perjantai 31. lokakuuta 2014

Aikaa hallitustoimintaan?

”On se kun pitää elämässä haukata vähän jokaista leipää niin välillä vähän pelottaa, ettei saa mitään kunnolla syötyä. Kevään (toivottavasti) viimeinen sämpylä tuli uunista ulos tänään. Nähdään toukokuussa ellet kirjastossa noru!”

Näin kuului Facebook -tilapäivitykseni 25.5. kun pääsykoeaineisto ilmestyi. Nakkeja keväälle oli kertynyt kieltämättä monta: viittomakielentulkin opinnot, työskentely HUMAKOn hallituksen viestintävastaavana, uuden koulun pääsykokeisiin valmistautuminen, työvuorot sekä tietysti ajoittainen oluella käyminen oli hetkellisesti vaikeasti yhdistettävissä kunnollisiin yöuniin. ”Aikataulutuskysymys?” – minä ajattelin, käärin hihat ja päätin pärjätä.

Työskentely HUMAKOn hallituksessa näyttäytyy monelle aikaa vievänä ja stressaavana toimena, mitä se totuutta kiertämättä tasaisesti onkin. Aktiivitoimen yhdistäminen muuhun elämänmenoon vaatii sitoutumista ja hallittua kalenterin käyttöä, muistilappuja, herätyskelloja ja joustamista. Kiinnostuksesta huolimatta moni ei uskalla lupautua päivystämään opiskelijan asialla. Mutta paljonko aikaa hallitustyöskentely todella vie? Mihin kannattaa varautua?

Selailin kalenteriani ja laskeskelin käyttämääni aikaa: Päivittäinen sähköpostin lukeminen, AC-palaveri kerran kahdessa viikossa, työryhmäedustus kerran kuussa, viikonlopun mittaiset suunnittelupäivät neljä kertaa keväällä ja syksyllä, itsenäistä työskentelyä useampi tunti viikossa viikosta riippuen. Lisäksi parit pippalot, joihin olen eksynyt ihan puhtaasti opkutoiminnan pyörteissä. Näppärästi olin nämä sovittanut lukupiirien, kontaktiopetuksen, kirjastossa nyhjäämisen ja työvuorojen lomaan. Mikä hallitustyöskentelyn aikatauluttamisesta tekee luksusta, on se, ettei ihan kaikki ole aikaan ja paikkaan sidottua. Kalenterin sisällön voi kannen tapaan tuunata ihan omannäköiseksi. Sähköposteihin voi vastata aamuyöstä, kunhan vastaa tai verkossa pidettävään palaveriin osallistua kotisohvalta käsin. Myös erilaisiin edustustapaamisiin pyritään löytämään aina ne toimijat, joilla on juuri kyseiseen kokonaisuuteen eniten aikaa ja innostusta.

Olen koko pienen ikäni harrastanut paljon. Läpi peruskoulun ja lukion kuljin (useimmiten suoraan koululta) huilutunneille tai tanssitreeneihin. Läksyjä tein kun kerkesin ja koetin muistaa koeviikot. Olen tottunut kiireen sävyttämään, paljon tekevään elämiseen. Koenkin, että hallituksessa toimiminen on luonnollisesti täyttänyt aikaisempien harrastusten paikan kalenterissani: varaan sille saman verran tunteja ja saan hyvinkin samanlaista mielihyvää tekemisestä ja syntyneistä tuloksista. Toki olen nyt suuremmassa vastuussa poissaoloistani ja aikaansaamisesta, mutta enpä näe vastuunoton harjoittelusta olleen harmia.

Tämän tekstin myötä toivon kitkeväni hallitushakua pohtivien ajalliseen kykenemiseen liittyviä pelkoja, mutta toisaalta haluan myös kertoa toiminnasta realistisesti. Homma vaatii sitoutumista ja aikaa sille tulee raivata, mutta jos todella tahtoo tehdä ja nauttia työnsä tuloksesta, ei aktiivihomma ole muuta intensiivistä harrastamista kummempi tuntien syöjä.

Ota koppi!

Terkuin,
Essi

torstai 23. lokakuuta 2014

Hallituslaisena opiskelijarientojen ytimeen

En voi ymmärtää, että olemme ylittäneet jo lokakuun puolivälin, jouluun on enää 62 päivää ja lähes kaksi vuotta kestänyt roolini HUMAKOn hallituksessa on päättymässä vuodenvaihteessa.  On ehkä tullut se nostalginen, muistoja kultaava ja inspiroiva hetki palata menneeseen ja muistella näitä kohta päättyviä vuosia HUMAKOssa. 
Hain vuoden 2013 keväällä hallitukseen täydennyshaussa ja sain hallittavakseni jo tuolloin tutoroinnin. Muistan hallitukseen hakupäivän, kuinka Essin kanssa istuttiin siinä Annankadun toimiston lattialla ja mietittiin että mitähän nuo tuolla oven takana meidän kohtalosta päättää ja mihin hommaan lähdetty mukaan. Päätös lähteä mukaan HUMAKOn hallitukseen oli ollut aika yllättävä seuraus HUMAKOn Tallinnan risteilylle.

Päästyäni hallitukseen ymmärsin melko nopeasti muutamia asioita: kalenterini on liian pieni, aikataulujen tekemistaitoni ovat olemattomat ja minulta kaivataan sitä paljon puhuttua ja luvattua näkökulmaa. Olin juuri se kiusallinen ihminen, joka lähetti vahingossa lehtorille viestiä käyttäen paljon kaksoispistettä ja deetä sekoittaessaan tämän opiskelijatoveriinsa. Olin myös se ihminen, jolle pääsihteeri joutui ystävällisesti päälakea silittäen kertomaan, kuinka sähköpostia käytetään, kun hän oli joutunut muutaman kerran kryptaamaan sekavat viestini auki. Olin myös se ihminen, joka lähetti samalle tutorhakijalle kaksi viestiä: ”Onneksi olkoon, tervetuloa koulutukseen!” ja ”Olen pahoillani, mutta valitettavasti sinua ei tällä kerta valittu koulutettavaksi.”  Ymmärrän tavallaan opiskelijan hämmentävät viestit takaisinpäin.

Hallitustyötä sinnikkäästi opetellen ja tehden, asioita oppii nopeasti ja niistä tulee rutiinia. Minusta tuli hiljalleen huolellisempi valitessani viestien vastaanottajia, kalenterini sivut kasvoivat valtaviksi, opin sumplimaan sujuvasti koulun, kassatäteilyn ja HUMAKOn välillä jättäen väliin vapaa-aikaakin ja sain lopulta jopa muutaman kulman sitä näköäkin asioihin. Hallitustoiminta vei siis mukanaan, ja yllättäen kirjoittelinkin vuosi sitten hakulomakettani HUMAKOn hallitukseen 2014, ja onneksi tämän tein!

Opiskelijakunnan hallituksessa oleminen teettää töitä. Töitä, joista ja joiden tekemättömyydestä olen kiukutellut useaan kertaan ja aikatauluja, joiden noudattaminen on vain välillä ylitsepääsemättömän haastavaa. Mutta olen ehdottomasti sitä mieltä, että hallitus antaa enemmän kuin se ottaa. Minulle nämä parisen vuotta ovat oikeasti antaneet mielettömästi uusia ystäviä, kavereita, tuttuja ja tutuntuttuja, monia ja taas monia uusia ihmisiä. Ne ovat antaneet lukuisia tapahtumakutsuja ja tilaisuuksia päästä tutustumaan opiskelijoihin ympäri Suomea sekä oman pikkuruisen Humakin ulkopuolelta. Olen päässyt nauttimaan opiskelijakulttuurista ja haalareistani täysin siemauksin, vaikkei HUMAKO itsessään ehkä olekaan äärimmäisen tunnettu kovana bileorganisaationa. Vakavasti puhuttaen tiedän, että nämä parisen vuotta HUMAKOn hallituksessa ovat opettaneet minulle monia yleisesti tulevassa elämässäni hyödyllisiä tietoja ja taitoja aina kokouskäytännöistä lähtien. Tiedän, että tulevaisuuden työn haussa minulle on hyötyä siitä, että olen toiminut opiskelijakunnan hallituksessa.


Tästä pääsemmekin hieman huteralla aasinsillalla siihen, että haku HUMAKOn hallitukseen 2015 on alkanut. Ajatukseni lanka on ehkä ollut nyt hieman solmussa, mutta vakaa sanomani yrittää olla, että hakekaa nyt hyvät Humakin opiskelijat tuohon hallitukseen. Kuten aiemmasta ehkä voi jo päätellä sinun ei tarvitse olla valmis tekijä, eikä sinulla tarvitse olla piinkovaa poliittista näkemystä. Kaiken oppii helposti tai sitten hieman kiusallisesti kantapään kautta, kuten itse tykkään tehdä, mutta silti oppii. Eikä minulla edelleenkään tarvitse olla luovaa näkemystä jokaiseen asiaan. Hallitustoiminta todellakin nostaa opiskeluaikasi aivan uusille kantimille, se tekee siitä ehkä hieman haastavampaa, mutta äärimmäisen paljon mielenkiintoisempaa avaten sinulle ne kuuluisat ovet erilaisiin ja lukuisiin tapahtumiin sieltä kulisseista kurkistaen vaikutusvaltaa, vastuuta ja tulevaisuuden hyötyjä unohtamatta!


Hakulomakkeen rustaamiseen kannustaen, yksi hetkittäin vakavasti otettava ja vaikuttava HUMAKOn hallituslainen 2014,
Tiia

torstai 9. lokakuuta 2014

Mitä tapahtui jaostokoulutuksessa?

Koulutimme kauniin syksyisessä ja sumuisessa Helsingissä HUMAKOn uusia paikallistoimijoita. Koulutusta oli valmisteltu ja odoteltu jo jonkin aikaa, ja oli jännittävä hetki kun sen aika vihdoin oli!
Aamu aloitettiin tietenkin huolehtimalla tärkeimmistä asioista, eli ruuasta. Kun ruoka oli saatu uuniin, aloitimme koulutuksen. Ensimmäiseksi jaostolaiset pääsivät  tutustumaan HUMAKOn perusteisiin, siihen mikä opiskelijakunta oikein on ja mitä se tekee.

Tämän jälkeen pääsimme itse asiaan, eli jaostotoiminnan perusideaan ja tavoitteisiin! Kävimme läpi jaostotoiminnan taustan, ja sen mistä tarve jaostoihin tulee.
Pääpointtihan jaostotoiminnassa on opiskeluilmapiirin ja opiskelijakulttuurin kehittäminen paikallisesti, ja itse käytännön toteutuksen saavat jaostolaiset itse päättää.
Tätä käytännön toteuttamista pääsivät jaostolaiset miettimään työpajatyöskentelyn avulla. Työpajassa osallistujat pohtivat omia vahvuuksiaan ja kiinnostuksen kohteitaan, oman toimipisteen tarpeita, opiskelijapalautteen keräämistä ja käsittelyä, sekä käytännän työnjakoa. Kun näiden lisäksi mukana on HUMAKOn jaostobudjetti, oma innostus ja aktiivisuus sekä toimiva viestintä, on jaostoilla ideaalitilanne toteuttaa mielekästä ja hyvää paikallistoimintaa.
Osallistujilta tuli aivan mielettömiä ideoita, ja odotan, että he pääsevät niitä toteuttamaan.


Koulutuksessa oli myös tiukkaa asiaa taloudesta, jotta jaostot pääsevät käyttämään budjettiaan, Jaostot saavat käyttöönsä HUMAKOlta tietyn budjetin, ja sen lisäksi he voivat muunmuassa haalarimerkkejä myymällä tehdä tuloja rahoittaakseen lisää toimintaansa.

Jaostoihin pääsee mukaan myös "kesken kauden", esimerkiksi kiinnostavaa tapahtumaa järjestämään! Ota yhteyttä sopo.humako@humak.edu tai omaan paikalliseen aktiiviin. Saat tämän jälkeen paketin, jonka avulla saat tärkeimmät tiedot ja ohjeet jaostotoimintaan.

Koulutus oli mielestäni onnistunut ja ilmapiiri oli rento ja reipas :)
Konkreettinen tekeminen, uusien ihmisten tapaaminen ja raikkaiden ideoiden kuuleminen on juuri sitä joka tekee hallitustoiminnasta tekemisen arvoista!

Hallituksen sosiaalipoliittinen vastaava kiittää ja kuittaa! :)
Koulutuksen lomassa on hyvä ottaa peilikuvia Hjördiksen kanssa! <3