On eräs marraskuinen keskiviikko viime viikolla, olen aivan paniikissa menossa junaan. Mukanani on pahvia, saksia, tutor-oppaita ja mieletön laatikollinen uunituoreita tutor-paitoja. Ikuisesti olen kiitollinen Emmalle, joka suostui kurvaamaan pikkukirpullaan (jota Emma ylevästi autoksi kutsuu) Pasilan aseman kautta, etten joutunut seikkailemaan kotoa asti kaikkien näiden nyssyköiden, pussukoiden ja pahvilaatikon kanssa. Vihdoin olen matkalla HUMAKOn tämän syksyn vertais- ja KV-tutorkoulutukseen!
Jännitys oli mieletön! Vaikka olimmekin työstäneet ja suunnitelleet tutorkoulutusta suurella hartaudella, epäilin silti kaiken mahdollisen epäonnistumista. En voinut uskoa, ettei omasta tutorkoulutuksestanikaan ollut edes vuotta, ja nyt olin matkalla Jämsään kouluttaja Korhosena. Olin nähnyt jo muutaman painajaisenkin siitä, kuinka ensimmäistä leikkiä selittäessäni kaikki lähtevät vain vetämään Jämsästä, ja jään yksin huutelemaan perään, että hei älkää menkö, oon mä oikeesti ihan hyvä tyyppi!
Jämsän asemalla sitten tapasinkin huisin määrän uusia ihmisiä. Ihmisiä, joille olin vain lähettänyt menestyksekkäästi ja välillä surkuhupaisan menestyksekkäästi todella pieleen HumakPron yksäreitä. Siinä ne nyt oli, melkein kaikki HUMAKOn tulevat uudet tutorit, Jämsässä, keskellä ei oikeastaan mitään. En pysty sanomaan, että bussimatkan aikana suorittamani nimenhuuto ja muutamat alkusanat olisivat saaneet kuulijakunnan villiintymään. Enemmänkin kuvailisin tilanteeseen itseni heittämässä maailman huonointa vitsiä verraten Jämsää Roomaan. Se oli taas niitä hetkiä, kun taputin itseäni olalle hienosta suorituksesta. Tutorkoulutus pyörähti kuitenkin käyntiin ihan positiivisesti iltapalan ja muutaman äärimmäisen omaperäisen nimileikin merkeissä. …Eikä kukaan lähtenyt menemään Jämsästä, joten pystyin huokaisemaan helpotuksesta!
Torstai oli sitten varsinainen koulutuspäivä! Päivä oli pitkä, ja se aloitettiin tyylikkäästi muutaman (lue: saattoi olla enemmän kuin muutama) powerpointin voimin. Iltapäiväksi ja illaksi powerpointit unohdettiin ja keskityttiin enemmän syömään, leikkimään, näyttelemään ja askartelemaan. Illalla pääsimme suureksi ilokseni saunomaan! Jotkut mielettömät kävivät vielä pulahtamassakin läheisessä rapakossa.
Perjantaina koulutus jatkui tulevien tutoreiden leikittämänä. Päivän oli tarkoitus jatkua sulavasti ja suunnitellusti läpi viimeisten koulutettavien asioiden, mutta yllättäen huomasinkin leikkiväni ponileikkiä ulkona paloautoa odottaen.
Tapasin koulutuksessa todella paljon kivoja, rentoja ja hauskoja ihmisiä, leikin, saunoin, söin lihapullia ja sain mahdollisuuden suureen itseilmaisuun koulutusmateriaalien kautta. Minulle siis ainakin jäi iloinen mieli! :)
Kiitos, ja näitä lisää!
Terkkuja harjoittelun tiimellyksestä,
Tiia
Ps! Palohälytys oli muuten aiheeton, ja paikalle tullut paloauto oli enemmänkin palohyundai kuin oikea, kunnon, letkullinen paloauto! Eli se siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti