perjantai 6. marraskuuta 2015

Työryhmissä saa sanoa sanottavansa

HUMAKO julkaisi viime viikolla kannaoton opiskelijoiden roolista Humakin työryhmätoiminnassa. HUMAKO otti kantaa työryhmätoiminnan läpinäkyvyyteen, siihen kuinka opiskelijaedustajan tulisi päästä valmistautumaan kokouksiin tarpeeksi ajoissa ja opiskelijoiden rooliin työryhmissä. Mikä siis tekee opiskelijan läsnäolosta työryhmissä niin tärkeää?

Humakissa toimii useita erilaisia työryhmiä, joissa päätetään opiskelijoita koskevista asioista. Niin opetussuunnitelmista kuin jaksojärjestelmästäkin, työryhmät voivat koskettaa jotakin tiettyä alaa, yksikköä tai yhteisesti kaikkia. Työryhmissä on mukana koulun asiantuntijoita, lehtoreita, johtajia ja opiskelijoita. Opiskelijoiden edustaja pääsee siis tuomaan suoraan opiskelijoiden näkökulman mukaan keskusteluihin ja päätöksentekoon.

Useissa työryhmissä etänä osallistuminen on mahdollista.

Itse olen toiminut kahtena vuotena eri työryhmissä. Tänä vuonna olen ollut mukana opintoprosessiryhmässä sekä järjestötyön toimialaryhmässä. Olen päässyt tuomaan työryhmissä tuoreen näkemykseni siitä kuinka opinnot käytännössä edistyvät, mitkä asiat voisivat helpottaa meidän opiskelijoiden valmistumista ja opintopistekertymää sekä keskustellut järjestöalan ihmisten kanssa siitä mikä on järjetyötyön puolella tämänhetkistä ammattikieltä. 

Olen kokenut, että minut on työryhmissä otettu vastaan tärkeänä henkilönä, jonka mielipidettä aidosti kuunnellaan. Humak on kouluna hyvin avoin opiskelijoiden näkökulmille ja tahtoo, että opiskelijat ovat aktiivinen osa päätöksentekoa. Onkin siis erittäin tärkeää käyttää se mahdollisuus hyvin!

HUMAKOn kannanotot ovat opiskelijan apuvälineenä työryhmissä vaikuttaessa.

HUMAKOn työryhmäedustajien haku on nyt auki. Haastan teidät opiskelijat lähtemään mukaan tekemään meidän koulusta meidän opiskelijoiden näköistä. Lisätietoa työryhmähausta saat allekirjoittaneelta ja http://www.humako.net/haemukaan/tyoryhmaedustajaksi 

Iloisin syysterveisin,

Juulia
Hallituksen työryhmävastaava

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti