keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Kuopion sitsit 2016

Historian havinaa

Vuosi sitten pieni joukko Kuopion kampuksemme toisen vuosikurssin opiskelijoista järjestivät ensimmäistä kertaa Humakin historiassa sitsit. Olin tuolloin sitseillä mukana opiskelijatovereideni kanssa viettämässä rattoisaa iltaa ja sen jälkeen jäin toivomaan, että samanlaisia tapahtumia järjestettäisiin myös jatkossakin.

Sitsit ja muut opiskelijabileet ovat kenties yleisempiä muissa korkeakouluissa, mutta ainakin itse koin, että oli enemmänkin kuin mukavaa viettää opiskelijabileet ihan vain humakkilaisten kesken. En ole itse mikään kummoinen bilehile, enkä kolua läpi jokaista Kuopiossa järjestettyä haalaribilettä, mutta viime kevään sitsejä en halunnut missään nimessä jättää välistä. Vuoden 2015 sitsien teemana oli masquerade, joten sitsikansa saapui paikalle tummaan pukeutuneena ja kasvot erilaisten maskien koristelemana. Moni paikalla ollut viihtyi illanvietossa ja useimmat toivoivat, että tästä voisi kehittyä vuotuinen tapahtuma Kuopion keväässä. En vielä silloin ajattelut, että vuoden päästä istuisin toastmasterien pöydässä, mutta näin ne asiat vain tapahtuvat!


Mistä se idea sitten lähti?

Haluaisin jakaa hieman tietoa kulissien takaa. En ollut koskaan aiemmin järjestänyt mitään juhlaa samassa mittakaavassa, joten tämä kokemus kyllä toi minulle täysin uusia näkökulmia tapahtumien järjestämisestä. Onneksi mitään sen kummempia vastoinkäymisiä ei sattunut, eikä järjestelyissä tullut vastaan kiperiä kommervenkkeja. Selvisimme siis vaikeimmasta osuudesta pienin vaurioin!

Joulun jälkeen koulussa alkoi keskustelu kevään sitseistä; onko sellaiset tulossa, kuka järjestää ja milloin. Minä ja yhteisöpedagogiopiskelija Henna nappasimme pallon ja aloimme koota pientä suunnitteluryhmää ympärillemme. Kokosimme yhteen muutaman hengen porukan nykyisistä kakkosista ja aloimme suunnitella tapahtumaa talvella. Teema päätettiin melko alussa, jotta muut valmistelut voisi aloittaa mahdollisimman nopeasti. Tänä vuonna halusimme jatkaa samalla elegantilla linjalla, mutta totta kai erilaisella pukeutumisteemalla. Jonkin ajan pohdintojen jälkeen teemaksi valittiin Hollywood, joka oli sopivan laaja, mutta silti helposti määriteltävä aihe. Jaoimme vastuualueet järjestäjien kesken ja mylly lähti käyntiin.


Huhtikuu lähestyy

Muutaman kuukauden ajan olimme ottaneet yhteyttä vaikka minne ja sähköposteja läheteltiin ahkerasti puolin ja toisin. Päivämäärä lyötiin lukkoon juhlatilojen löydyttyä ja aloimme ottaa vastaan ilmoittautumisia sitseille. Lopulta meitä oli juhlissa yhteensä noin 50 opiskelijaa toastmasterit mukaan lukien. Itse pengoin kaikki Kuopion kirpputorit läpi etsien sopivia elementtejä sitsien pukuuni ja aloin ommella ihan omin kätösin pukuani. Tähän väliin huomautan, etten ole ikinä ollut mikään erikoisen kätevä käsistäni, mutta näiden sitsien takia halusin tehdä kaikkeni! Koristeita tuli askarreltua niin paljon, että ihan käsiin sattui pitkän päivän jälkeen :D

Helan går!

Juhlapaikkamme Tiukanlinna oli muutettu punaiseksi matoksi ja kultatähtien kimallukseksi. Yläkerrassa sitsikansa sai poseerata kameran edessä ja kameran välke jatkoi läpi illan. Paikalle saapui viimeisen päälle tyyliteltyjä neitokaisia ja herrasmiehiä sekä hahmoja eri elokuvien maailmoista; kaikkea Disneyn leffoista Top Gunin hävittäjälentäjiin, supersankareista ja heidän arkkivihollisistaan Tylypahkan velhoihin. Valitettavasti yhdessäkään illan otoksessa ei näy koko sitsikansa, sillä paparazzit taisivat unohtaa ottaa ryhmäkuvan koko porukasta…

Jokainen osallistuja sai itselleen oman tähden Walk of Famelta haalarimerkin muodossa. Tauoilla taustalla soi elokuvien tunnussävelmiä ja muuten tilat täytti sitsikansan laulu. Tänä vuonna lauluvihkoihin oli kirjoitettu muutama täysin uusi sitsilaulu Kuopiosta ja Humakista. Vaikka lauluja oli melkein 40, niistä melkein jokainen laulettiin illan aikana läpi. Hiljaista ja tylsää hetkeä ei kyllä tullut missään vaiheessa iltaa. Jotkut sisäistivät roolinsa hämmästyttävän hyvin ja viihdyttivät illan ajan muita osallistujia näyttelytaidoillaan. Ilta huipentui Oscar-gaalaan, jossa palkittiin pystillä paras sitsien aikana nähty heittäytyminen ja esiintyminen.


Viisi tuntia hujahti melkoista vauhtia ja tuntui melkein pahalta saattaa juhla loppuunsa. Osa energisimmistä opiskelijoista lähti vielä kaupungille jatkoille, mutta tämä toastmaster oli niin rättiväsynyt tapahtuman järjestelyistä ja juhlimisesta, että painui suorinta reittiä kotiin nukkumaan. Illasta jäi jokaiselle muistoksi lauluvihkonen sekä haalarimerkki, ja minulle jäi kameran muistikortti, jossa oli noin parisataa kuvaa illan ajalta. Toivo

nkin siis, että muutkin osallistujat nauttivat illasta ja haluavat myös samanlaiset juhlat ensi vuonna. Joten ei kun vain järkkäämään! ;)



Ja näin lopuksi

Pidän sitsien teemaa myötäillen Oscar-gaala puheeni:

Kiitos Humako ja jaosto, että tällaisten tapahtumisen järjestäminen oli mahdollista.
Kiitos Tiukanlinna upeista tiloistanne ja herkullisesta ruuasta.
Kiitos viime vuoden sitsien järjestäjät tästä ideasta ja kiitos tämän vuoden järjestäjät sen toteuttamisesta.
Ja ennen kaikkea, kiitos kaikille osallistujille! Toivottavasti ensi keväänä tavataan taas sitseillä :)

Aurinkoista loppukevättä ja rentouttavaa kesää kaikille Humakin opiskelijoille ja henkilökunnalle!


Kiitos ja kumarrus,

Siiri Honkanen, tulkki -14, Kuopio

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti