tiistai 12. marraskuuta 2013

Mitä minä muka osaan?


Olen apinan poika!
Todella jännittävä vuosi ollut kyllä ensimmäinen vuoteni Humakin opiskelijana ja HUMAKOn
viestintävastaavana. Elämä on kyllä heitellyt ja
pitänyt päällä sellaista hullun myllyä välillä etten ole itsekään tiennyt miten päin olla. Nyt on kuitenkin hyvä olo, rento mieli ja tekemisen meininki. Ehkä hieman ristiriidassa edelliseen kirjoittamaani tekstiin missä  podin ahdistusta tekemättömistä tehtävistä ja kylvin aikaansaamattomuuden valtameressä. Ajattelen kuitenkin nyt kokonaisuutena opintojani ja HUMAKOssa toimimista. Ja sehän se tärkeintä on, kokonaisuus.

Vuoden aikana minua ei ole opiskelut (seikkailukasvatuksen opintoja lukuunottamatta) juuri kiinnostaneet. Olen sellainen rasavilli kakara jonka pylly ei pysy penkissä vaan koko ajan pitäisi saada tehdä jotain muuta ja hölistä. Lehtoreiden ja opettajien inhokki opiskelija. Esseiden kirjoittaminen _for nothing_ tuntuu typerältä ja turhalta enkä viitsi tuhlata kallisarvoista aikaani niiden väkertämiseen ennen kuin on pakko. Onkin kovin ihmeellistä että toinen aivolohkoni on ihastunut vaikuttamistyöhön esimerkiksi opiskelijakunta kentällä. Olen ollut hyvin onnellinen että olen saanut suorittaa 10 opintopisteen kokonaisuuden HUMAKOn viestintä- ja markkinointivastaavana.

Voisin väittää että HUMAKOn viestintävastaavana olen saanut erinomaisen koulutuksen viestinnän ja markkinoinnin perusteisiin. Enkä välttämättä sanoisi että olisin jäänyt vain perusteisiin. Mielestäni olen kyllä saavuttanut jatkokurssin tason näissä hommissa! On ollut uskomattoman hienoa oppia käyttämään blogia, työstää graafista ohjeistusta, pakertaa opiskelijaoppaan parissa ja tehdä ihan itse HUMAKOn viestintäkysely. Aikaisemmin olen miettinyt ja ihmetellyt että kukahan noitakin juttuja väkertää, siihen tarvitaan varmasti ammattilainen, mitä pääsihteeri Marianna tukenani onkin ollut. On suorastaan surkuhupaisa vitsi, että juuri minut valittiin viestintävastaavaksi kun en tänään edes onnistunut lataamaan Facebookin videopuhelu ominaisuutta koneelleni. Nyt minulle on kuitenkin selvinnyt että ei näihin juttuihin tarvitse olla supermies. Voi olla ihan perus Saukkosen Juulia, joka on kovin heikko koneen käyttäjä.

Perus Saukkonen
Suurin motivaattori HUMAKOssa toimimisessa on varmastikkin ollut se, että sinä näet oman kättesi jäljen, sinun osaamistasi myös arvostetaan opiskelijakunnassa. Viestinnällisiä asioita ei mene minun suuni ohi, olen ensimmäinen ihminen jolta kysytään mielipidettä näihin viestintäjuttuihin. Aina toki minun mielipiteeni mukaan ei mennä sillä enhän minä edusta koko Humakin opiskelijoiden mielipidettä. On mahtava tunne huomata että "Hei minä tiedän ja osaan!"

Olisin varmasti voinut monia asioita tehdä paremmin ja olenkin saanut ansaittua kritiikkiä, muuta niinhän sitä elämässä saa aina. Ei mielestäni kukaan voi olla työssään täydellinen vaan se on jatkuvaa kehittymistä, palautteen vastaanottamista ja sen käsittelyä. Sen ainakin olen oppinut että itseensä ei kannata ottaa, kyse ei ole sinusta vaan asioista ja töistä sekä eritavoista ajatella ja hoitaa niitä. Olen ylpeä itsestäni että minä pieni ihminen olen vaikuttanut ja kehittänyt tänä vuonna HUMAKOa eteenpäin ja minun kätösteni jälki näkyy tulevien vuosien toimijoiden työssä ja toivottavasti vielä pitkään HUMAKOn uudistetussa graafisessa ilmeessä. Ei sitä uusittua logoa turhaa kai montaa tuntia Mariannan kanssa väännetty ja viilattu toimistolla..

Kaikki tunnemyrskyt mitä olen HUMAKOn toiminnassa kokenut kertovat minun persoonastani ja ailahtelevuudestani. Välillä vihaan, välillä rakastan, kuitenkin haikein mielin tämän vuoden jälkeen jätän aktiivi urani (ainakin tulevaksi vuodeksi) taakseni. Minua kutsuu muut unelmat ja reissut, tai eihän sitä tiedä jos oikein rupean ailahtelemaan ja tunteilemaan ja siirrän unelmien toteutumista toisaalle..
 Terveisin:

Vastaus otsikon kysymykseen:
Osaan kaiken

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Kaljaasi on opiskelijaristeily




Oli harmaa sunnuntainen aamupäivä Helsingissä. Ratikat puksuttivat menemään ja vain muutama turisti kuvasi marraskuista Esplanadia. Kaikkialla oli hiljaista ja synkkää. Vihdoin pysäkille kaarsi hitaasti ratikka numero kaksi. Nousin kyytiin, ja mitä näinkään! Värejä, eläimiä ja taikurin?! Kaljaasi voi alkaa…

HUMAKO edusti Kaljaasilla kolmen hallituslaisen voimin. Minä, Emma ja Tiia olimme kaikki ensikertalaisia, mutta kannella pauhaava juhlatuuli tempasi mukaansa hyvin nopeasti. Buffetin valinnanvaikeusruokien lisäksi Kaljaasilla nautittiin sirkustunnelmasta, kun lavalle nousi taikuri Riku Pajari ja burleskitaiteilija Sophie le Sucré. Teema näkyi myös juhlijoiden upeassa pukeutumisessa, ja ylpeänä saan ilmoittaa että pukukisan voitto tuli kotiin päin Humakin Nurmijärven kampuksen parrakkaalle naiselle, KarvaJannelle. Ai että!
Sirkuksen lisäksi risteilyllä oli aistittavissa toinenkin teema. Kaljaasin parhaan piirteen näki jo satamassa. Minne katsoinkin, oli siellä haalarit ja opiskelija. Sama meno jatkui laivalla, kun Igorin ja SuperStefun tahtiin jammailtiin Opiskelijaelämää. Bileinsinöörit vetivät buffassa juomalauluja sitsityyliin. Kirjekuoresta löytyi haalarimerkki ja promenadilta hämmentynyt vaihtari. Kaljaasi on opiskelijakulttuuria parhaimmillaan, ja jos tiikeri ja kirahvi saavat päättää, ovat he mukana merellä myös ensi vuonna. Iso kiitos järjestäjille ja muille eläimille!

Essi HUMAKOn tapahtumavastaava


maanantai 4. marraskuuta 2013

Hei, mitä sinulle kuuluu?

Meitä HUMAKOn hallituksessa nimittäin oikeasti kiinnostaa tietää mitä Humakin opiskelijoille kuuluu. Paljon olemme mielestämme tänä vuonna tehneetkin sen eteen. Tästä ehkä suurin yksittäinen esimerkki on HUMAKO-kiertue, jonka syksyllä teimme. Kiertueen tarkoitus on tuoda HUMAKOn toiminta näkyväksi kaikille opiskelijoillemme mielenkiintoisesti ja osallistavasti. Toivottavasti osasit hyödyntää sen! Kehitimme kiertuetta edellisvuodesta paljon, mutta tietenkin sen kehittely jatkuu ensi vuonnakin. Ideoita otamme kaikilta opiskelijoiltamme mielellämme vastaan!

Minun hallituskauteni alkaa olla loppusuoralla. Voisin sanoa että vuoteen mahtuu paljon! Olen tänä vuonna ollut järjestämässä HUMAKOn omaa opiskelijoillemme suunnattua risteilyä, suunnitellut ja käynnistänyt Humakissa liikuntatutorointia sekä ollut toteuttamassa HUMAKO- kiertuetta. Paljon olen myös kokoustanut ja viestejä eri viestintävälineillä lähetellyt.

Uusia edustajia HUMAKOn hallitukseen haetaan parhaillaan. Ehkäpä juuri sinun kannattaa hakea? Miksikö? Hallituskausi on ollut mielestäni oikein antoisa ja palkitseva, vaikka välillä hyvinkin rankan tuntuinen. Joskus on tuntunut hyvin kiireiseltä ja sekavalta, kun minulle uusia asioita on pitänyt opetella ja tehdä nopealla aikataululla. Kuitenkin apua on saanut aina, kun sitä on pyytänyt. Olen tutustunut moniin ihmisiin ja joidenkin kanssa jopa ystävystynyt. <3 Olen oppinut tänä vuonna todella paljon jo ihan sellaisia yleishyödyllisiä asioita, kuin kokouskäytännöt ja atk-taidot. Niille on aina käyttöä. Kuitenkin suurimmaksi hyödyksi mitä koen saaneeni hallitustyöskentelystä, on käsitys vaikuttamisesta. Olen oppinut käytännössä sen, että kaikki voivat vaikuttaa jo yksilöinäkin, mutta oikealla tavalla ryhmäksi järjestäytyneenä saamme paljon enemmän aikaan.

HUMAKOn hallituksessa olo on sanoinkuvaamaton kokemus. Se on koettava jokaisen itse.

http://www.humako.net/201

Mari Sutinen, HUMAKOn hallituksen liikuntavastaava ja varapuheenjohtaja

maanantai 21. lokakuuta 2013

Itsenäistä opiskelua vai syyslomaa?

Viikolla 42 Joensuun kampuksella, missä olen tällä hetkellä kampusvaihdossa oli itsenäisen opiskelun viikko, aika jolloin opettajat pitävät vapaata ja opiskelijat opiskelevat ahkerasti rästejä alta pois ja suorittavat itsenäisen opiskelun tehtäviä. Näinköhän?


Itselläni ainakin oli valtavat suunnitelmat että nyt heti alta pois kaikki englannin ja muiden kurssien esseet ja raportit. Suunnitelmissa oli myös viikon aikana hoitaa HUMAKOn viestinnällisiä asioita kunnialla loppuun kuten tämän blogitekstin kirjoittaminen. Kyllä sitä intoa riittikin aina tiistaihin asti jolloin pääsihteerin kanssa käydyn palaverin jälkeen jäin työstämään HUMAKOn blogiohjeistusta ja muutamaa tiedotetta. Mitä sitten kävikään?

Laiska, tyhmä ja saamaton on Humakin opiskelija, vai johtuuko tämä aikaansaamattomuus kuitenkin vähäisen kontaktiopetuksen määrästä? Välillä minut valtaa epätoivo varsinkin näin pimenevän syksyn keskellä hommien hoidon osalta. Tuntuu että olen kyllä aivan väärässä koulussa, tarvitsen tukea ja sääntöjä elämääni jotta pystyisin suorittamaan opintoni aikataulussa enkä panikoisi rästien kanssa. Toisaalta taas usea muukin opiskelija painii kanssani saman ongelman kanssa ja tarvitsisi enemmän ohjausta opetuksessa. Ehkä Kelaltakaan ei olisi tullut selvityspyyntöä viime vuoden opinnoista jos olisin saanut enemmän kontakti opetusta?

Koulumme vahvuus ja heikkous on ehdottomasti joustavuus opinnoissa, olen päässyt kohtaamaan molemmat. Vahvuutena joustavuus näkyy aina kun päätän extemporee vaihtaa paikkakuntaa ja lähteä vähän reissun päälle mutta heikkoutena ehdottomasti silloin kun lehtorit antavat itsenäisesti tehtäviä esseitä ja raportteja. Voi kun pääsisi takaisin ala-kouluun..

Viikon aikana kuitenkin ehti tehdä kaikkea muuta tärkeää, kuten mökkeillä, vähän juhlia, tavata kavereita, pussailla, saunoa ja käydä testaamassa lumisessa maisemassa Joensuun 18 -väylästä frisbeegolfrataa (Tulos heikko +31). Tasapainottelun mestari en ole, mutta kai sitäkin voi harjoittaa.

Hyvää kaamoksen odottelua ja jaksamista opiskeluihin!

XoXo Jullipulli

perjantai 11. lokakuuta 2013

ELÄMÄSI HAUSKIN VUOSI!


Vuoden 2012 kesäkuu on vasta alussa, istun hikoillen ja kuumissani Helsingin Haagassa ympärilläni useampi kymmenen muuta kohtuullisen suurta paniikkia kokevaa ihmistä. Olemme kaikki hakeneet opiskelemaan viittomakielentulkeiksi, ja ikävä kyllä pääsykoepäivä oli vihdoin koittanut. Mielettömän paniikin ja epätoivoisen yliyrittämisen seurauksena olen unohtanut lähestulkoon joka ikisen asian tuosta kyseisestä koepäivästä. Yhden asian kuitenkin muistan tuolta muutoin vieläkin inhotuksen väreitä nostattavalta päivältä. Muistan kuinka hauskaa ja rentoa meidän tutoreillamme oli tuona päivänä! He kevensivät tunnelmaa, kertoilivat juttuja, johdattivat ajatuksia pois itse pääsykokeista ja jännityksestä. Jo silloin olin varma, että haluan ehdottomasti mukaan tuohon toimintaan!


Viime joulun aikaan HUMAKO haki sitten vihdoin uusia vertaistutoreita. Kesän alun päätökseni piti, ja hain tutoriksi. Tuolloinen tutorvastaavamme haastatteli meidät, ja sain kuulla, että minut oli valittu yhdeksi koulutettavaksi HUMAKOn vertaistutorkoulutukseen Jämsään.

Koulutuksessa pohdittiin muun muassa tutoroinnin tarkoitusta, tutorin vastuuta, leikittiin, tutustuttiin, syötiin hyvää ruokaa(!), ryhmätyöskenneltiin, perehdyttiin tutorointiin vähän lisää, tutustuttiin vähän lisää ja leikittiin vielä hieman. Minulle koulutus on jäänyt mieleen todella positiivisena kokemuksena, ja pidin erityisesti siitä, että tapasin vihdoinkin hieman muiden kampusten opiskelijoita, sillä se jää aina hieman vähemmälle tässä ihanassa ympäri Suomea levittäytyneessä ammattikorkeakoulussamme.

Nyt olin siis vertaistutor! Pääsin esimerkiksi mukaan suunnittelemaan tapahtumia, ja tutoroimaan viime kevään pääsykokeita. Tutoroinnin myötä olen tutustunut tosi moniin mukaviin, hauskoihin ja mielenkiintoisiin ihmisiin, saanut uusia ystäviä, päässyt vaikuttamaan toimintaan ja kasvanut luonnollisestikin ihmisenä mielettömästi.

NYT HUMAKO hakee taas uusia vertais- ja KV-tutoreita! Jos nykyisten omien tutoreidesi toiminta on Sinusta näyttänyt hauskalta ja mukaansa tempaavalta, ja haluaisit mukaan kehittämään sitä, Sinun todellakin kannattaa hakea tutoriksi! Ja vaikken ehkä olekaan todellisuudessa kasvanut ihmisenä uusiin ulottuvuuksiin, olen ehdottomasti saanut opiskeluuni lisää kaipaamaani mielenkiintoa (plus lisäksi saatavat opintopisteet ovat ihan tervetullut lisä tästä)! Joten todellakin hae mukaan HUMAKOn tutortoimintaan, tästä voi tulla elämäsi hauskin vuosi!

Lisätietoa tutortoiminnasta, ja hakulomakkeen löydät täältä:

Toivottavasti näemme Jämsässä koulutuksen merkeissä!

Syksyisin terkuin,
Tiia,

hallituksen tutorvastaava

tiistai 8. lokakuuta 2013

HUMAKOn mörrit kävi Joensuussa

Aamun sarastaessa kaksi mörrimöykkyä heräsi iloisesti ja he alkoivat tekemään aamupuuhiaan ja valmistautumaan päivän suureen koitokseen. Heidän piti esiintyä koko suurelle jokiväelle ja kertoa suuresta HUMAKOsta joka kirkasti heidän jokapäiväistä elämäänsä. Eikun miten se oli.....


Aamulla siis heräsimme HUMAKOn viestintävastaavan Juulian kotoa ja aamuvalmistautumisten jälkeen lähdimme suuntaamaan kohti Joensuun kampusta ja HUMAKO-kiertueen toiseksi viimeistä päivää. Vastaanotto kampuksella oli joidenkin vanhojen tuttujen osalta yllättynyt kun allekirjoittaneen naamavärkki näkyi pitkästä aikaa näillä leveyksillä. Esittelyn valmistelujen jälkeen ammattiliitot saapuivat paikalle ja avustimme heitä kasaamaan rastipisteensä. Pienten rupattelutuokioiden jälkeen lähestyttiinkin jo itse h-hetkeä.

HUMAKOn esittely meni hienosti ja ihmiset jaksoivat kuunnella. Sitten kun ammattiliitot hyppäsivät puikkoihin asetuin istumaan taka-alalle ja huomasin että kyllä porukkaa kiinnostaa, kun ei kuulunut melkein sanan sanaakaan, mutta kysymyksiä sateli ammattiliitoille ja kuuntelijat olivat hyvinkin aktiivisia. 

Rastipassien siirryttyä opiskelijoille alkoi melkoinen hulapaloo. Vaikka ihmisiä nyt ei niin aivan mahottomasti ollut niin kyllä pienessä luokkahuoneessa on melkoinen vilinä kun 2-5 hengen porukoita höpötteli niin ammattiliittojen kanssa ja myös toisten opiskelijoiden kanssa odotellessaan seuraavalle pöydälle pääsyä. Kyllä saatiin pari todella hienoa papukaija- ja etanakorttiakin :).  Hetkessä se sitten humahti ja kello oli finaalissa ja arpajaisten palkinnoillekkin saatiin voittaja. Sen jälkeen aloimmekin siivoilemaan ja ammattiliitot ja pari opiskelijaakin sanoi että päivä oli hyvin saatettu lopulleen.
Kiitos Joensuulle mahdista päivästä, nähdää taas joskus!
Tatu Raatikainen,
Sopo- ja kv-vastaava

torstai 3. lokakuuta 2013

Ensi askel kohti liikuntatutorointia..

Vietimme 17.-18.9.2013 muutaman päivän Helsingissä, uuden liikuntatutorkoulutuksen parissa. Saavuimme heti tiistaiaamuna Valkealle Talolle, jossa tunnelma oli hieman jännittynyt.. Paikalle oli kokoontunut reilu kymmenen hengen ryhmä eri kampusten opiskelijoita. Koulutus oli kaikille aivan uusi, joten kysymyksiä piisasi rutkasti.

Tiistaiaamu starttasi rehtorin puheenvuorolla, joka kertoi hyvin motivoituneena tulevasta liikuntatutortoiminnasta. Sanomattakin oli selkeää, että opiskelijoiden liikunnallisuutta tahdotaan tulevaisuudessa tukea toden teolla! Siinä sitten heittelimme ilmaan ideoita joihin saimme realistisia vastauksia, mitään pois sulkien, mikä antoi mahtavan fiiliksen liikuntatutorointiin.

HUMAKO esitteli myös rooliaan toiminnassa, jonka jälkeen siirryimmekin pidemmittä puheitta työnpariin. Lounastimme välissä, jonka jälkeen OLL:sta Hanna Laakso tuli esittelemään liikuntatutoroinnin perusteita. Luento oli tiivis ja ytimekäs, josta saimme hyvin paljon uutta sekä vanhaa informaatiota. Laakso näytti perusmalleja, joista saimme järkevät raamit omalle toiminnallemme sekä paljon näkemyksiä, jotka kannattaa ottaa huomioon, kun lähdemme suunnittelemaan tulevaa.

Luennon jälkeen pidimme pienen paussin, jonka jälkeen pääsimme kampuksittain kokoamaan ajatuksia tulevasta. Työnteko oli kuitenkin pidemmän päälle ryhmätyöskentelyä, jossa jaoimme ideoita toinen toisillemme. Tiivisohjelma ajoi asiansa, sillä tehokkaan työskentelyn jälkeen kaikki saivat tehtyä tavoitelistan, jota kohti lähdemme toimintaamme rakentamaan.

Pitkän päivän jälkeen matkasimme kaupunkiin, jossa suuntasimmekin jo kohti ensimmäistä lajikokeilua. Kävimme porukalla keilaamassa Kampin keilahallissa, joka oli mahtava lopetus onnistuneelle koulutuspäivälle.

Keskiviikkona kokoonnuimme tuttuun tapaan Valkealle Talolle, jossa aloitimme päivän aamupalan merkeissä. Muutama kampus vielä esitteli omat suunnitelmansa, jonka jälkeen meillä olikin kasassa hurjamäärä loistavia suunnitelmia. Näihin tunnelmiin päivä pitkälti pakettiin laitettiinkin, sillä kaikilla oli vielä kotimatka edessäpäin!
Nyt on muutama viikko koulutuksesta takana ja tutorointi on startattu jo jokaisella toimipisteellä, mikä on aivan huippua! Tarkoitus on saada kaikki mukaan ilman lajikohtaisia paineita. Tehdään tästä yhdessä hauska ja onnistunut tapa liikkua, näin saamme kaikille hyvän mielen.

Terkuin. Mimmu, Kuopion kampukselta