keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Kolme päivää kouluttajien kengissä

#SINILLÄSIIVOUSSUJUU

Sini ja Janna aloittivat uuden vuoden innolla ja jännityksellä. Ensimmäinen kuukausi hallituksessa käynnistettiin järjestämällä vastaavien- ja kv-tutoreiden koulutukset. Koko tammikuu suunniteltiin sekä pyöriteltiin koulutusten ohjelmia ja aikatauluja ympäri ämpäri. Taustalla hyrräsi jännitys koulutusten onnistumisesta. Paineensietokykyä testattiin ja Sini sekä Janna saivat lopulta iloita onnistuneista koulutuksista. Seuraavaksi pääsette lukemaan lisää, mitä kaikkea koulutukset oikein pitivät sisällään! 


Vastaavien koulutus 9.-10.2.2018 

HUMAKOn toimistolle saapui Sinin ja Hjördiksen saattelemana joukko opiskelijoita reput selässään ja kassit olalla. Tunnelma oli jännittynyt ja väsynyt, mutta iloinen puheensorina tasoitti ilmapiiriä. Pian siirryttiin TKI-Ilkan eli Valkean talon alakertaan, jossa koulutus aloitettiin. Powerpoint esitys välähti valkokankaalle ja vastaavat rentoutuivat, “kissa kuvia!” Kuului pöydän takaa. Koulutus sai alkaa.

Koulutus aloitettiin kevyillä asioilla kuten WC:n sijainnilla ja kerrottiin, mitä koulutus piti sisällään. Aloituksen jälkeen oli helppo siirtyä ensimmäiseen osioon, jossa käytiin läpi mm. vastaavana toimimista. Materiaalia oli myös toimijoiden motivoimisesta, palaverikäytänteistä, sekä uudesta tapahtumakalenterista. Kun perusasiat oli käyty läpi, saimme vieraaksi koulumme rehtorin eli Tapio Huttulan ja edellisvuoden tutorvastaavan Sonja Hämäläisen. Näiden puheenvuorojen lomassa pidettiin myös tauot, joiden jälkeen kuultiin osallistava puheenvuoro johtamisesta. Ohjelman jälkeen ruokailtiin porukalla sekä siirryttiin majoittautumaan. Päivän lopuksi istuttiin vielä iltaa yhdessä. 


Lauantaina, toinen koulutuspäivä aloitettiin yhteisellä aamiaisella, jälleen Pohjois-Haagassa. Toinen päivä toi mukanaan enemmän vastaavia osallistavaa ohjelmaa, sekä tärkeää materiaalia tulevaa vuotta varten. Päivä oli täynnä kuulumisia edunvalvonnasta ja HUMAKOlta, sekä kampusten vuosikellon hahmottelua ja paikallisesta yhteistyöstä keskustelua. Koulutuksessa oli myös osio taloudesta ja upeita kissakuva -PowerPoint slideja. Toiseen päivään saimme siis tiivistettyä monta vastaavalle tärkeää aihetta, sekä loimme hyvää fiilistä tulevaan vuoteen. Koulutus antoi myös meille kouluttajille positiivisen fiiliksen ja toimi hyvänä ponnistuslautana tulevaan vuoteen.


Kv-tutorkoulutus

14.2 ystävänpäivänä, järjestimme uusille kv-tutoreille koulutuksen. Sinä kauniina päivänä Valkealla talolla, paikalla oli 13 uutta, ihanaa aktiivia sekä koulutuksen vetäjät täynnä intoa ja jännitystä. Koulutuksessa oli viime hetken ohjelman muutoksia, mahtavia keskusteluja ja lyhyitä näytelmiä siitä, miten asiat hoidetaan huonosti ja miten hoidetaan hyvin. Päivän ohjelma koostui siis tutortoiminnan yleisestä toiminnasta, eli keskustelimme muun muassa tutor muodoista, yli rajojen -tutoroinnista sekä käytiin läpi faktoja Humakista. Olimme varanneet jokaiselle osioille oman aikansa, mutta hyvistä suunnitelmista huolimatta, ei kaikki mennyt niin kuin oli tarkoitettu. Jouduimme turvautumaan improvisaatioon ja ohjelman muutokseen, mutta onneksi saimme siitä hyvää palautetta ja kiitosta.  Koulutus oli kaikin puolin onnistunut. Ylpeänä ja onnellisena lähdemme kohti uusia haasteita :)!


Sini ja Janna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti