keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

TJ bloggaa: Itsensä kehittäminen




Olen viime aikoina pohtinut paljon itseni kehittämistä. Edellisellä kerralla kirjoitin opiskelusta työn ohella. Olin juuri aloittanut opinnot työn ohella avoimen AMKin puolella. Syksyn yhteishaussa sain opiskelupaikan ja nyt jatkan opintoja jo ihan tutkintoa kohden. Opiskelen johtamista ja opinnoissani joudun paljon tarkastelemaan omaa toimintaani. Minkälainen johtaja minä olen? Mitä minä viestitän omalla toiminnallani muille? Miten minä vien muutoksia läpi? Minkälainen johtaja kuvittelen olevani? Minkälaisena johtajana muut minut näkevät? Entä minkälainen johtaja itse haluan olla?

Oman itsensä analysointi vaatii todella paljon rohkeutta. Pitää uskaltaa katsoa peiliin ja myöntää rehellisesti itselleen omat virheensä. Olen törmännyt myös siihen, että on välillä vaikea tunnustaa ja tunnistaa omia vahvuuksiaan. On vaikea sanoa suoraan, että minä olen hyvä esimerkiksi kokonaisuuksien hahmottamisessa ja vastuun jakamisessa. Helpompi on keksiä asioita, mitä voisin kehittää tuonkin aiheen tiimoilta.

Opinnoissani teen oikeastaan kaikki tehtävät HUMAKOon liittyen. Projektijohtamisen kurssilla päättötehtävänä on kehittää tai suunnitella omalle työpaikalle projektikonsepti. Olen tästä aivan innoissani. Vaikka HUMAKOssa tehdään töitä usein projektimuotoisesti, ei meillä ole selkeää mallia projektien toteuttamiseen. Pääsen siis opinnoissani tekemään jotain, jossa opin itse ja joka pääsee suoraan käyttöön ja tulee tarpeeseen.

Omien taitojen ja osaamisen kehittäminen tuntuukin paljon helpommalta kuin oman itsensä kehittäminen. Kun puhutaan siitä, minkälainen minä olen tai miten käyttäydyn ja toimin, on kehittäminen paljon vaikeampaa. Ei riitä, että teen suunnitelman ja laitan sen eteenpäin. Itseään kehittäessä tulee pohtia, että mitä haluaa kehittää ja miettiä keinot sen toteuttamiseen. Oman käyttäytymisen muuttaminen vaatii jatkuvaa tietoista toimintaa. Normaalissa arjessa sitä tulee tehtyä nopealla ajattelulla jatkuvasti päätöksiä automaattisesti (mitä puen päälle, mitä syön aamupalaksi, monelta lähden töihin jne). Omaa käytöstä muutettaessa tulee kuitenkin käyttää hidasta ajattelua, jossa asioita pohtii tietoisesti ja miettii miksi minä teen tai toimin jollakin tavalla.

Tämän vuoden tavoitteena minulla on kehittää itseäni niin, että kohtaan arjessa ihmiset aina aidosti, sen sijaan että kiireessä vain reagoisin esiin tulleisiin asioihin jotenkin. Esiin tulee varmasti muitakin tavoitteita, mutta pidän tätä erittäin tärkeänä. Jokainen HUMAKOn toiminnassa oleva opiskelija ansaitsee tulla huomatuksi ihmisenä. 

-Marianna


torstai 8. maaliskuuta 2018

Korkeakoululiikunnan suositukset: Istutaan vähemmän, liikutaan enemmän.

Juttelin toissapäivänä isän kanssa, joka oli käynyt Japanissa työreissulla. Hän kertoi, tuskaisesta illallis-kokemuksesta asiakkaiden kanssa. Työporukka päätyi syömään ravintolaan, jossa piti istua risti-istunnassa ja kumartua syömään pöydästä, joka ulottui ristissä olevien jalkojen tasolle. Nauroin ääneen, kun jäykkä isäni demonstroi ja selitti tarinaa.

Tästä päästäänkin aasin siltaa pitkin uusimpiin tutkimuksiin istumisesta. Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan (YTHS. 2016) korkeakouluopiskelijat istuvat keskimäärin lähes 11 tuntia päivässä ja vain 16% opiskelijoista istuu alle 8 tuntia päivässä. Tämä on minun sekä, mitä ilmeisemmin Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) näkökulmasta huolestuttava, mutta ei kovin yllättävä uutinen. Teemme kaikki nykyään paljon työtä koneella, kuljemme autoilla ja kouluissa opetus otetaan edelleen vastaan pyllyt penkeissä. Nykyään puhutaan paljon istumisen haitoista ja suurin haitta on varmaan itse liikkumattomuus sekä nista-hartia jumit ja kehon jäykistyminen.


Mitä asialle pitäisi sitten tehdä? 

Korkeakoululiikunnan suositukset 2018 antaa tähän vähän osviittaa. Opuksessa ehdotetaan, että Korkeakoulujen oppimisympäristöjä “tuunataan” siten, että työskentelyasentojen vaihtaminen on helppoa ja luontevaa. Myös korkeakoulujen toimintakulttuuria esim. opetusta tulee muuttaa siten, että kaikilla on mahdollista luontevasti muuttaa asentoa, seisoa, jaloitella ja edistää omaa fyysistä aktiivisuutta. Suosituksissa painotetaan myös sitä, että Korkeakoulu ympäristöjä tulisi liikunnallistaa esimerkiksi ulkotiloja voisi ottaa paremmin liikkumis-käyttöön. Tämän tyyppiset valtakunnalliset tutkimukset ja suositukset ovat hyödyllisiä herättämään keskustelua, mutta ne myös kertovat konkreettista tarinaa meidän liikkumisen nykytilasta. 


Kehoitan teitä kaikkia lukemaan Korkeakoululiikunnan suositukset pähkinänkuoressa sivulta neljä. Tästä tilanteesta on hyvä ponnistaa ylöspäin (siis pois penkiltä) ja tutkimuksiin nojaten, vaatia omissa oppilaitoksessamme muutoksia. Meidän luokalla oli tapana alkuun taukojumppailla, mutta pikkuhiljaa se tapa jäi. Suurin osa opiskelijoista istuu koko päivän käymättä edes happihypyllä tai jaloittelemassa päivän aikana. Ehdotan, että alamme omalla esimerkillämme vähentämään istumista koulussa ja samalla voimme innostaa muita mukaan liikehtimään myös tuntien aikana. Otetaan venyttelytaukoja, tehdään kyykkyjä, keksitään liikkumis-haasteita ja jumppaillaan pihalla, kun aurinko paistaa. Ei se ole rakettitiedettä, se on viitsimisestä kiinni.


Eli lähdempä tästä sorvin äärestä ulkoilemaaan. 

-Kirsikka


keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Palautteenanto HUMAKOssa



Tuntuuko siltä, että joku asia tutoreiden tai jaoston toiminnassa on mennyt todella hyvin? Tuntuuko siltä, että sinulla olisi kehitysehdotuksia opintoihin, tai opiskelijakuntaan liittyen? Tiedätkö, kuinka antaa palautetta?

Opiskelijakunta HUMAKO tarjoaa opiskelijoille erilaisia palautteenantomahdollisuuksia. Oliko joku opettaja aivan erityisen hyvä ja ansaitsee kymmenen pistettä ja papukaijamerkin? Voit antaa hänelle papukaija-palautekortin. Kiitoksena palautteenannosta saat myös haalarimerkin kotiisi, jonka voit ommella haalareihisi kertomaan aktiivisuudestasi. Palautetta voi antaa myös etanakortin ja keltaisen kortin muodossa. Opettajalle voi antaa etanakortin  myöhässä olevasta arvosanasta ja keltaisen kortin voi lähettää, jos huomaa että opettajan toiminnassa on jotain kehitettävää. 

HUMAKOssa voi antaa myös suoraa palautetta. Ota yhteyttä opiskelijakunnan hallitukseen sähköpostitse, kasvotusten tai puhelimella. Mikä palautteenanto -keino tuntuu itsestäsi helpoimmalta? Kerro meille mielipiteesi. Yhteystiedot löydät HUMAKOn nettisivuilta.


aanitorvibanneri_2018.jpg


Uusin palautteenantoväylä on sähköinen palautelomake, joka on auennut HUMAKOn verkkosivuille. Helposti lähestyttävä palautekanava tarjoaa palautteenantomahdollisuuden myös anonyymisti. Mikäli sinulla on kehittämisehdotuksia tai haluat antaa kehuja esimerkiksi tutoreiden, jaostojen, tai hallituksen toiminnasta, suosittelemme antamaan palautetta. Voit myös jättää palautetta muihin opintoihisi liittyvistä asioista. Mikään asia ei ole liian pieni palautteelle ja voi olla, että juuri sinun sanasi saa aikaan muutoksia. 


Eena

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Kolme päivää kouluttajien kengissä

#SINILLÄSIIVOUSSUJUU

Sini ja Janna aloittivat uuden vuoden innolla ja jännityksellä. Ensimmäinen kuukausi hallituksessa käynnistettiin järjestämällä vastaavien- ja kv-tutoreiden koulutukset. Koko tammikuu suunniteltiin sekä pyöriteltiin koulutusten ohjelmia ja aikatauluja ympäri ämpäri. Taustalla hyrräsi jännitys koulutusten onnistumisesta. Paineensietokykyä testattiin ja Sini sekä Janna saivat lopulta iloita onnistuneista koulutuksista. Seuraavaksi pääsette lukemaan lisää, mitä kaikkea koulutukset oikein pitivät sisällään! 


Vastaavien koulutus 9.-10.2.2018 

HUMAKOn toimistolle saapui Sinin ja Hjördiksen saattelemana joukko opiskelijoita reput selässään ja kassit olalla. Tunnelma oli jännittynyt ja väsynyt, mutta iloinen puheensorina tasoitti ilmapiiriä. Pian siirryttiin TKI-Ilkan eli Valkean talon alakertaan, jossa koulutus aloitettiin. Powerpoint esitys välähti valkokankaalle ja vastaavat rentoutuivat, “kissa kuvia!” Kuului pöydän takaa. Koulutus sai alkaa.

Koulutus aloitettiin kevyillä asioilla kuten WC:n sijainnilla ja kerrottiin, mitä koulutus piti sisällään. Aloituksen jälkeen oli helppo siirtyä ensimmäiseen osioon, jossa käytiin läpi mm. vastaavana toimimista. Materiaalia oli myös toimijoiden motivoimisesta, palaverikäytänteistä, sekä uudesta tapahtumakalenterista. Kun perusasiat oli käyty läpi, saimme vieraaksi koulumme rehtorin eli Tapio Huttulan ja edellisvuoden tutorvastaavan Sonja Hämäläisen. Näiden puheenvuorojen lomassa pidettiin myös tauot, joiden jälkeen kuultiin osallistava puheenvuoro johtamisesta. Ohjelman jälkeen ruokailtiin porukalla sekä siirryttiin majoittautumaan. Päivän lopuksi istuttiin vielä iltaa yhdessä. 


Lauantaina, toinen koulutuspäivä aloitettiin yhteisellä aamiaisella, jälleen Pohjois-Haagassa. Toinen päivä toi mukanaan enemmän vastaavia osallistavaa ohjelmaa, sekä tärkeää materiaalia tulevaa vuotta varten. Päivä oli täynnä kuulumisia edunvalvonnasta ja HUMAKOlta, sekä kampusten vuosikellon hahmottelua ja paikallisesta yhteistyöstä keskustelua. Koulutuksessa oli myös osio taloudesta ja upeita kissakuva -PowerPoint slideja. Toiseen päivään saimme siis tiivistettyä monta vastaavalle tärkeää aihetta, sekä loimme hyvää fiilistä tulevaan vuoteen. Koulutus antoi myös meille kouluttajille positiivisen fiiliksen ja toimi hyvänä ponnistuslautana tulevaan vuoteen.


Kv-tutorkoulutus

14.2 ystävänpäivänä, järjestimme uusille kv-tutoreille koulutuksen. Sinä kauniina päivänä Valkealla talolla, paikalla oli 13 uutta, ihanaa aktiivia sekä koulutuksen vetäjät täynnä intoa ja jännitystä. Koulutuksessa oli viime hetken ohjelman muutoksia, mahtavia keskusteluja ja lyhyitä näytelmiä siitä, miten asiat hoidetaan huonosti ja miten hoidetaan hyvin. Päivän ohjelma koostui siis tutortoiminnan yleisestä toiminnasta, eli keskustelimme muun muassa tutor muodoista, yli rajojen -tutoroinnista sekä käytiin läpi faktoja Humakista. Olimme varanneet jokaiselle osioille oman aikansa, mutta hyvistä suunnitelmista huolimatta, ei kaikki mennyt niin kuin oli tarkoitettu. Jouduimme turvautumaan improvisaatioon ja ohjelman muutokseen, mutta onneksi saimme siitä hyvää palautetta ja kiitosta.  Koulutus oli kaikin puolin onnistunut. Ylpeänä ja onnellisena lähdemme kohti uusia haasteita :)!


Sini ja Janna

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Glamouria ja yllättäviä tilanteita Vuosijuhlilla

Prinsessa-päivä on nyt takana ja vuosijuhlat juhlittu. Koen olevani onnekas, että pääsin mukaan kunnioittamaan HUMAKOn 18-vuotiasta kasvutarinaa heti ensimmäisenä hallitusvuotenani. 

Oma matkani vuosijuhlille, alkoi neljän tunnin bussimatkalla Jyväskylästä Turkuun. Perillä piti nopeasti ehostautua ja rientää juhlapaikalle ennen vieraita. Turun VPK-talo antoi ylelliset puitteet juhlalle ja erityisesti naisten pukuloisto oli silmiä hivelevää. Moni kävikin poseeraamassa valokuvaajalle virallisten osioiden välissä. Istumajärjestys oli etukäteen mietitty ja meidät hallituslaiset oli ripoteltu vieraiden pöytiin siten, että joka pöydässä oli HUMAKOn hallitus edustettuna. Minä pääsin viettämään iltaa Nurmijärven kampuksen yhteisöpedagogi opiskelijoiden kanssa. Ja täytyy sanoa, että YP:t osaa kyllä pitää hauskaa. 

Ilta eteni aika sutjakkaasti erityisesti, koska jännitin meidän yllätys rap-esitystä. Jälkiruoan jälkeen meidän uusi hallitus hiipi lavan taakse, veti gansta kuteet päälle ja räjäytti shown käyntiin Pikku G:n “Me ollaan nuoriso” -biisin tahdissa. Oli sairaan hauskaa hypätä lavalle omalla porukalla ja yllättää yleisö. Kiitimme myös toiminnanjohtajaamme “Marskia” pienellä lahjalla, koska hän on paimentanut hallituslaisia jo kohta kuusi vuotta. Illan lopussa palkittiin vielä ansioituneet toimijat kunniakirjoilla ennen kuin DJ aloitti oman settinsä. Täytyy kyllä sanoa, että DJ:llä oli sormi herkässä äänitehosteiden kanssa ja saimme kuulla virallisten puheiden ja onnittelujen välissä hassuja ääniä ilotulitus soundeista ylistys- ja floppi ääniin. 

Hyppäsin ohjelman loputtua nurmijärveläisten kanssa tanssilattialle sheikkaamaan ja kerkesin tanssia yhden biisin ennen kuin sain kuulla, että ohjelmaan tuli pieni muutos. Niin kuin juhlissa on tapa, meidän ohjelma oli hieman venynyt ja työntekijät olivat ennättäneet lähteä, ennen kuin tiskit oli tiskattu. Siitähän alkoi pieni härdelli, joka onneksi ei johtanut kaaokseen, vaan ruusuilla palkitsemiseen keittiössä. Kävi nimittäin niin, että meidän pieni, mutta pippurinen tiimi kääri hihat ylös, heitti helmat poist tieltä ja alkoi tiskaamaan. Työ kävi kirjaimellisesti kuin tanssi, koska DJ:n musa piti tunnelman korkealla ja jokainen hoiti oman tonttinsa. Kaikesta työstä voi nauttia, kun sen tekee oikealla asenteella, oikean porukan kanssa. Ilta päättyi puolenyön tienoilla ja jatkot käynnistettiin läheisessä yökerhossa, johon tämä tarina päättyy. 

Loppu hyvin kaikki hyvin. Oli glamouria, hienoja puheita, show elementtejä, ruokaa ja juomaa. Mutta juhlatunnelman loivat ennen kaikkea ne ihmiset. 

Kiitos kaikille teille, jotka tulitte paikalle!


Kirsikka

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

SAMOKin Lähtölaukaus-risteily 28-30.1.2018






Heipä taas. Vuosi on lähtenyt kiireellä käyntiin ja SAMOKin lähtölaukaus risteily järjestettiin jälleen. Lähtölaukauksella kokoontuu kaikki Suomen opiskelijakunnat. Päivät koostuvat luennoista ja illat verkostoitumisesta. Tämä oli itselleni  jo toinen lähtölaukaus. 

Edellisenä vuonna osallistuin edunvalvonnan- ja tänä vuonna palveluiden tuottamisen luennoille. Luennoilla käytiin läpi tapahtumien järjestämistä, palveluiden tavoitettavuutta ja niiden kehittämistä. Voin kyllä todeta, että suurin osa tästä oli minulle jo ennestään tuttua ja luennot oli tähdätty pääasiassa ensimmäisen vuoden hallituslaisille. Koin kuitenkin, että ryhmätyöt olivat mukavia ja opettavaisia. Ei pidä unohtaa, että kertaus on opintojen äiti.  

Oli kyllä taas mukavaa päästä tutustumaan uusiin toimijoihin ja parantaa suhteita niihin vanhoihin toimijoihin, jotka jostain kumman päähän pistosta, haluavat vielä jatkaa toiminnassa mukana (minä mukaan lukien). Facebook on täyttynyt kaveripyynnöistä eli nähtävästi naamani on jäänyt monen mieleen. Sitä ei koskaan tiedä, milloin ja missä yhteydessä sitä tulee taas tapaamaan opiskelijakunta -kentän tuttuja. Se voi olla tänä vuonna tai joskus hamassa tulevaisuudessa, samassa työpaikassa. 

Vaikka risteily sanana, yhdistetään yleensä rentoutumiseen ja lomailuun, tämä risteily oli kaukana siitä. Meillä oli kaksi päivää putkeen jatkuvaa sosialisointia ja uuden oppimista. Hauskaa oli totta kai, mutta risteily oli erittäin raskas. Kun päästiin takaisin maihin, tunsin että olin kaikkeni antanut ja jotakin saavuttanut. 

Mikko

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

KulttuuriAproja suunnittelemassa




Moikka! Mun nimi on Jenna, opiskelen kulttuurituottajaksi ja teen opparia. Voi saakeli. Ihan hullua, miten melkein neljä vuotta on vierähtänyt tähän pisteeseen! Oon pelotellut melkein koko tämän ajan itteäni opparilla ja katellu, miten osa tuskailee ja osa vaan lentää sen läpi. Ajattelin, että varmasti oon se hullu tuskailija.

Nyt, kun tätä väsäilee niin olen osannut laittaa tämän mittakaavaan. Oon tehny tosi paljon isompiakin töitä opintopisteiden näkökulmasta. Silti sitä jotenkin ottaa tämän isompana ja vaikeampana pottina vastaan. Ehkä, koska tietoperustaan tutustuminen on ollut aina minun heikko kohta. Mutta suuri epätoivo ei ole vielä iskenyt, vaan itse asiassa aika toiveikkaana vien tätä eteenpäin!

Mistä siis teen opparia ja miksi siitä tänne HUMAKOn blogiin kirjoittelen? Noh, mulle tuli syksyllä mieleen toista projektia tehdessäni, että HUMAKOlta puuttuu sellainen matalan kynnyksen-, yhdessä porukalla-, paikalliseen kulttuuritarjontaan tutustuttava tapahtuma. Mietin, millainen se voisi olla ja lähdin liikkeelle pyörittelemällä Appro-tapahtumaa. Olisi hauskaa, jos samalla systeemillä, kun kierretään baareja ja suoritetaan leikkimielisiä tutkintoja, kierrettäisiinkin erilaisia kulttuuritapahtumia tai kulttuurikohteita. Googlailin asiaa ja löysin pari ennakkotapausta. Näin syntyi idea KulttuuriApprosta.

Haluan lanseerata kaikille Humakin kampuksille ensi syksystä lähtien KulttuuriAppro, jossa tavoitteena on kiertää viisi kulttuuritapahtumaa opiskelijaporukalla lukuvuoden aikana ja kerätä leimoja kulttuuripassiin. Jokaiseen tapahtumaan ilmoittaudutaan erikseen ja kaikkiin ei ole pakko osallistua. Lukuvuoden lopussa on luvassa palkinto, joka määräytyy sen mukaan, kuinka monta tapahtumaa on kiertänyt.

Siinäpä se pähkinänkuoressa. Innoissani kysyin haluaisiko HUMAKO olla tilaaja ja onneksi halusi, koska olin jo pitkällä ajatus prosessissa. Nyt väännän ohjelmamanuaalia, jotta jaostot voivat jalkauttaa tapahtuman kaikille kampuksille. 

Mitä oon konkreettisesti nyt tehnyt? Päntännyt hulluna, opetellut kirjoittamaan asiatekstiä (kaiken muun tekstin kirjoittaminen onnistuu niin paljon paremmin), laatinut kyselyn, haastatellut paria approjen järjestäjää, organisoinut mini testejä KulttuuriApprolle ja alkanut väsäilemään ohjemanuaalia.

Vielä olisi siis luvassa kyselyn ja testien sekä haastattelujen analysointia ja yhteistyökumppaneiden kartoittamista. Sekä sen itse opparin kirjoittaminen. Onneks oon tähän mennessä lukenut miljoona opparia, niin tiedän suunnilleen, miten se kirjoitetaan. Pahinta on päästä alkuun sen hitsin asiatekstin kanssa. 

Loppuun haluan vielä sanoa pari vinkkiä. Kannattaa jutella muille opiskelijoille jotka ovat samassa tilanteessa. Kannustetaan toisiamme työskentelyssä ja autetaan toisiamme löytämään uutta näkökulmaa omaan työhön. Parasta on vaan mennä yhdessä istumaan jonnekin koneiden kanssa ja kirjoitella omia töitä. Silloin on taukojenkin pitäminen paljon hauskempaa. Toki tauot voivat joskus venähtää, mutta todennäköisesti tauoillakin jutellaan aika paljon oppareista. Muistakaa kuitenkin, että on super tärkeää tehdä välillä jotain ihan muuta. Mennä vaikka leffaan tai salille tai peiton alle kuuntelemaan musiikkia. Taukojen pitäminen ei oo laiskottelua, vaan oikeesti pitää ladata akkuja. Ite oon tosi hyvä pitämään vapaa-ajan vapaa-aikana. Ja oon tässä koulun aikana oppinut olemaan tosi tehokas “työaikana”. 

Niin ja kuten tästä huomaa, niin välillä on oikeesti hyvä kehua itseäänkin. Jos on päässy siihen vaiheeseen, että tekee opparia, niin on tehny jo todella ison työn ja saanut kasaan monta opintopistettä. Siitä saa olla ylpeä. Aina ei välttämättä tunnu siltä, että ois oppinut mitään tai olisi hyvä missään. Sillon kannattaa miettiä pieniäkin juttuja ja kun tarkkaan miettii, niin koko ajan sitä oppii jotain. Ikinä ei oo silleen valmis ja ehkä se onkin yks hauskuus. Paitsi minä haluan olla maaliskuussa valmis tästä koulusta. Sekin ois hauskaa!


Tsempit kaikille opparin kanssa painiville ja niille, kellä se on edessä päin: ei se oo nii paha!


torstai 18. tammikuuta 2018

Kenestä keulakuva Suomelle?



Pian koittaa taas se hetki, kun Suomen kansa valitsee itselleen johtajan ja keulakuvan seuraavalle kuudelle vuodelle. Presidentinvaalit ovat alkaneet ja ehdolle on astunut kahdeksan kovaa kilpailijaa.

Ehdokkaita ovat:
2 Merja Kyllönen
3 Pekka Haavisto
4 Matti Vanhanen
5 Laura Huhtasaari
6 Tuula Haatainen
7 Paavo Väyrynen
8 Sauli Niinistö
9 Nils Torvalds

Yksi varmaan eniten kansan nähtävillä olevista presidentin tehtävistä on itsenäisyyspäivän vastaanotto sekä muut edustustehtävät. Lisäksi monet varmaan tietävät, että presidentti vahvistaa Suomen lait. Suomessa presidentin tehtävät perustuvat perustuslakiin ja lainsäädännöllisiä tehtäviä ovat mm. ahvenanmaan maakunnan taloutta koskevat asiat, yksittäisten henkilöiden armahtaminen ja ennenaikaisten eduskuntavaalien määrääminen. Yksi tärkeimmistä presidentin tehtävistä on toimia Suomen arvojohtajana ja -keulakuvana sekä Suomen armeijan ylipäällikkönä.

Presidentinvaaleissa äänestysoikeus on yli 18-vuotiailla suomen kansalaisilla, mutta äänestämistä on myös hyvä ajatella velvollisuutena. Äänestäminen on yksi helpoimmista tavoista vaikuttaa meidän yhteiskunnassamme. Kansalaisia ajatellen, äänestäminen on tehty mahdollisimman helpoksi. Varmasti myös sinunkin lähistöltäsi löytyy paikka, jossa voit käydä ennakkoäänestämässä. Näitä löytyy lähes jokaisesta lähiöstä ja ennakkoäänestys on jo auki. Äänestyspaikat kartalla.


Presidentinvaalin aikatauluja


Vaalien ensimmäinen kierros:
Vaalipäivä on sunnuntaina 28.1.2018.
Ennakkoäänestys kotimaassa on 17.–23.1.2018.
Ennakkoäänestys ulkomailla on 17.–20.1.2018.

Mahdollinen toinen kierros :
Vaalipäivä on sunnuntaina 11.2.2018.
Ennakkoäänestys kotimaassa on 31.1.–6.2.2018.
Ennakkoäänestys ulkomailla on 31.1.–3.2.2018.

Presidentti astuu virkaansa valitsemista seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä.

Jos oma ehdokas on vielä hukassa, kannattaa kokeilla vaalikoneita, jotka auttavat poimimaan ehdokaslistasta omia arvoja lähimpänä olevan ehdokkaan. 

Ylen -vaalikone - täynnä tiukkoja kysymyksiä ja ehdokkaiden esittelyiden yhteydestä löytyy hieman kevyemmilläkin aiheilla höystettyjä haastatteluja

Ilta-Sanomien vaalikone - kaksikymmentäseitsemän kysymystä, joista saat valita asteikolta yhdestä viiteen omia mielipiteitäsi edustavan vastauksen

Mtv:n vaalikone - kolmisenkymmentä kysymystä ja jana, jonka asteikolle voit asettaa vastauksesi. Lisäksi vaalikoneen yhteydestä löydät kaikki mtv:n haastattelut ja uutiset presidentinvaaleihin liittyen

Yle Areenan presidentinvaalitentit - Studiossa ehdokkaille tehdyt presidentinvaaliaiheiset tentit

Vain äänestämällä voit vaikuttaa!


















Terveisin

Eena Kero
Hallituksen varapuheenjohtaja
Edunvalvontatiimin jäsen
eena.kero@humako.net

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Hallituksen 2018 jäsenen esittely: Jesse Kareinen

Moi!

Olen Jesse Kareinen, 22-vuotias ensimmäisen vuoden yhteisöpedagogiopiskelija Suomen Turusta. Luonnollisesti tämä on vasta ensimmäisen kauteni hallituksessa ja roolini on toimia edunvalvontatiimissä hallituksen puheenjohtajiston kanssa. Tehtäviini kuuluu mm. vaikuttaminen Humakin valtakunnallisessa hyvinvointiryhmässä, sekä paikallisten alueyksikkö- ja hyvinvointityöryhmien opiskelijaedustajien toiminnan koordinointi. Toimin myös HUMAKOn häirintäyhdyshenkilönä yhdessä toiminnanjohtaja Marianna Rantasen kanssa.

Syksyllä ajattelin, ettei opiskelijakuntatoiminta välttämättä ole minun paikkani, mutta järjestöihmisen luonto vei voiton. Lähdin ehdolle edustajistoon ja aika pian syttyi motivaatio hakea hallitukseen. Edunvalvonnassa minua kiehtoo mahdollisuus tehdä yhteistyötä eri opiskelijoiden kanssa. Pääsen tekemään konkreettista vaikuttamistyötä ja pohtimaan opiskelijapolitiikkaa sekä yleisellä-, että käytännön tasolla.

Häirintäyhdyshenkilötoiminta on varsinkin #metoo-keskustelun myötä äärimmäisen tärkeää. Jokaisella opiskelijalla on oikeus koskemattomuuteen ja turvalliseen opiskeluympäristöön. Tätä haluan omalta osaltani olla turvaamassa. Häirintäyhdyshenkilöön kannattaa olla yhteydessä aina, jos epäilee kohdanneensa häirintää. Minun ja Mariannan yhteystiedot löytyvät HUMAKO:n nettisivuilta. Sähköpostiosoitteet ovat muodossa etunimi.sukunimi(at)humako.net

Tulevalta vuodelta odotan ennen kaikkea mahdollisuutta tehdä yhteistyötä niin opiskelijoiden, henkilökunnan kuin muidenkin sidosryhmien kanssa. Edunvalvonta on ihmisläheistä työtä ja odotankin innolla, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Hallitusvuoden yksi nakki tulee olemaan vaikuttamissuunnitelman tekeminen. Vaikuttamissuunnitelma tulee toimimaan tiekarttana opiskelijan arjen ja aseman parantamiseen ja sen pohjana käytetään HUMAKO:n poliittista ohjelmaa. Toivon, että vaikuttamissuunnitelma ei jää virtuaaliseen hyllyyn keräämään pölyä, vaan siitä tulee käyttökelpoinen työkalu jokaiselle HUMAKO:n toimijalle.

Odotan innolla tulevaa vuotta ja uusia haasteita hallitustyöskentelyn parissa. Norsunluutornini jalkoja saa ja pitää potkia, olkaa yhteyksissä!

Jesse Kareinen
Hallituksen 2018 jäsen, edunvalvontatiimi
jesse.kareinen@humako.net

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Hallituksen 2018 jäsenen esittely: Janna Sahlman

Heissun heippa!

Mie oon Janna, 20 vuotias Jyväskyläläinen yhteisöpedagogiopiskelija, joka on kotoisin Etelä-Karjalasta, Imatralta. Toimin ensi vuonna iki-ihanassa paikallistoiminta tiimissä iki-ihanan Sinin kanssa ja vaikka valintavaiheessa edunvalvonta ja palvelut kutsuivat myös miun nimee, paikallistoiminta vei silti mukanaan.

No miten sitten päädyin HUMAKOn hallitukseen? Tarina kertoo, että pienen pieni tyttö nimeltänsä Janna oli päässyt syksyllä Jyväskylän jaostoon ja lähti kivalle reissulle kouluttautumaan. Reissun päällä Janna sitten tapasi HUMAKOn toiminnanjohtaja Mariannan ja aivan kuin vahingossa löysin itsensä keskustelemasta hallitukseen hakemisesta. Sinä kauniina sunnuntaipäivänä ja meluisessa metrossa Janna sitten ajatuksien sekamelskassa päätti, että hän hakisi hallitukseen ja tässä sitä nyt ollaan.

Mielenkiinnolla odotan ensi vuodesta hullunmyllyä, mutta myös paljon antavaa. Haluan päästä varmistamaan ja tekemään oman osani, että jatkuvuus olisi varmistettu seuraaville vuosille.
Hauskana faktana täytyisi varmaan mainita, että rakastan katsoa muumeja rentouttavana tekijänä, joten stressi ei paina vaikka mikä olisi tilanne!

2018 vuotta odottaen, Janna Sahlman
Hallituksen jäsen, paikallistoiminta
Janna.Sahlman@humako.net