tiistai 24. tammikuuta 2017

Oletko etsimämme kansainvälisen tutoroinnin vastaava?


Joulukinkut alkaa olla sulateltuna ja vuosi on ehtinyt vaihtua vanhasta uuteen. HUMAKOn hallitus aloittelee vuottaan etsimällä joukkoonsa vastaavaa kansainväliseen tutorointiin. Olisitko sinä kiinnostunut ja innostunut toimimaan hallituksessa kansainvälisenä tutorvastaavana? Mieleesi varmaan nousi kysymys, että mitä kansainvälisen tutorvastaavan tehtäviin oikein kuuluu.



Kansainvälinen tutorvastaava toimii tutorvastaavan eli minun Essi Pesosen työparina. Arkena työstämme siis asioita yhdestä ja saamme lisäksi tukea työskentelyyn tutor- ja paikallistoimintatiimiltä. Tutortiimiin kuuluu meidän lisäksemme työntekijät Marianna Rantanen ja Suvi Torikka, sekä Humakin Kuopion kampuksella tutorlehtorina toimiva Piia Mylly. Tutortiimi kokoontuu verkkopalavereihin kerran kuukaudessa. Lisäksi hallituksesta on koottu paikallistoimintatiimi, jota vetää Marianna ja jossa on Suvin, minun ja sinun lisäksesi myös jaostovastaava. Paikallistoimintatiimi vastaa uusien tutoreiden (ja jaostolaisten) lopullisista valinnoista, kouluttamisesta, tukemisesta sekä paikallisen toiminnan ideoimisesta ja kehittämisestä. Paikallistoimintatiimi kokoontuu noin parin viikon välein verkkopalavereihin. 



Kansainvälinen tutorvastaava kohdistaa katseensa nimensä mukaisesti kansainväliseen tutorointiin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kv-tutorvastaavana olet kehittämässä kansainvälistä tutortoimintaa sekä tuet kampuksilla toimivia kv-tutoreita. Olet valmiina vastaamaan heidän kysymyksiinsä ja ajatuksiinsa, sekä olemaan heidän apunaan arjessa. Kampusten kv-tutorit voivat myös ohjata sinulle vaihto-opiskelijoiden esittämiä kysymyksiä. Varmasti voi mietityttää, että vaaditaanko kv-tutorvastaavalta kymmenen eri kielen osaamista ja suurta kansainvälistä tuntemusta? Jos kielitaito luonnistuu viittomankielestä espanjaan saakka, niin se on aina plussaa, mutta tässä tehtävässä ei tarvitse multitalentti olla! Sinun ei myöskään pidä olla kävelevä tietokirja kaikista maailman kulttuureista, vaan jos innostusta löytyy kansainvälisyyttä ja vaihtoasioita kohtaan, niin se riittää. Tärkeintä on, että olet motivoitunut ja tiimityöskentely sujuu sinulta, koska hallitus toimii yhtenä ryhmänä, jossa tuetaan toisia sekä etenkin kampuksella olevia opiskelijakavereita. 


Jos toimit tällä hetkellä tutorina tai jaostossa niin hallituksen jäsenenä joudut hieman muuttamaan rooliasi paikallistoiminnassa. Hallitustoiminta vaatii sen verran aikaa ja sitoutumista että samaan aikaan tutorina tai jaostossa toimiminen vaatisi melkoisia ihmetekoja. Hallituksen jäsenenä voit kuitenkin toimia oman kampuksesi kummina ja antaa tukesi paikallistoimijoille.


Uskon, että hallitustoiminta kuulostaa työläältä ja se on fakta, että se tulee viemään siivun ajastasi. Vaikka työtä pitää tehdä ja tuntuu siltä, että aika voi olla niin sanotusti kortilla monista muista asioista, niin hallitus työ on kuitenkin omalta osaltaan palkitsevaa ja antaa paljon takaisin! Mahdollisuutena on päästä vaikuttamaan meidän opiskelijoiden asioihin.

Jos tunnet sydämessäsi piston, että tänä vuonna haluat tehdä jotain uutta ja mahtavaa opiskeluissasi, niin tässä on hyvä mahdollisuus siihen! Jos sinua jokin asia mietityttää, niin ota rohkeasti yhteyttä!

Tsemppiä kaikille lukuvuoden alkuun ja paljon voimia sekä energiaa opiskeluihin.

Terveisin hallituksen tutorvastaava Essi Pesonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti