torstai 16. marraskuuta 2017

Haikeat tunnelmat valtaavat, kun vuosi saapuu päätökseen

Hyvin usein aloitetaan tällaiset muistopuheet sanomalla, että mihin tämä vuosi on mennyt tai aika menee kuin siivillä. Aloitin tämän vuoden lupauksella itselleni, että yritän nauttia kaikista hetkistä, enkä vain mennä laput silmillä eteenpäin. Tämän vuoksi en voi sanoa, että vuosi olisi lennähtänyt ohitseni, vaan muistan yllättävän hyvin kaiken, mitä tänä vuonna on tapahtunut.


Vuosi sitten edustajisto valitsi minut opiskelijakunnan puheenjohtajaksi. Silloin olin seurannut pari vuotta vierestä edustajiston johtamista, vuoden hallituksessa ja vuoden edustajiston jäsenenä ja nyt halusin kantaa oman korteni kekoon. Vuosi alkoi haasteellisesti, kun edustajiston kokoonpano muuttui useampaan otteeseen. Tämä oli sellainen asia, johon varapuheenjohtajani Katja ja minä halusimme puuttua. Halusimme varmistaa, että jäljellä oleva edustajisto pystyisi toimimaan muuttuneessa toimintaympäristössä ja kokisi itsensä merkittäväksi osaksi toimintaa.

Muistan sen hetken, kun hallituksen puheenjohtaja Juuso ja toiminnanjohtaja Marianna soittivat minulle puhelun maaliskuun lopulla ja halusivat saada valtuuksia ja resursseja lähteä edistämään silloista “Projekti X:ää”. Tämä projekti, joka nykyään tunnetaan nimellä Opku6, lähti pääkaupunkiseudun opiskelijakuntien tarpeesta uudistaa jäsenyyttä, palveluita ja palvelukokonaisuuksia. Projekti on tässä vuoden mittaan kehittynyt sellaista tahtia, että se on herättänyt paljon positiivista huomiota myös muissa opiskelijakunnissa. Tämä projekti näkyy myös vahvasti läpi ensi vuoden toimintasuunnitelmassa.

Edustajisto kokoontui näillä näkymin viimeistä kertaa syyskokouksen merkeissä maanantaina ja tiistaina. Teimme pari päivää tiukkaa työtä, jonka päätteeksi hyväksyimme edustajiston syyskokouksessa toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2018. Toimintasuunnitelmaan pääset tutustumaan täältä. 



Haluan suuresti kiittää edaattoreita tästä vuodesta! Teidän kanssa on ollut aivan mahtava tehdä yhteistyötä ja kaikki ne naurut, jotka tämän vuoden aikana on kertynyt - tulen muistamaan niitä vielä pitkään lämmöllä. Toivottavasti näemme vuosijuhlilla Turussa!

Kiitos vuodesta 2017!
Theo
Edustajiston puheenjohtaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti