torstai 11. toukokuuta 2017

TJ bloggaa: Intoa arkeen

Kevät etenee vauhdilla kohti kesää ja kesälomaa. Päivät täyttyvät palavereista ja haikeista katseista ulos. Etäpäivinä tulee aina hetki tehtyä töitä myös parvekkeelta käsin ja nautittua aurinkoista päivistä. Toisina päivinä sää taas on niin kaukana kesästä, että tuntuu kevättä riittävän vielä pitkään ja aikaa kevään työtehtävien tekemiseen on loputtomasti. Vaikka odottelen jo malttamattomana kesälomaa, on tällä hetkellä käynnissä olevat työt erittäin inspiroivia ja innostavia!


Intoa tulee erityisesti tulevaisuuden kehittämisestä. Olen aika innoissani tällä hetkellä meidän uuden strategian tekemisestä. Tuntuu, että vihdoin on löytynyt sellainen suuntaa, johon HUMAKOn toimintaa tulisi viedä. Haasteena toki on kuvata se meidän työryhmien ajatuksissa oleva idea sanoin, niin että muutkin sen ymmärtävän helposti. Haluaisimme esimerkiksi kuvata arvoissa sitä, että teemme yhteistyötä niin HUMAKOn sisällä eri toimijoiden kanssa kuin ulkopuolistenkin tahojen kanssa. Arvostamme yhteistyön tekemistä ja kunnioitamme yhteistyökumppaneita. Sitä en tosin osaa kertoa lyhyesti ja järkevästi strategiaan kirjattavaksi vielä, mutta onneksi meitä on tässä useampi pohtimassa miten me asioita ilmaisemme lyhyesti niin, että kaikki se ymmärretään samalla tavalla.

Tällä hetkellä olen myös innoissani jäsenille suunnattujen palveluiden kehittämisestä. Meillä tehdään kehitystä HUMAKOn sisällä, mutta myös yhdessä muiden opiskelijakuntien kanssa. Yhteistyössä muiden kanssa voimme tarjota entistä laajempia palveluita meidänkin opiskelijoille ja tuoda sellaisiakin palveluita tarjolle jotka meille eivät ennen ole olleet mahdollisia.

Vähän vaihtelevia päiviä meillä oli tämän viikon alussa, kun osallistuimme Suvin kanssa SAMOKin henkilöstöpäiville. Maanantaina ohjelma järjestettiin Teatterimuseossa, joka oli vain meitä varten varattu. Illallisen jälkeen käytettiinkin mahdollisuus hyödyksi ja tutustuttiin vähän tarkemmin museoon ja siellä esillä oleviin näyttelyihin!





keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Haikein terveisin...viestintäharjoittelija Ainon viimeinen blogi

Tänään se iski totaalisesti tajuntaani. Kevät alkaa olla jo pitkällä ja niin myös harjoitteluni HUMAKOlla lähenee loppuaan. Mihin tämä aika oikein hävisi?

Malja viestintäharjoittelulle!
Haikein mielin olen HUMAKOlta lähdössä, mutta käsi sydämellä voin todeta että onpa mahtava harjoittelu takana! Nyt viimeisen blogin myötä on aika pohtia, mitä tästä viestintäharjoittelusta on jäänyt käteen ja mitä olen harjoittelusta oppinut.

Ensimmäisenä voin sanoa että ihmisenä, joka ei kahvia juo, olen kehittynyt ainakin hieman kahvinkeitossa jäsenkahveja järjestettäessä! Hahhaa! Pakko on kuitenkin samaan hengenvetoon todettava, että olen sisäistänyt kurssini vaatimat tiedot ja taidot ja olen saavuttanut juuri ne tavoitteet, jotka asetin itselleni ennen harjoittelun alkamista! Olen omaksunut itselleni uusia työtapoja, joista on minulle suurta hyötyä tulevaisuudessa ja tuntuu että olen suuntautumassa oikealle alalle!! Olen päässyt tapaamaan mahtavia tyyppejä, nähnyt aitiopaikalta miten opiskelijakunta toimii ja tutustunut tarkemmin myös Humanistiseen ammattikorkeakouluun, mikä on ollut hurjan mielenkiintoista. Ja lisäksi toimistolla ajoittain vieraillut Wugster-koira oli varsin hurmaava tapaus!



Opiskelijatovereilleni voin lämpimästi suositella HUMAKOa harjoittelupaikkana! HUMAKOlla voi suorittaa harjoittelussa melkein minkä tahansa kurssin. Esimerkiksi talouskurssin tiimoilta on ollut harjoittelijoita ja nyt varmasti, minun ollessani ensimmäinen viestintäharjoittelija, myös yhteisöviestinnän ja markkinoinnin perusteet -kurssin puitteissa, tullaan näkemään harjoittelijoita tulevaisuudessakin. Harjoittelupaikkaa etsiessä kannattaa siis ehdottomasti ottaa rohkeasti yhteyttä Suviin tai Mariannaan. Allekirjoittanut suosittelee todella lämpimästi ja niinhän sitä sanotaan että miksi lähteä merta edemmäs kalaan! ;)

Massiivisen iso kiitos Suville, Mariannalle ja hallituksen huikeille jäsenille, jotka ottivat minut niin hyvin vastaan ja kestivät tyhmiä kysymyksiäni (Ja niitähän minä muuten tykkään esittää!).

Hallituksen kuvauksissa (Mahtavaa porukkaa!)


Harjoittelu, niin kuin koko fuksivuosi, on sujahtanut ohi aivan huomaamatta ja pian on aika nauttia kesästä ja hetken aikaa ladata akkuja ennen uusia seikkailuja.
Ihanaa loppu kevättä ja kesää kaikille!

Terveisin,  Aino

torstai 27. huhtikuuta 2017

Oletko aina juhlinut Vappusi väärin? - Havaintoja HUMAKOsta






Saiko klikkiotsikkoni sinut epäilemään omaa Vapun juhlintaasi? Hyvä niin, koska nyt jos joskus tarjotaan kyllä helppoja vinkkejä ainoaan ja oikeaan tapaan juhlia Vappua:

Haalareiden tulee olla priimakunnossa Vappuna.
Vappu on ehdottomasti suurin haalarijuhla, joten varmistathan että haalarisi ovat parhaassa esittely kuosissa. Ompele irralliset haalarimerkit paikoilleen yhdessä opiskelijatovereiden kanssa vaikka Vappu-etkoilla.

Varustaudu Vappuun serpentiinillä.
Vappu on värien juhlaa joten ota siitä kaikki irti varustautumalla juhlaan kuuluvin koristein. Pakkaa lisäksi mukaan ekstra rulla tai kaksi, jotta voit tarvittaessa koristaa itsesi uudelleen tai tarjota värillisen Vapun uusille tuttaville. 









Levitä Vapun ilosanomaa koko juhlinnan ajan. Toivota hyvää Vappua töissä paiskiville asiakaspalvelijoille, pullojen kerääjille ja eri toten ohi kulkeville yrmynaamoille. Vappu on iloinen juhla ja sinulla on mahdollisuus levittää vapuntoivotuksillasi lisää hymyä maailmaan.

Sima kuuluu Vappuun. Turkulaisen bändin lisäksi myös juotava sima kuuluu Vapun eväisiin. Sima pitää tietenkin tehdä itse omalla kotiviinisetillä ja paljon, jotta voi tarjota simaa kaikille. (Hardcoret tekee myös munkit itse!)

Muista myös vesi. Mitä ikinä kuuluukiin Vapun eväisiisi, niin muista pakata piknikille mukaan myös vettä. Vaikka aurinko ei paahtaisikaan niin keho tarvitsee silti vettä selvitäkseen (kenen tahansa) juhlinnasta. Muista myös aiheelliset etikettimerkinnät, niin vältyt ikäviltä yllätyksiltä.

ÄLÄ ROSKAA! Muistathan, että vastuullista on hoitaa kaikki omat roskat aina roskiin asti eikä jättää piknik kohdan ympärille hujan hajan. Muista toimittaa roskikseen asti  myös serpentiini, koska se on kausijuhlan mukanaan tuoma koriste, joka saattaa muistuttaa menneestä juhlapyhästä kaduilla vielä pitkään (kuten joulukuusi ja sen neulaset). Meillä ei ole varaa roskata, edes Vappuna. Hardcoret kuljettaa jätteensä kotiin asti kierrätettäväksi!




Näillä vinkeillä tehdään tästä Vapusta coolein (lue: siistein) ikinä ja juhlitaan kerrankin oikein!

-Suvi von HUMAKO

Tämän tekstin faktat perustuvat täysin vain siihen miten Suvi von Humakon mielestä Vappu tulisi viettää.


keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Mitä kuntavaalien jälkeen?

Ehdokkaat flaikuttelivat toreilla ja kaduilla. Sosiaalinen media täyttyi sponsoroiduilla vaalimainoksilla ja mitä lähemmäksi vaaleja tultiin, sitä vaikeampaa niitä oli vältellä. Muutaman kuukauden ajan meitä viihdyttänyt demokratian karnevaali eli kuntavaalit ovat nyt kuitenkin ohi. Mitä niissä sitten kävikään?

Äänestysprosentti koko Suomessa sai pientä korotusta edellisiin kunnallisvaaleihin verrattuna. Koko maan suurimman puolueen titteliä kantaa Kokoomus jo kolmatta kertaa putkeen. Muut palkintokorokkeen sijoille ylsivät SDP ja Keskusta. Vaikka kolmen parhaan joukossa oleminen merkitsee voittoa, suurimman vaalivoiton saivat kuitenkin Vihreät. Ja kovimman pettymyksen Perussuomalaiset. Lisää hyvää analyysiä voit lukea Iltalehden ja Helsingin Sanomien artikkeleista.   

Koko Suomen äänestysprosentti kohosi 58,8 prosenttiin. Innokkaita äänioikeuttaan käyttäviä demokratian sankareita oli yhteensä 2 582 666 kappaletta. Vuoden 2012 kuntavaaleissa äänesti koko maassa 58,3 prosenttia. Ääniä annettiin silloin 2 493 522 kappaleita. 



(Kuva: Petri Salmen / HS, Lähde: Oikeusministeriön tulospalvelu)


Nyt kun tarkastuslaskenta on tehty, alkaa aika jolloin kunnat muodostavat valtuuston ja valitsevat hallituksen. Sote-uudistuksen myötä kuntien vastuulle jää opetus- ja kulttuuripalvelut, tekninen toimi sekä kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen. Kunnan valtuutetuilla riittää siis tehtävää. Mutta entäs ne kuntalaisten tehtävät?

Vaikka kuntavaalit ovat ohi, niin vaikuttaminen sen sijaan jatkuu. Vaikuttaminen ei lopu ikinä. Keinoja on monia. Voit hyödyntää esimerkiksi seuraavia vaikuttamisen keinoja:
  • Seurata asioiden käsittelyä hallinnossa ja olla yhteydessä poliittisiin päätöksentekijöihin
    • Hallitusten ja valtuustojen kokousten esityslistat ja pöytäkirjat ovat saatavilla kuntien nettisivuilla. Voit niiden kautta seurata mitä kunnassasi tapahtuu.
    • Tätä ei suinkaan tarvitse tehdä yksin, vaan voit vaikuttaa myös erilaisten järjestöjen kautta.
  • Käytä ääntäsi myös vaalien jälkeen
    • Aktiivisille vaikuttajille löytää tarvittaessa palstatilaa. Voit kirjoittaa paikallislehtien mielipidepalstoille, ryhtyä kolumnistiksi tai perustaa oman blogin. Kansalaisaktiivisuudelle ei ole rajaa.  
  • Tee kuntalaisaloite
    • Kuntalaisaloite on yksi konkreettisista tavoista vaikuttaa kunnan asioihin. Jokaisella kuntalaisella on oikeus aloitteentekoon.
    • Kaksi prosenttia kunnan äänioikeutetuista asukkaista voi tehdä kunnanvaltuuston toimivaltaan kuuluvassa asiassa aloitteen, jonka valtuusto käsittelee.


Jos näet ongelmakohtia kunnassasi, niin älä pysy hiljaa, vaan vaikuta! Pienikin ajatus voi tuoda suurta ja positiivista muutosta kaikkien kuntalaisten elämään. 

Kiitos vaikuttamisesta!

Gurmann Saini
Hallituksen varapuheenjohtaja ja vaikuttamisintoilija


torstai 13. huhtikuuta 2017

TJ bloggaa: Kevättä rinnassa

Edellisestä blogiteksteistä on ehtinyt vierähtämään hetki ja talvikin on kääntynyt kevääksi. Kellon kääntäminen heitti muutama viikko sitten vähän aikatauluja uusiksi kun aikaiset heräämiset eivät millään meinanneet onnistua. Pääkaupunkiseudulla on lumet sulaneet ja ilmat alkaneet lämmetä. Kevät tuo uutta energiaa kaikkeen, myös töihin.


HUMAKOn kevääseen on kuulunut paljon tekemistä. Itse olen saanut vastuullesi jaostotoiminnan koordinoinnin ja on ollut mahtava päästä seuraamaan mitä Humakin eri alueyksiköissä tapahtuu ja antaa toimijoille tukea ja neuvoja aina tarpeen mukaan. Kaikkien eniten tästä järjestelystä olen tainnut hyötyä minä itse. Olen päässyt oppimaan miten tärkeä voimavara paikallistoimijat HUMAKOlle ovat ja miten suuri merkitys kaikilla niillä opiskelijaa lähellä olevilla toimijoilla on, monellakin tapaa. Opiskelijat muodostavat mielikuvaa HUMAKOsta paikallisten toimijoiden kautta koska hallitus jää usein etäiseksi ja meitä toimiston väkeä suurin osa ei tapaa opintojensa aikana.


Toinen mahtava asia keväässä on ollut strategian kanssa työskentely. Se kun on päässyt pohtimaan muun työryhmän kanssa HUMAKOn toiminnan tulevia suuntalinjoja. Olemme muodostaneet jo yhden erittäin tärkeän periaatteen: HUMAKOn toiminta kehittyy vain paikallisen toiminnan kautta. Kun jokaisessa Humakin alueyksikössä on opiskelijoita järjestämässä toimintaa, niin tavoitamme entistä paremmin kaikki opiskelijat. Opiskelijoille ei ole tärkeintä se, mitä HUMAKOn hallitus tai toimisto tekee, vaan kaikki se toiminta mikä tapahtuu opiskelijan arjessa. HUMAKOssa tuleekin panostaa entistä enemmän jokaiseen opiskelijaan ja heidän arkeensa.


Nämä oivallukset voivat tuntu itsestäänselvyyksiltä. Kuitenkin kun tätä työtä tekee päivästä toiseen, sitä keskittyy helposti vain niihin asioihin mitä sillä hetkellä on työn alla. Kiireisessä arjessa ei aina näy ne syyt joiden takia tätä toimintaa tehdään. Aionkin ottaa tavoitteekseni jatkossakin keskittyä näihin kahteen asiaan: tukea jokaista HUMAKOlaista omassa toiminnassaan ja muistaa, että tätä toimintaa tehdään opiskelijoita varten ja tärkeintä on opiskelijoiden kokemukset.

Työhöni kuuluu tällä hetkellä myös muutamia yhteistyöprojekteja, joissa nämä näkökulmat tulevat esiin. Toivon, että näiden kautta saadaan kehitettyä myös meidän toimintaa ja palveluita entistä enemmän opiskelijoiden tarpeisiin vastaaviksi!

torstai 6. huhtikuuta 2017

Haasteita ja haaveita työryhmätoiminnasta

Morjestaa!

Olen Mikko. Opiskelen ensimmäistä vuotta yhteisöpedagogiksi Jyväskylässä. Toimin tänä vuonna HUMAKOn hallituksessa sosiaalipoliittisena vastaavana. Tehtäviini kuuluu muun muassa työryhmätoiminta, josta aion kertoa teille lisää tässä tekstissä.

Olipa kerran hallituksen perehtyminen, jossa valitsin työnkuvakseni jaoston sijasta edunvalvonnan. Silloin sain tietää, että harteilleni tulee työryhmätoiminta. Mutta mitä siis ovat työryhmät? Niistä kerroin aikaisemmin Humakpro-tiedotteessa HUMAKOn foorumilla. Tässä blogitekstissä keskityn paikalliseen työryhmätoimintaan ja niiden koordinoimiseen.

Paikallisiin työryhmiin kuuluu paikalliset hyvinvointiryhmät ja alueyksikköryhmät. Jokaisessa näissä on opiskelijaedustaja, jotka voit nähdä HUMAKOn nettisivulta. Minun tehtävänä on järjestää näille opiskelijaedustajille palavereja, joissa päästään vaihtamaan ajatuksia ja ongelmia, joita esiintyy eri kampuksilla. Minä kerään nämä ajatukset kokoon ja vien ne sitten eteenpäin koko Humakin tason opiskelijahyvinvointiryhmään. Kuulostaako helpolta? Ei välttämättä. Opiskelijaedustajia on kyllä ollut aikaisemminkin mukana paikallisissa ryhmissä, mutta tämän tyyppisiä koontipalavereja tehdään ensimmäistä kertaa HUMAKOn historiassa. Palavereihin ei ollut olemassa mitään valmista kaavaa, joten pääsen tekemään kaiken itse tyhjästä. Tähän päälle minun kokemattomuus ylipäätänsä ryhmätoiminnasta ja koordinoimisesta. Työtaakka on varmistettu.

Lähin sitten selvittämään ensiksi, mistä ylipäätänsä on kyse. Kunnes olin edes jokseenkin varma siitä mitä olen tekemässä (niin kuin normaalisti elämässä), lähdin tuumasta toimeen ja aloin ottaa yhteyttä kaikkiin edustajiin sähköpostitse infopaketin kera. Kaikki tuntui menevän hyvin, kunnes tuli ensimmäisen palaverin aika.

 Kaksi henkilöä minun lisäkseni, joista toinen oli pj-Juuso. Meitä on yli kymmenen jäsentä. Voi juku. Noh ei voi mitään. Oli aika lähtee selvittämään mistäs vähäinen osallistujamäärä johtui. Epäiltiin viestintää ja otettiin yhteyttä jäseniin puhelimitse. Tämä tuntui taas toimivan ja tuli seuraavan palaverin aika.
Sama homma uudestaan, mutta tällä kertaa minun lisäkseni kaksi ihan eri henkilöä. Päästiinkin nopeasti keskustelun pariin ja muutamissa minuuteissa huomattiin, kuinka tärkeää toimintaa tämä on. Mietittiin taas lopuksi, että mikä mättää ja ongelmaksi paljastui ajankohta. Palaverin jälkeen tajusin, että nyt on käytettävä kaikkien rakastamaa sosiaalista mediaa Facebookia. Ja tässä sitä ollaan. Seuraavaa palaveri lähestyy ja jännityksellä odotan, miten käy tällä kertaa ja kuinka moni ilmestyy paikalle. Uskon ja toivon saavani tämän lopulta toimimaan. Haluan, että tänä vuonna saisin tehtyä tästä valmiin toimintamallin sille, joka seuraavaksi työryhmätoiminnasta vastuuseen pääsee. 

 - Mikko Koivisto

Opiskelijakunnan hallituksen koulutus- ja sosiaalipolitiikasta sekä työryhmätoiminnasta vastaava jäsen

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Äänioikeus on aarre - mutta miksi?

Hei sinä - yhden arvokkaimman aarteen omaava kansalainen, muistathan äänestää fiksusti.

Kuntavaalien aikaa. Vaalijulisteet ovat valloittaneet melkein kaikki ilmoitustaulut, tienvarsimainokset  ja tietenkin myös sosiaalisen median. Jokainen torilla tavattu ehdokas kysyy: “Oletko jo valinnut ehdokkaasi”.  Oman ehdokkaan löytäminen voi joskus tuntua hankalalta, mutta siihen kannattaa käyttää aikaa. Osa löytää ehdokkaansa toreilta, toiset taas vaalikoneista.

Äänioikeus on yksi kalleimmista aarteista. Kuitenkin suuri osa käyttävät aarteensa väärin. Meidän kaikkien harmiksi heidän äänensä menevät  Aku Ankalle, sketsihahmoille taikka jo edesmenneelle Presidentti Kekkoselle. Näinkö sitä äänioikeutta kuuluu käyttää? Onko äänioikeudella edes merkitystä? - Palataan historiassa hieman taaksepäin.




Suomen äänioikeuden historia juontaa juurensa 1900-luvun alkuun, jolloin oli vielä nelisäätyiset säätyvaltiopäivät. Äänioikeus määräytyi veronmaksukyvyn, maaomistuksen ja virka-aseman perusteella. Valtiollisella tasolla, yleinen ja yhtäläinen äänioikeus toteutettiin kuitenkin 1906, jolloin säätyvaltiopäivät korvattiin eduskunnalla. Uudistus toi mukanaan äänioikeuden naisille sekä suurimmalle osalle miehistä. Vastaavanlainen uudistus tapahtui kunnallisella tasolla vasta 11 vuotta myöhemmin vuonna 1917, kun hyväksyttiin uusi kunnallisvaalilaki, joka takasi yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden kaikille. Nykymaailmassa tuntuu oudolta, ettei tietyillä ihmisillä olisi mahdollisuutta vaikuttaa omiin asioihin johtuen vain heidän sosioekonomisesta tilanteesta. (Lähde: Wikipedia.)

Aarre nimeltä äänioikeus on pysynyt meillä tallessa yli sata vuotta. Harva maa on edes niin onnekas, että kaikilla sen kansalaisilla olisi aito ja tasa-arvoinen mahdollisuus vaikuttaa vaaleissa. Presidentti Kekkosen ja Aku Ankan äänestäminen tai sydämien piirtäminen äänestyslippuun ei valitettavasti edesauta hyviä päätöksiä. Meillä kun kerran on tämä arvokas aarre nimeltään äänioikeus, niin käytetään se huolella.

Tänään aukeaa äänestyskopit ennakkoäänestykselle. Äänestää voi vielä varsinaisena vaalipäivänä 9. huhtikuuta, jolloin ääntenlaskenta huipentuu. Turvaa tulevaisuutesi arki ja äänestä oikein!

- Gurmann Saini
Kuntavaali-intoilija ja HUMAKOn hallituksen varapuheenjohtaja 



keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Teknisiä ongelmia ja monipuolisia tehtäviä - Viestintäharjoittelija Ainon kuulumiset

Heippa kaikille!
© Henri Rinta-Koivula
Kun räntäsateessa talsin HUMAKOn toimistolle TKI-keskus Ilkkaan, en millään voinut uskoa että maaliskuu alkaa olemaan ohi ja harjoitteluni on edennyt jo yli puoli välin. Mutta täytyy kyllä myöntää että on ollut huikean hauska harjoittelu tähän asti!

Monessa olen saanut olla mukana kuten hallituksen suunnittelupäivillä, suunnittelemassa työelämätapahtuma Hurrikaanin HUMAKO rastia, sekä koonnut ja julkaissut Kartalla-aktiivijäsentiedotteen sekä HUMAKOsti-jäsentiedotteen. Olen jopa päässyt harjoittelun aikana kokkaamaan, järjestämään jäsenkahvitusta sekä askartelemaan… harjoittelutehtävät nyt eivät ainakaan ole toistaneet itseään tai millään tapaa ole olleet tylsiä, sen voin sanoa!

Hurrikaanipäivän HUMAKO rastin kilpailussa heitettiin haalarimerkkejä ämpäreihin
Mutta ei paraskaan harjoittelu ole aina ruusuilla tanssimista. Muutaman kerran olen joutunut teknisten ongelmien uhriksi. Ihan vain muutama syvä huokaus ja kirosana pääsi tältä harjoittelijalta kun tietokone tilttasi eikä suostunut hetkeen käynnistymään. Tai kun jäsentiedotetta kirjoittaessani, ohjelmisto, jota käytetään tiedotteen kokoamiseen, päättää sekoittaa melkein valmiin työn. Vaikeuksien kautta voittoon ja loppu hyvin kaikki hyvin, HUMAKOsti lähti lopulta ilostuttamaan jäsenien sähköposteja.

Toimistolla on nauru raikunut ja paljon on saatu aikaan! Voin sanoa, tähän mennessä kokemani perusteella, että 5 opintopisteen viestintä ja markkinointi opintokokonaisuuden harkkapaikkana HUMAKO on ollut nappivalinta!

Mukavaa kevättä kaikille,

Aino



keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Mitkä ihmeen suunnittelupäivät?




DSC_0392.JPGKuten jotkut varmaan Facebookistakin lukivat, hallitus kokoontui viime viikolla Helsinkiin suunnittelupäiville. Mukaan saapuu aina myös hieman vaihtelevalla kokoonpanolla muitakin ihmisiä. Viime viikolla seurassa nähtiin myös edustajiston puheenjohtajat, HUMAKOn työntekijät ja HUMAKOn viestintäharjoittelija Aino. Mutta mitä ihmettä nämä suunnittelupäivät oikein ovat?

Viime torstaiaamuna lähdin Kuopiosta. Herätyskelloni soi puoli viiden aikaan ja tunnin päästä istuinkin jo junassa valmiina lähtemään, kuten jo muutaman kerran aiemminkin tänä vuonna. Suuntana junalla oli Helsinki ja hallituksen suunnittelupäivät

Suunnittelupäiville hallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa. Siellä suunnitellaan, kuten nimestäkin kuulee, yhdessä tulevaa toimintaa. Viime suunnittelupäiville mahtui aiheeksi muun muassa tulevat kuntavaalit, sektorikohtaisia kuulumisia, opiskelijoiden liikuntaliiton HUMAKOn kummin vierailu ja jokaisilla suunnittelupäivillä mukana oleva kokous, jossa tehdään päätöksiä käytännön toimintaan liittyen.

Suunnittelupäivät ovat ympäri Suomea tulevalle hallitukselle hyvä tapa päästä vaihtamaan ajatuksia ja ideoita yhdessä, jatkaa keskustelua verkkopalaverien ulkopuolella ja vaihtaa kuulumisia siitä, mitä omalla sektorilla on viime aikoina tapahtunut. Yhdessä tekeminen ja ideariihet ovat hallitukselle ja sen toiminnalle tärkeitä, sekä yksi muodoista jolla opiskelijakuntatoimintaa HUMAKOssa pyöritetään.

Ja kun suunnittelupäivät siltä kerralta ovat ohitse, päiväunet voivat olla tarpeen. Seuraavalla viikolla omaa tekemistä saakin jatkettua aivan uudella energialla, tuhansien uusien ideoiden kanssa.




Idearikkain terveisin,
Eena Kero
Hallituksen jäsen, liikuntapalvelut ja viestintä

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Matkalla viestinnän osaajaksi – Viestintäharjoittelija Ainon terveiset

Moikka!

Olen Aino, ensimmäisen vuoden yhteisöpedagogiopiskelija Humakin Nurmijärven kampukselta ja toimin tämän kevään HUMAKOn viestintäharjoittelijana. Fuksi-syksy suhahti ohi hujauksessa, punaiset haalarit jalassa uutta oppien ja nyt olen innoissani kevään tuomista haasteista ja harjoittelusta HUMAKOssa.

Olin etsimässä 5 opintopisteen laajuiselle yhteisöviestinnän ja markkinoinnin kurssille harjoittelupaikkaa tälle keväälle. Humakprossa eteeni sattui viesti jossa mainittiin HUMAKOn hakevan viestinnän harjoittelijaa.
Puhuiko joku täydellisestä ajoituksesta, sillä tämä jos mikä oli sellainen!

Olen innoissani tästä harjoittelusta. Pääsen oppimaan kurssin tavoitteet käytännössä ja kehittämään itseäni ja osaamistani viestinnän saralla. Ehkä harjoittelun kuluessa kehityn myös blogikirjoittajana…hehe.
Viestintäharjoittelijana tehtäviini kuuluu HUMAKOn viestintäkanaviin tutustuminen sekä viestinnän suunnitteluun osallistuminen, tiedotteiden koostaminen, jota olenkin jo päässyt tekemään sekä sosiaalisen median suunnittelu ja toteutus.

Näin harjoittelun alussa olen jo päässyt olemaan mukana tutor- ja jaostovastaavien koulutuksessa sekä hallituksen suunnittelupäivillä. On ollut mukavaa päästä tutustumaan hallituksen jäseniin, sekä seuraamaan aitiopaikalta mitä kaikkea HUMAKOssa tapahtuu.

Harjoittelun tärkeimmät apuvälineet: Läppäri ja harjoittelupäiväkirja

Innolla odotan kevään ja harjoittelun tuomia haasteita sekä aurinkoa.

Mukavaa kevättä kaikille,

Aino