keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Hallitus 2018 jäsen esittely: Sini Leino

Moikka kaikille!

Olen Sini Leino toisen vuoden kulttuurituotannon opiskelija Jyväskylästä. Melkein jokaisena päivänä vuodesta yks ilopilleri, välillä myös hieman blondi ja innokas 20 vuotias juniori. Tykkään lähteä kaikkeen uuteen mukaan ja vaikuttaa erilaisiin asioihin. Tämä onkin ehkä suurin syy, miksi päätin hakea hallitukseen. 

Hallituksessa vuonna 2018 toimin paikallistoimintatiimin jäsenenä. Päätös lähteä juuri tähän tiimin oli helppo ja oikea valinta. Olen nyt toiminut vuoden oman kampukseni
tutorvastaavana ja tajunnut kuinka tärkeäksi toiminta on minulle tullut. Ja jotenkin sen tärkeys ja koko toiminta sai minut hakemaan mukaan ja valitsemaan paikallistoimintatiimin. Tähän voisi siis todeta, että rakkaudesta lajiin!

Huippua päästä mukaan hallitukseen, mutta ennekuin tuleva vuosi lähtee kunnolla käyntiin, aion ladata akkuni ja hengittää, jotta olen valmiina tulevaan! Innolla odotan tulevaa vuotta ja sen mukana tulevia haasteita, uusia kokemuksia sekä kaikkea sitä kokonaisuutta mitä tuleva vuosi kantaa mukanaan.

Toivon kehittäväni seuraavan vuoden aikana itsessäni niitä taitoja, jotka eivät ole vahvuuksiani, mutta haluan myös kehittää niitä mitkä koen omaksi vahvuudekseni. Tietysti mukana on myös se into ja halu päästä kehittämään ja vaikuttamaan opiskelijoiden asioihin. Toivon myös tulevien hallitusten jäseniltä oppivani uutta ja opettavani heitä sekä päästä
tekemään tulevan huippu porukan kanssa töitä!

Iloisin terveisin
Sini Leino
Hallituksen jäsen, paikallistoiminta
Sini.Leino@humako.net

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti