keskiviikko 2. marraskuuta 2016

HUMAKON työryhmäedustajat - mukana sun arjessa ja koulun tulevaisuuden luomisessa

Kun istuin ensimmäistä kertaa ammattikorkeakoulun penkille, mietin ainoastaan, että mitenköhän tämä lähtee rullaamaan. Kuinka arki tässä alkaa pyörimään. No aika mukavasti se silloin lähti liikkeelle. Nyt ajattelen ehkä hieman toisin ja usein tulee mietittyä; niin, olisihan asiat voinut tehdä jotenkin muutenkin.

Koulumme on verkostoammattikorkeakoulu rakenteella huomattavasti erilainen, verrattuna muihin ammattikorkeakouluihin. Tällaisessa rakenteessa on paljon hyviä puolia, mutta rakenne vaatii myös paljon enemmän töitä, lähes jokaisella osa-alueella. Tämän takia Humakissa täytyy arvioida ja kehittää toimintaa koko ajan. Suuri työ, jatkuvan kehityksen takaamisessa, tehdään jatkuvasti käynnissä olevissa työryhmissä.


Niin kuin totesin aluksi, opiskeluissa kiinnosti pitkälti se, miten arki lähtee omassa toimipisteessä rullaamaan. Tällöin en vielä tiennyt sitä, että näissä arkipäiväisissä asioissa tärkeänä toimijana on alueyksikköryhmät, jotka juuri keskittyvät näihin omien toimipisteiden asioihin.

Toinen opiskeluiden alussa oleva asia mikä kiinnosti oli, että minkälaisia opiskelijapalveluita- ja etuja opiskelijana saa. Kaikista eniten tietysti kiinnosti kaikki edut, mitä opiskelijakortilla saa, mutta kieltämättä ehkä vielä enemmän kiinnosti opintotoimisto, kun oli vielä hukassa. “Saiko täältä sen ateriatukikortin? Valitsin vääriä kursseja, pystyykö niitä poistamaan?" tms.

Opiskelijapalveluiden tasapuolisuuden lisäksi opiskelijapalveluiden kehittämisryhmä kiinnittää huomiota opiskelijahyvinvoinnin kehittämiseen sekä opiskelijoiden turvallisuuden takaamiseen.

Tässä oli ainoastaan kaksi opiskelun kannalta tärkeää ryhmää, mutta työryhmiä on vielä erittäin monta muutakin. Niistä voit käydä lukemassa alta olevien linkkien kautta. Kaikista suurimpana hyötynä työryhmien työskentelyssä koen nopean reagoinnin valmiuden. Esimerkiksi, kun opetussuunnitelmaa tai strategiaa työstetään se vaatii aina pitkän valmisteluajan ja muutosten tekeminen saattaa kestää, mutta työryhmissä edustaminen tarjoaa mahdollisuuden puuttua ja kehittää koulua ja sen toimintaan tiiviimmällä syklillä. Työryhmät kokoontuvat pääasaillisesti 1-2 kertaa kuukaudessa.

No, onko työryhmissä vaikutusta pitkälle tulevaisuuteen? On ja erittäin paljon onkin. Työryhmissä tehtävillä päätöksillä ja kerätyllä tiedolla luodaan pohjaa isompien linjojen luomiseen, kuten esimerkiksi yhteisen strategian luomiseen sekä opetussuunnitelmien päivittämiseen.

Nyt olisi paikat jaossa opiskelijaedustajiksi ensi vuoden työryhmiin. Työryhmähaku on käynnissä 1.-25.11. Jos 
haet mukaan työryhmään, niin on hyvä myös laittaa perehdytyksen ajankohta kalenteriin ylös! Se onkin 13.12 verkkoperehdytyksenä.

Vielä muistutuksena siis:
Työryhmähaku: 1.-25.11
Toimijoiden perehdytys: 13.12.(verkkoyhteydellä)

Lisätietoja työryhmistä ja hakemisesta, voitte lukea vielä HUMAKOn nettisivuilta.


Tehdään HUMAKista vieläkin parempi paikka opiskella!

Matti Mannonen
Edustajiston varapuheenjohtaja 2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti