin:

-  kenelle ruokavalio on suunnattu?
Useat bloggaajat, jotka kirjoittavat ruokavaliosta noudattavat ruokavalion lisäksi jonkinlaista harjoitusohjelmaa. Loogisesti: kun harrastat liikuntaa enemmän, kehosi vaatii enemmän polttoainetta, eli ruokaa. Ennen kuin alat noudattaa ruokavaliota, selvitä, millaiselle aktiivisuuden tasolle se on suunnattu. Fitfarmin kaltaiset palvelut taas tarjoavat paljon laihduttamiseen sopivia ruokavalioita, joten energiatasot ovat suhteellisen alhaalla ja ruuat ovat mahdollisimman kevyitä. Jos et siis ole laihdutusaikeissa, tämä ruokavalio ei ole sinua varten.

-  onko se tarkoitettu pitkäaikaiseen käyttöön?
Tietyissä urheilulajeissa kisakuntoon pääseminen vaatii radikaaleja muutoksia ja tekoja ruokavalioon. Jotkut palvelut tarjoavat 10 viikon laihdutusohjelman, jossa menetät 4 kiloa per viikko. Tällaiset kisa – ja pikadieetit ovat tarkoitettu lyhytaikaiseen käyttöön, eivät jatkuvaan. Etenkin silloin kun yrittää pudottaa painoa, on ihana huomata, että jollain ruokavaliolla saa sen 4 kiloa pois viikossa, mutta pitkässä juoksussa sellainen laihdutus tahti tappaa oman kehon.

-   voinko muokata tästä omani?
Aiemmista kohdista saa helposti sen käsityksen, että olisin jotenkin erilaisten palveluiden ja hyvinvointi bloggaajien ohjeistamia ruokavalioita vastaan. Päinvastoin. Usein ruokavalioiden takana on kouluttautuneita ihmisiä, jotka ovat opiskelleet asioita ja tehneet töitä sen parissa. Tai ihmisiä, jotka ovat kokeilleet ja tutkineet asiaa itse. Se mitä kannattaa seurata, on juurikin se, että millainen blogi tai palvelu on kyseessä. Jo se kertoo, että millaisesta ruokavaliosta on todennäköisesti kyse. Kun löydät uuden ruokavalion, jos huomaat heti, että siellä on osa, joka ei sovi sinulle, vaihda se. Mikään ei estä sinua muuttamasta sitä ruokavaliota omanlaiseksesi. Haluan kuitenkin rohkaista, että kokeilkaa rohkeasti uusia asioita. Ja sen lisäksi, että lisäisitte omaan ruokavalioonne uusia asioita, voit myös koettaa poistaa osia ruokavaliosta tai korvata niitä. Ole rohkea ja ennakkoluuloton.

Sitten niitä itsestäänselvyyksiä. Aamupala on auttamatta se ateria, joka määrää päivän kulun. Mä oon kuullut kaikki selitykset ja kertonut puolet niistä itsekin, miksi ei syö aamupalaa. Aamulla ei maistu, tulee huono olo tai ei ehdi. Ei ehdi: tee aamupala valmiiksi illalla. Mä sekoitan sellaiseen proteiinijuoma kuppiin marjoja, kaurahiutaleita ja marjoja, jätän sen yöksi jääkaappiin ja nappaan aamulla mukaan, syön sen joko luennon alussa tai matkalla. Ei maistu ja tulee huono olo: etenkin siinä vaiheessa, kun opettelin (kyllä, jouduin oikeasti opettelemaan) syömään aamupalaa, aluksi siitä saattoi tulla huono olo. Aamuinen pahoinvointi usein johtuu juurikin siitä, että ei ole syönyt mitään. Tai sitten olet mahataudissa tai raskaana. Kun syö vatsan täyteen voi hetkeksi tulla hieman tuhti olo, mutta niin tulee mihin aikaan päivästä vaan. Aloita rohkeasti siitä, että syöt jotain, vaikka se olisi vain pieni jugurtti, banaani yms. Lisää ruoka määrää koko ajan enemmän. Aamuisin ja oikeastaan pitkin päivää väsymys johtuu useammin puutteellisesta ruokavaliosta kuin siitä, että on nukkunut liian vähän tai ettei ole saanut kahvia.

Lounaalla suosin itse niin sanottua kunnon ruokaa. Mieluummin lämmin ateria tai sitten ruokaisa salaatti, kuin hedelmää ja leipää. Useiden opiskelijan päivä ei lopu siihen, kun koulu loppuu, joten on hyvä syödä kunnon ateria lounaalla. Lounaasta ja vähän itsestä riippuen n. kolmen tai neljän tunnin kuluttua kannattaisi syödä välipalaa. Välipalaksi kannattaa ottaa banaani tai joku muu hedelmä, pähkinöitä, porkkanaa jne. Banaanit eivät ole kovin kalliita, eikä kilon porkkanapussikaan. Kun ostaa sellaisen (porkkanapussin) kotiin ja pesee ja kuorii porkkanan valmiiksi ennen kuin aamulla lähtee (tai jo illalla) on eväs helposti käsillä sitten iltapäivästä. Jotain kannattaisi kuitenkin syödä. Etenkin Nurmijärven kampuksella, kotimatka on usein tunnin ja enemmänkin, joten energiatasot ovat hyvin matalalla. Siinä vaiheessa, kun kotiin jo pääsee, on usein jo todella poikki. Tällöin on vaikea lähteä liikkumaan tai jatkaa koulujuttujen tekemistä, koska vain väsyttää. 

Ihmisestä riippuen jotkut haluavat syödä lämpimän ruuan vielä ihan iltasella. Tällöin kannattaa kuitenkin katsoa, ettei se ajoitu liian lähelle nukkumaan menoa. Täydellä vatsalla unen saanti voi olla haastavaa ja unen laatu kärsii. Jos et syö toista lämmintä ruokaa, niin suosittelen syömään illalla jotain kevyttä: leipää, jugurttia tai hedelmää, n. tunti ennen nukkumaan menoa. Tämä auttaa myös siinä, että aamulla ei tunne oloaan niin nälkäiseksi ja huono olo ei ehkä pääse yllättämään.

Viimeisenä sitten herkut. Tähän en sano muuta kuin, että älä kiellä niitä itseltäsi. Usein kun jonkin asian kieltää itseltään kokonaan, siitä tulee vain pakkomielle. Jos ajatus karkkipäivästä tuntuu omalta, niin käytä sitä. Jos joka päivä on karkkipäivä niin sekin käy. Tärkeää on, ettet tingi muusta ruuasta herkkujen takia. Syö silti aamupala, lounas, välipala ja iltaruoka. Itse myönnän tehneeni sitä, niinä viikkoina, kun on oikeasti ollut kiire ja ahdistanut, että olen hakenut kaupasta suklaalevyn ja syönyt sen saman tien. Ja se on vielä tapahtunut viikon jokaisena päivänä. Mielestäni jos se auttaa selviämään niin se on parempi vaihtoehto kuin kotona itkeminen. Etenkin koska suklaa on hyvää. Olen kuitenkin tällaisten viikkojen jälkeen koittanut hillitä omaa karkin syöntiäni, jahka olen saanut elämän taas rauhoittumaan. 
Tässä lätinät mun osalta. Toivottavasti sait jotain itsellesi tästä. Ihanaa loppupäivää sinulle!

- Sinna, liikuntatutor Nurmijärvi